Päiväkoti unohti taaperon pihalle Viikissä
Iltalehti.
Päiväkotiryhmä oli jo sisällä pöytien ääressä istumassa kun naapuri ohikulkiessaan huomassi itkevän taaperon pihalla. Lapsi pyysi syliin. Naapuri vei lapsen päiväkotiin sisälle missä kerrottiin lapsen olevan ryhmästä.
Niin.
Teen keikkaa satunnaisesti päiväkodeissa pääkaupunkiseudulla ja en ihmettele yhtään että tälläistä tapahtuu. Olen nähnyt vaikka kuinka monta tilannetta missä VOISI tapahtua vaikka mitä. Ryhmät ovat ylisuuria ja olisi aivan helppoa monessa tilanteessa lapsen unohtua johonkin eikä vähään aikaan kukaan huomaisi. Ryhmissä on liian usein paljon vieraita aikuisia koska henkilökunnasta on huutavaa pulaa.
Varsinkin pienten ryhmissä on monin paikoin siirrytty käytäntöön jossa kauniisti puhutaan pienryhmätoiminnasta mutta tosiasiassa nämä pienryhmät ovat liian usein käytännössä yhdistyneinä jolloin paremminkin puhutaan ylisuurista ryhmistä.
Homman perimmäinen nimi kun ahtaa mahdollismman paljon lapsia samaan tilaan mahdollisimman vähällä henkilökunnalla.
Kommentit (32)
Pari vuotta sitten Vantaalla hoitaja unohti lapsen iltavuoron jälken pihalle ja sulki päiväkodin. Kun äiti tuli hakemaan niin lapsi oli yksin ulkona odottamassa. Oli noin 4 v lapsi kyseessä.
Siitä ei tainnut silloin tulla edes lehtijuttua. Ehkä asia sovittiin jotenkin. Tiedän sen siitä että tuttuni työskeneteli silloin läheisessä päiväkodissa ja kertoi asiasta.
Veikkaan että aika moni vanhempi miettisi uudestaan hoitojärjestelyjä jos käytännössä näkisi muutaman päiväkotipäivän. Varsinkin joissakin taloissa. On ihan ok taloja mutta sitten on taloja joissa kaaos on jatkuvaa.
Kyseisen päiväkodin piha on outo. Siinä on jonkinlainen sisäpiha sen leikkipihan jälkeen joten lapsi ei edes itse vissiin pääse siihen sisäovelle. pieni lapsi varsinkaan.
Oisivat sanoneet että heillä on menossa lasten itsenäistämisprojekti joka on kirjattu Vasuun.
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä. Vaikka tultaisiin neljän ryhmissä sisälle niin se voi olla kaaosta silti. Sitä ei moni ymmärrä ennenkuin itse näkee ja joutuu esim. sijaisena yksin vastuuseen uppo-oudoista lapsista. Ei vaadi kuin yhden erittäin haastavan lapsen jonka vahtiminen vie 98% keskittymisestä, välissä koitat vilkuilla taakses että missä ne loput menee.
Hoitajien vastuu muistetaan tasan silloin kun jotain ikävää sattuu ja vastuu konkretisoituu. Muuten se vastuu ei arvostuksessa, palkassa tai työn resursseissa näy.
Anteeks nyt mutta jos sulla on vastuussa neljä nimettyä lasta niin kyllä sun pitää ainakin kyetä sitten ilmoittamana kollegoille, oletko saanut kaikki neljä sisään.
Samaten jos toi sama lapsi on jäänyt sinne pihalle vielä toisenkin ryhmän hoitajien jäljiltä niin kyllä on hoitajissa vika.
Vierailija kirjoitti:
Pakko on oikeastaan tapahtua jotain ikävään ennenkuin tähän kuplaan oikeasti puututaan. Jutussa puhutaan neljästä lapsesta hoitajaa kohti. Näinhän se teoriassa on alle kolme vuotiailla. Mutta kun nykyään ne tilanteet liian usein on että joku aikuista puuttuu, sijaisia ei saada tai jos saadaan niin ovat ihan mitä vaan, ryhmiä yhdistellään jolloin yhtä aikuista kohden on käytännössä ihan mitä vaan määriä. Totta helvetissä ne sitten puhuu että joo neljä lasta per aikuinen. Ja kun ne aikuiset tekee työtä vuorossa niin useimmiten sitä yhtä aikuista per neljää lasta ei ole. Ilta tulee myöhemmin ja aamu lähtee aikaisemmin. Eli käytännössä se luku pienilläkin useimmiten on se 6 lasta per yksi aikuinen
Ja jos ne on kolme vuotiaita niin niitä on sitten 7-8 per aikuinen (teoriassa) Käytännössä usein 20 ja risat.
Höpöhöpö.
Tuo lapsi jäi kahden ryhmän jäljiltä eli useamman hoitajan jäljiltä ihan ypöyksin sinne pihalle. Ei siinä nyt neropatti tartte olla, että tajuaa, että se ei nyt vaan kuulu yksin sinne pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten Vantaalla hoitaja unohti lapsen iltavuoron jälken pihalle ja sulki päiväkodin. Kun äiti tuli hakemaan niin lapsi oli yksin ulkona odottamassa. Oli noin 4 v lapsi kyseessä.
Siitä ei tainnut silloin tulla edes lehtijuttua. Ehkä asia sovittiin jotenkin. Tiedän sen siitä että tuttuni työskeneteli silloin läheisessä päiväkodissa ja kertoi asiasta.
Periaatteessa, jos äiti oli pahasti myöhässä, niin tuo olisi ollut lastensuojeluasia. Onneksi sentään äiti tuli hakemaan.

Ehkä siksi ei lehdissäkään ollut, koska tuossa saattoi olla syytä sekä äidissä, että päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten Vantaalla hoitaja unohti lapsen iltavuoron jälken pihalle ja sulki päiväkodin. Kun äiti tuli hakemaan niin lapsi oli yksin ulkona odottamassa. Oli noin 4 v lapsi kyseessä.
Siitä ei tainnut silloin tulla edes lehtijuttua. Ehkä asia sovittiin jotenkin. Tiedän sen siitä että tuttuni työskeneteli silloin läheisessä päiväkodissa ja kertoi asiasta.
Periaatteessa, jos äiti oli pahasti myöhässä, niin tuo olisi ollut lastensuojeluasia. Onneksi sentään äiti tuli hakemaan.
Missä sanottiin että äiti oli yhtään myöhässä?
Mun kuopuksen eskariryhmän hoitaja lähti tylysti tenttiin ja jätti 25 6-vuotiasta itsekseen luistelemaan 20 asteen pakkasessa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä luitte jutun? En löytänyt
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/93e2abce-54cd-4843-ab8f-ef8d669992bc