Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Yliksen Salkkariketjussa on näköjään jaettu eilen linkki uusiin jaksoihin ja joku kiitteli jaksoista, kehui mielenkiintoisiksi. En itse ainakaan uskalla klikata auki noin epämääräisiä sivuja. Minulla on Cmore, joten jaksan kyllä odottaa huomisyöhön laillisia ennakkojaksoja.
Toivottavasti linkin jakanut ja jaksot vuotanut (jos ovat edes oikeita) jäljitetään ja saa rangaistuksen.
Klikkasin linkkiä ihan uteliaisuudesta. Sieltä muutaman linkin takaa tosiaan tuli kaikki ensi viikon jaksot. Miten noi on saatu jaetuksi tonne? Maikkarilla on käynyt näin aikaisemminkin. Tosin syynä oli heidän omilta sivuilta tapahtunut vuoto. Ettei vaan pressissä/venetsiassa olisi jaksoja? Uhkarohkeeta silti jakaa jaksot julki.
Enpä ylläty vaikka olisi jotenkin C Moresta saanut. Onhan sieltä ennen voinut ladata tekstitiedostoja tulevista jaksoista ja näiden kautta saatu ennakkoon tietoja. Ainakin kerran sellaista tänne väitettiin.
Voisko joku jakaa sen linkin tänne? En löydä
Jokainen voi käydä etsimässä itse linkkinsä. Tuli jo tarpeeks huono olo, että menin jakamaan tietoa jaksoista. Ajattelin, että moka olisi tapahtunut C Moressa ja sieltä sitten muualle.
Yliksen serveri on ulkomailla, joten sinne jaettu linkki ei kai voi johtaa poliisitutkintaan, jos olen oikein ymmärtänyt. Mutta linkin takana oleva sivusto (jonne jaksot ladattu) on kai ihan jäljitettävissä. Onkohan Fremantle edes vielä huomannut, että jaksoja jaetaan laittomasti? Heille voisi laittaa vinkin. Asia kannattaa viedä eteenpäin, jottei tulevaisuudessa vuotoja pääse tapahtumaan (paremmat turvatoimet ja pelote rangaistuksesta laittomista jaoista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksot vuodettu nettiin laittomasti. Katsoin vaan nopeasti hyppien läpi.
.
.TÄSTÄ ETEENPÄIN SPOILEREITA ENSI VIIKOSTA!
.
.
.
.- Sanni, Tale ja Ilja menehtyvät. Seppo tulee jo ekassa jaksossa.
- Camilla on hereillä, mutta kuulee että Akia elvytetään ja menee tajuttomaksi. Vajoaa koomaan. Susu käski varautua ettei koskaan herää. Alissa ei yllätys pääse paikalle.
- Ismo lähti kotiseudulleen ilmeisesti. Joku talo missä oli senki kuva muiden joukossa. Tosin kaadettuna.
- Onnettomuus on taitaa olla vainoajan tekemä. Kävelee jossakin varastossa. Seinällä on valokuvia ja punasia lankoja yhistämässä. Raksitti Camillan kuvan ja seuraavana on Sabrina. Muut kuvat oli nurinpäin.Spoiler
.
.
.
En tiedä onko totta vai pelkkää fanfictionia, mutta kommentoin silti.Miksi Ismo lähtisi heti pois, vaikka Sanni, Ilja ja Tale on kuolleet? Luulisi, että haluaisi olla perheen tukena. Kallen, Ullan, Sepon...ja kertoa Kristiinalle ja Larille. Vaikka on lyönyt Kallea, voisi kuitenkin keskittyä tärkeämpään eli trgedian jälkeiseen kriisiapuun ja perheen yhdessäpitoon. Pyytää Kallelta anteeksi ja huolehtia, ettei ratkea juomaan Sannia ja Iljaa surressaan. Olisi Ismolta todella outo ja itsekäs veto lähteä pois. Ei kohtaisi Seppoakaan.
Tulee mulle hieman yllätyksenä, jos Sabrinan vainoaja on aiheuttanut myös kopterionnettomuuden, kohteenaan Camilla. Luulin, että vainoajalla on tähtäimessä vain Sabrina. Tulee heti mieleen Ingvar, joka kantaa kaunaa kaikille Mustavaaroille. Tai sitten ne Wettermanin veljekset, mutta se olis vähän kaukaa haettua. Ingvarin näyttelijältä ei tullut viimeistä haastattelua, joten hahmon juonikaari on vielä kesken.
SPOILER!!!!
.
.
Oisko Ismo kirjotettu koronan takia pois? Esko ei ole ikänsä puolesta riskiryhmää, mutta onko hänellä joku sairaus? Haastattelua ei ainakaan ole tullut että olisi koronan takia pois kuvauksista
Tuo kävisi ihan järkeen, että on koronan takia kirjoitettu pois. Mutta oliko Ismon nimi kuitenkin syksyn jaksonnimissä..? Voi olla, että Ismo vain säikähtää Kallen lyömistä niin paljon, että lähtee pois dramaattisesti "suojellakseen muita itseltään". Tai ehkä Kalle suutuspäissään käskee Ismon tiehensä, eikä halua Ismon olevan lähellä Sannia ja onnettomuutta

Jodelissa on puhetta joten eivätköhän hetkessä saa tietoonsa. Tiedä sitten kuinka monta ihmistä on kerennyt käydä katsomassa jaksot. Kummalista, että kaikki tuntuu vuotavan kokoajan. Alkaa kohta epäilemään onko kyseessä tahallisia tekoja. Ensin trailerit mtv suomen kanavalla ja sitten yhden viikon jaksot kokonaan.
Kohta ne on varmaan jo tubessa ja tiktokissa.
Vierailija kirjoitti:
Kohta ne on varmaan jo tubessa ja tiktokissa.
Jep, ne jotka haluaa spoilereita vältellä saa nyt tosiaa vältellä about kaikkea
Vierailija kirjoitti:
Kertulla on monta rautaa tulessa, toivottavasti kroppa ja pääkoppa kestää vielä Selviytyjätkin. Onneksi kuvataan sentään Suomessa eikä Aasiassa. Sami Uotila olisi muuten ollut huippuvalinta Selviytyjiin. Hyvä fyysinen kunto ja monet kilpailijat pelkäisi "Nikkistä" roolihahmon imagon takia :) Myös Pete Lattu olisi sopinut hyvin (luontotietoa ja erätaitoja), samoin Monika Lindeman, Mikko Parikka ja moni muu.
Miksi kaudelle on otettu se BB-voittaja Krisu, joka oli suuri kansansuosikki? Nyt se varmaan voittaa taas.
Onhan Kertullakin todella hyvä fyysinen kunto kuten Samilla. Uskon että pärjää ihan hyvin Selviytyjissä. Liikunta varmasti muuten yksi asia mikä tätä pariskuntaa yhdistää. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksot vuodettu nettiin laittomasti. Katsoin vaan nopeasti hyppien läpi.
.
.TÄSTÄ ETEENPÄIN SPOILEREITA ENSI VIIKOSTA!
.
.
.
.- Sanni, Tale ja Ilja menehtyvät. Seppo tulee jo ekassa jaksossa.
- Camilla on hereillä, mutta kuulee että Akia elvytetään ja menee tajuttomaksi. Vajoaa koomaan. Susu käski varautua ettei koskaan herää. Alissa ei yllätys pääse paikalle.
- Ismo lähti kotiseudulleen ilmeisesti. Joku talo missä oli senki kuva muiden joukossa. Tosin kaadettuna.
- Onnettomuus on taitaa olla vainoajan tekemä. Kävelee jossakin varastossa. Seinällä on valokuvia ja punasia lankoja yhistämässä. Raksitti Camillan kuvan ja seuraavana on Sabrina. Muut kuvat oli nurinpäin.Spoiler
.
.
.
En tiedä onko totta vai pelkkää fanfictionia, mutta kommentoin silti.Miksi Ismo lähtisi heti pois, vaikka Sanni, Ilja ja Tale on kuolleet? Luulisi, että haluaisi olla perheen tukena. Kallen, Ullan, Sepon...ja kertoa Kristiinalle ja Larille. Vaikka on lyönyt Kallea, voisi kuitenkin keskittyä tärkeämpään eli trgedian jälkeiseen kriisiapuun ja perheen yhdessäpitoon. Pyytää Kallelta anteeksi ja huolehtia, ettei ratkea juomaan Sannia ja Iljaa surressaan. Olisi Ismolta todella outo ja itsekäs veto lähteä pois. Ei kohtaisi Seppoakaan.
Tulee mulle hieman yllätyksenä, jos Sabrinan vainoaja on aiheuttanut myös kopterionnettomuuden, kohteenaan Camilla. Luulin, että vainoajalla on tähtäimessä vain Sabrina. Tulee heti mieleen Ingvar, joka kantaa kaunaa kaikille Mustavaaroille. Tai sitten ne Wettermanin veljekset, mutta se olis vähän kaukaa haettua. Ingvarin näyttelijältä ei tullut viimeistä haastattelua, joten hahmon juonikaari on vielä kesken.
SPOILER!!!!
.
.
Oisko Ismo kirjotettu koronan takia pois? Esko ei ole ikänsä puolesta riskiryhmää, mutta onko hänellä joku sairaus? Haastattelua ei ainakaan ole tullut että olisi koronan takia pois kuvauksista
Tuo kävisi ihan järkeen, että on koronan takia kirjoitettu pois. Mutta oliko Ismon nimi kuitenkin syksyn jaksonnimissä..? Voi olla, että Ismo vain säikähtää Kallen lyömistä niin paljon, että lähtee pois dramaattisesti "suojellakseen muita itseltään". Tai ehkä Kalle suutuspäissään käskee Ismon tiehensä, eikä halua Ismon olevan lähellä Sannia ja onnettomuutta
Syksyn trailerissa on se kohtaus, jossa Jutta huutaa Ismolle siitä, että ajattelee vain itseään ja Ismo kävelee vihaisena pois. Oisko tämä se, jossa lähtee lätkimään Enoon (tai minne meneekään)?
SPOILER!!!!!
...
.
.
.
Tuleeko Seppo siis takaisin vain siihen yhteen kohtaukseen? Mites näkyykö hautajaisia tai onko niistä puhetta
Vierailija kirjoitti:
SPOILER!!!!!
...
..

SPOILER
.
Ilmeisesti Suppo ja Ulla lähtevät pois yhden kohtauksen jälkeen. Kummallista, mutta syynä lienee korona. Entä hautajaiset? Kai nyt pitäisi osallistua.
SPOILER
.
Ilmeisesti hautajaisia ei sitten järjestetä. Todella harmi, syynä varmaan korona

Aika kummallista jos hautajaisia ei ole. Tietysti aina voi jäädä pois, mutta tylsää jos näin tulee olemaan.
Tuliko aikahyppyjä? Jos joo nii missä kohtaa näitä näemme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SPOILER!!!!!
...
..
.
Tuleeko Seppo siis takaisin vain siihen yhteen kohtaukseen? Mites näkyykö hautajaisia tai onko niistä puhetta
SPOILER
.
Ilmeisesti Suppo ja Ulla lähtevät pois yhden kohtauksen jälkeen. Kummallista, mutta syynä lienee korona. Entä hautajaiset? Kai nyt pitäisi osallistua.
SPOILER
.
.
.
.
Miksi Ulla lähtee Sepon mukaan? Tai ymmärrän joo että koronan takia, mutta miten selitetään sarjassa, Ullahan juuri palasi Gunnarin kanssa yhteen ja nyt lähtee exän matkaan?
Jaksot on poistunu sieltä linkin takaa