Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Tämä vuosi on kyllä monellakin tapaa omituinen. Myös salkkareitten osalta. Kuukauden päästä päästään
korkkamaan syksyn ensimmäiset jaksot ,heinäkuussa.
Helikopterin pilotti ilmeisesti selviää. Trailerin lopussa joku vaaleahiuksinen kävelee viltti harteilla kohti ambulanssia. Camilla se ei ainakaan ole.
Nella siis on raskaana ja on kertonut asiasta Ressulle. Ettei asia olisi liian simppeli veikkaan että Talenkin osuus Nellan raskauteen nousee esille.
Mitä Lindan, Jirin ja Evan systeemissä tapahtuu; miksi linda on niin tyly Evalle. Miki on myös tilanteessa näkemässä ja kuulemassa.
Seppo tulee tosiaan, ainakin hetkeksi sarjaan. Tämä viittaa siihen, perhe Taalasmaa Pohjonen kuolee. Jannen ilme vahvasti todistaa sitä.
Elina ja Noel lopultakin kohtaavat ja Aino on perillä asioista. Alkaako tästä neliödraama Aino, Samuli ja Noel, Elina.
Mitähän hämärää Mira touhuaa. Ostelelee kaikenlaista kortilla ja Viola laittaa merkille että on ostosten lisäksi syötävää ja juotavaa, mistä rahat. Varastanut jonkun visa kortin vai myykö itseään.
Ei tässä tuubin trailerissa ollut mitää Sabriinasta. Ilmeisesti vainooja on joku uus hahmo ja ihan uusi käänne juonen osalta. Eli Samuli ja Aino eivät ole asian takana.
Jutalla on Ismon kanssa sanaharkkaa jota Kalle todistaa. Ajaako Ismo Jutan päälle, tai niinkö annetaan ymmärtää, mutta...
Moonica tulee ilmeisesti paikalle Moonica kuoleman takia. Yrittääkö Kalle saada Monskun kiinnostuu Jiristä.
Sepon tuolin kohtalo on surullinen. Meneeköhän tuoli nyt Äijön käpälle.
Hokeekohan Sebastian Helenan vaihtoehtotodellisuudessa voimasanaansa?
Se on Lasse joka törmää Juttaan. Jotenkin koomisen näköinen se pätkä, Jutta on kuin joku vahakabinetin nukke.
Ei kai taaaaas Severiä&Monicaa, Monicaa&Severiä, eeeiiii enääääää!
Yhtä hyvin Monican jutussa voisikin olla kysymys Evasta. Lähentyivät viimeksi, kun molemmat olivat kokeneet saman trauman, mutta ihastumisen tunteet unohdettiin. Monican huoli/menetys Camillan suhteen lähentää Evan kanssa, joka puolestaan oli pitkän aikaa mökillä. Ovat ainakin olleet yhdessä kuvauksissa, kun Tiia silloin laittoi someen, että oltiin Evana ja Monicana töissä eikä huvipäivää viettämässä vapaa-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Se on Lasse joka törmää Juttaan. Jotenkin koomisen näköinen se pätkä, Jutta on kuin joku vahakabinetin nukke.
Ei kai taaaaas Severiä&Monicaa, Monicaa&Severiä, eeeiiii enääääää!
Nam! Sevukka ottaa kuumasti Moonicaa ja tulee inside!
Kieltämättä mullakin tuli vähän kummallinen olo trailerista Sannin ja Iljan suhteen. Taalasmailla selkeästi surraan, mutta miten Ismo ja Kalle ovat jotenkin rauhallisia. Kallella on jopa hauskaa Monican seurassa. Tottakai läheisen menettäneellä saa olla iloisia hetkiä, mutta Kalle yleensä on jäänyt vellomaan ahdistukseen. Toisaalta en yllättyisi vaikka olisi tuossa viinilasi kädessä ja kaikki on pienen hiprakan ansioita.
Ullahan voisi lähteä Sepon mukaan Kittilään! 😍
Ihan ystävänä parantelemaan surua palaten sitten, kun Ulla kirjoitetaan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
"Olis kaikkien kannalta parasta jos sinä ja sun pentus olisitte jääny loppuiäks vangiksi sinne mökkiin." - Linda
Oikeassahan Linda on.
Sepon paluun myötä Talen kuolema vaikuttaa kyllä varmalta. Ehkä Sanni ja Ilja selviävät ja lähtevät esim. Kristiinan luo Hämeenlinnaan jolloin mahdolliselle paluulle jätetään ovi auki. Tämä voisi selittää Laiteloiden käytöksen, Kalle iloisena Monican seurassa ja auttamassa kaupalla.
Monican puheista voisi päätellä kyseisen henkilön olevan joko Severi tai Eva.
Jotenkin ei jaksaisi ainaisia kidnappauksia, mutta ilmeisesti ne kuuluvat salkkareihin ja ovat suunnilleen arkipäivää siinä maailmassa :D
Trailerin loppupuolella viedään paareilla henkilöä. Jos kuvan pysäyttää, niin siinä on todennäköisesti Aki jolla on niskatuki kaulassaan. Talella/Sannilla ei ollut mitään villakangastakkia ja Camillalla oli vaalea takki.
Tuomokin varmaan palaa Göteborgista. Talen kuolema on mielestäni noiden pätkien perusteella varma homma.
Vierailija kirjoitti:
Ullahan voisi lähteä Sepon mukaan Kittilään! 😍
Ihan ystävänä parantelemaan surua palaten sitten, kun Ulla kirjoitetaan takaisin.
Tämä olisi kyllä kiva. Samalla katsomaan Sepon perään. En tiedä vieläkö sortuisi helposti juomaan? Mukavaa, kun Ismo tapaa Sepon vaikka ei niin mukavissa merkeissä. :(
Lähteekö Ismo pienelle "hengähdystauolle" kun erään jakson nimi on "Ismolla on enopaussi" ?!
Ismo on kotoisin Enosta ja on aikaisemminkin harkinnut sinne muuttoa huonossa elämäntilanteessa.
Jos kopterissa olikin Satu ja Camilla vainoaa Sabrinaa?
Tulevia jaksojen nimiä 3.8-19.8 (telsu.fi)
Jakso 3797: Romuna
Jakso 3798: Unessa
Jakso 3799: Kaikki kyllästyvät Ismoon
Jakso 3800: Uinu, uinu Sabrinani
Jakso 3801: Pyykkimään, Lasse
Jakso 3802: Sä surun tanssit silmistäsi pois
Jakso 3803: Jutta menee erolle pantavaksi
Jakso 3804: Laulu ikävästä
Jakso 3805: Ismolla on enopaussi
Jakso 3806: Sabrina ja serkullinen näky
Jakso 3807: Päivä, joka kuului vain meille
Jakso 3808: Bastustamaton yllätys
Jakso 3809: Noelina kasvotusten
Ulla ei saa antaa kunnon hyvästejä Talelle kiitos koronan
Harmi, että jäi yksi vuorokausi palstailua välistä ja myöhästyin trailerin näkemisestä. Nyt sitä ei pysty enää katsomaan 😢
Kuvasiko kukaan sitä traileria? Koska se ei ole enään nähtävissä. Voisi laittaa sen tubeen ja sitten lataan sen?
Monican ja Kallen känniyönä, jolloin Monica oli selvästi Kallea pahemmassa kännissä ja josta Kalle selvästi muistaa kaiken, mutta Monica ei, tapahtui selvästi jotain, jonka Kalle jätti kertomatta. Olisi hieno käänne, jos Monica olisi tuon seurauksena raskaana ja Kalle isä, mutta vastaavaa on ollut sarjassa liian monta kertaa ja Nellakin nyt raskaana niin tuskin tuota nyt tapahtuu.