Lue keskustelun säännöt.
Kysykää mitä vain 16-vuotiaalta tytöltä, jonka elämä todennäköisesti päättyy pian
12.12.2018 |
Tuntuu siltä että saatan kuolla lähiaikoina. Mulla on PTSD ja identiteettihäiriö/tunne-elämän epävakaus. Asun laitoksessa, mutta mulla on silti siskot ja ystäviä. Kuitenkin tuntuu että muutun ehkä enkeliksi jonakin päivänä, niin että voin pitää huolta rakkaista ja olla rauhassa.
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Täällä minä! Minä joka yritin itsemurhaa juuri sinun ikäisenäsi. Tunneskaalani oli kapea. Hyvin kapea. Oikeastaan se sisälsi vain kaksi tunnetta. Pohjattoman epätoivon ja paniikin. Itkeäkään en osannut, edes suru ei tuntunut surulta, vaikka paha olo oli läsnä jatkuvasti.
Sitä kesti aikansa. Alle kaksi vuotta kuitenkin. Hirveää aikaa.
Siitä on nyt yli kymmenen vuotta. Muistot tuolta ajalta ovat hataria. Opin kuitenkin tuon ajanjakson aikana elämäni (tähän asti) tärkeimmän opin;
Aika kulkee aina eteenpäin.
Se kulkee eteenpäin silloinkin kun sinä et kykene liikkumaan, et eteen, et taakse.
Se kulkee eteenpäin, hitaasti ja varmasti, tehden tulevaisuudesta tätä hetkeä. Ja tulevisuutta emme kykene näkemään.
Sinä voit vaikka sulkea silmäsi, olla, hengittää. Luottaa siihen, että ajan myötä nykyhetkestäsi tulee vain muisto. Jos mihinkään muuhun ei voi luottaa, ajankulkuun voi.
Sydämellisin terveisin, nim. tänään onnellinen.