Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Rantabaarille kannattaa tosiaan tehdä lähempänä oma ketjunsa, sillä noin sata jaksoa kattava sarja ei ole mikään lyhyt spin-off eikä tapahtumat tule käsittelemään mitenkään Salkkareita. Toki tässä ketjussa voi mainita mielipiteensä, mutta tämmöiset juonipohdinnat ei ainakaan mielestäni kuulu tähän ketjuun. Jos jaksoja esitetään kolmesti viikossa niin lopullisesta jaksomäärästä riippuen noin 30 viikkoa pyörii telkkarissa.
Rantabaari ei kiinnosta. Enemmän Karin sarja eikä kyllä sekään.
Mäkin taisin löytää Instagramista Maikkarin syksy 2019 katsauksessa olleen naisen, josta oli täällä aikaisemmin keskustelua. Näyttelijöiden taustoilla ei automaattisesti ole merkitystä hahmoon, mutta ilmeisesti nainen on puoliksi ranskalainen. Alissahan lähti Tommin mukaan Ranskaan, joten mietin jospa sarjaan tuotaisi pitkästä aikaa hahmo, joka olisi ulkomaalaistaustainen eli tässä tapauksessa suomalais-ranskalainen. Alissa voisi tarjota suomeen muuttavalle tuttavalle asuntonsa käyttöön. Ja koska asunnossa on kaksi makuuhuonetta, muuttaisi Janne kämppikseksi.
Jos tästä naisesta nyt ylipäätänsä tulee hahmo. Ihan hyvin koko jengi voi olla vain avustajia, mutta heitinpä pienen pohdinnan tulille.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin taisin löytää Instagramista Maikkarin syksy 2019 katsauksessa olleen naisen, josta oli täällä aikaisemmin keskustelua. Näyttelijöiden taustoilla ei automaattisesti ole merkitystä hahmoon, mutta ilmeisesti nainen on puoliksi ranskalainen. Alissahan lähti Tommin mukaan Ranskaan, joten mietin jospa sarjaan tuotaisi pitkästä aikaa hahmo, joka olisi ulkomaalaistaustainen eli tässä tapauksessa suomalais-ranskalainen. Alissa voisi tarjota suomeen muuttavalle tuttavalle asuntonsa käyttöön. Ja koska asunnossa on kaksi makuuhuonetta, muuttaisi Janne kämppikseksi.
Nainen voi olla myös ihan vain avustaja. Ja onhan Ressunkin näyttelijä puoliksi espanjalainen, mutta hahmo ei.
Siihen Alissan kämppään muuttaa pariskunta tai sisko ja veli. Joka tapauksessa Sannille tulee sutinaa sen Kallen vieressä seisovan uuden mieshahmon kanssa. Siksi Sanni on mukana siellä bileissä ja sitä se "rumbaya, Sanni rumbaya" jakson nimi tarkoittaa.
Aki ja Sanni eroaa todennäköisesti jo syksyn ensimmäisten viikkojen aikana, koska syksyn kolmannen jakson nimi on "Talen yhtälössä on pari muuttajaa". Joku siis muuttaa Pihlajakadulle. Toisin sanoen siinä jaksossa tämä uusi mies ilmestyy Sannin elämään.
Jos mukaan tulee Sannin ja Ainon kanssa samaa ikäluokkaa oleva naishahmo, kyseessä on varmasti joku aivoton bilettäjä pissis koska sellaisia parikymppiset tytöt on. Siksi Akin ja Sannin suhde on tuhoon tuomittu, ei vanhempi mies ja nuori nainen voi olla yhdessä.
Mikäli trailerissa nähty nainen tulee sarjaan vakihahmoksi, niin voihan se ihastua Kalleen. Tota heteoriitti -jaksoa ajatellen. Esim. törmää Kalleen rappukäytävässä ja kiinnostuu pyytäen tupareihin. Kukaan ei tuo Kallen homoutta esille eikä nainen huomaa asiaa tai kerro muille suoraan kenestä tykkää. Kaikki huipentuu pusuun, jolloin Kallen on pakko kertoa. Onhan tässä vuosian aikana Silja ja Aamu ihastuneet Kalleen ja muutama muu väärinymmärrys, kun homoudesta ei ole tiedetty.
Nopeasti on kesä mennyt sillä Salkkarit alkaa neljän viikon päästä ja hieman ennen sitä on varmaan syksyn pressi?
Eikös juuri ennen jaksoa, jonka nimessä esiintyy Kalle , jotain ja heteroriitti esitetä jakso "Sinua, sinua rakastan" (kaunis, vanha rakkauslaulu) ? Nuohan voisivat viitata siihen, että Kalle menee vihdoin oikeasti naimisiin siis ihan miehen kanssa. Heteroriittihän voisi viitata hääseremoniaan, alkujaan heteropareille tarkitettuun riittiin. Mutta aika nopeasti tapaisi sitten jonkun. Ei taida näillä näkymin ainoa sopivakaan olla palaamassa takaisin. Eihän siitä edes ole kovinkaan kauaa kun torjui vakavan suhteen tuon miehen kanssa ja mies häipyi toiselle puolelle maailmaa eli siis Etelä-Helsingistä Itä-Helsinkiin.
Maanantaina tulee usinnoissa jo se jakso, jossa Kristiinan kiristämä Lari joutuu jättämään Kallen ja häipymään hääpäivänä tai siis eihän silloin vielä edes oikea avioliitto olisi ollut ja Elias tekee viimeisen paluunsa sarjaan elävänä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös juuri ennen jaksoa, jonka nimessä esiintyy Kalle , jotain ja heteroriitti esitetä jakso "Sinua, sinua rakastan" (kaunis, vanha rakkauslaulu) ? Nuohan voisivat viitata siihen, että Kalle menee vihdoin oikeasti naimisiin siis ihan miehen kanssa. Heteroriittihän voisi viitata hääseremoniaan, alkujaan heteropareille tarkitettuun riittiin. Mutta aika nopeasti tapaisi sitten jonkun. Ei taida näillä näkymin ainoa sopivakaan olla palaamassa takaisin. Eihän siitä edes ole kovinkaan kauaa kun torjui vakavan suhteen tuon miehen kanssa ja mies häipyi toiselle puolelle maailmaa eli siis Etelä-Helsingistä Itä-Helsinkiin.
Ois aika läppä, kun juuri toukokuun lopussa oli kattava uutinen Larin poistumisesta. Ellei sitten tarkoitus olisi oikeesti olla yllätys, mutta epäilen. Voi liittyä myös Noeliin tai Camillaan, kun heidän nimet on mainittu samalla viikolla.

Kyllähän tuo sinua sinua rakastan voi liittyä periaatteessa kehen tahansa, Akiin ja Sanniin, Noeliin ja Camillaan tai myös Sallan ja Ismon tilanteeseen. Sallahan syöksyi kirkkoon tunnustamaan rakkauttaan. Olisi kyllä aika outoa, jos Kalle nyt yhtäkkiä menisi naimisiin. Olisi nopeaa toimintaa, jos vasta syksyllä tapaisi jonkun.
Jos tuota nyt ihan kirjaimellisesti haluaa tulkita, niin heteoriitti voi tarkoittaa myös meteoriitin kaltaisesti taivaalta putoaa "pommia" eli tässä tapauksessa jotakin yllättää tietoa, joka yhtäkkiä tulee Kallelle tietoon. Koska nimi on väännetty heteoriitiksi liittyisi tieto jotenkin heterosuhteeseen tai ihastukseen.
Ilmeisesti näyttelijöillä ei ole enää niin tarkkoja vaatimuksia hiuksensa suhteen, koska Hanna on muuttanut huomattavasti hiusmallia, Jasmin värjännyt vaaleaksi hiukset ja Monika käynyt itse värjäyttämässä. Vielä joitakin vuosia sitten oli hyvin tarkat vaatimukset, ettei hiuksia saa mitenkään itse leikata tai värjätä. Kaikki tehtiin tuotannon puolesta.

Myös Nora ja Kerttu muuttaneet hiustyyliä. Tällä hetkellä on toki myös loma kuvauksista, joten ei ole niin tarkkaa. Kerttu otti muistaakseni maaliskuussa uudet hiuspidennykset, mutta nyt uusimmassa insta stoorissa näkyykin leikanneen lyhyemmäksi ja ottaneen pidennykset pois. Käsittääkseni Kerttu on kuitenkin ollut kevään viimeisenä kuvauspäivänä mukana kuvauksissa eli Sanni ei ole lähdössä. Korjatkaa jos olen väärässä.
Rantabaarin mainostus on alkanut maikkarilla. Paljas perse ja suihiotto jäi mieleen, että aika railakas sarja tulossa..
Vierailija kirjoitti:
Rantabaarin mainostus on alkanut maikkarilla. Paljas perse ja suihiotto jäi mieleen, että aika railakas sarja tulossa..
Enpä taida katsoa, vaikka ikäni puolesta kuulun kohderyhmään.
Vierailija kirjoitti:
Rantabaarin mainostus on alkanut maikkarilla. Paljas perse ja suihiotto jäi mieleen, että aika railakas sarja tulossa..
Onhan Salkkareissakin kerran nähty Talen paljas perse ja runkkaaminen. 😅
Kristiina "kuolemansa lavastanut" Pohjonen on uusinnoissa juuri niin ärsyttävä kuin muistin.