Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joiden ei olisi ikinä pitänyt saada lapsia?

Sepä se, että kaikki voivat lisääntyä, vaikka mitään kykyä ei olisi siihen, että loisi lapselle edes kohtuullisen terveet kasvuolosuhteet.

Itsellä sellainen tuttu perhe, missä äidillä on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kodin elämä sen mukaisessa kaaoksessa. Isä puolestaan empatiakyvytön ja lapsilleen kateellinen, eli toisin sanoen katkera elämästään. Hänestäkään ei ole lapsille mitään tukea, mutta osaa kyllä esittää tarvittaessa välittävää isää, vaikka oikeastiei välitä muuta kuin sen verran, että ulkomaailmaan näyttää hyvältä. Noin huolella rakennettua korttitaloa en ole eläissäni kohdannut.

Tekisin perheestä oitis lastensuojeluilmoituksen, mutta ikävä kyllä lapset ehtivät täysi-ikäisiksi ennen kuin tämä korttitalo minulle avautui. Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, niin sen aikainen lastensuojelu ei ollut samaa kuin nykyään, joten aika sairaat perheet menivät heidän haavistaan läpi.

Lapset ovat siis nyt aikuisia. Ja mielenterveysongelmia heillä riittää: Masennusta, kaksisuuntaista, ptsd:tä, peter pan -syndroomaa, elämänhallinnan puutetta ja ajelehtimista, työttömyyttä.

Minä, velipuoleni ja liuta tuttuja. Kaikilla mt-ja päihdeongelmia. Samoin oikeastaan myös omat vanhempani, tai ainakin äidin olisi pitänyt tehdä lapset jonkun toisen miehen kanssa. Isäni on narsistinen häntäheikki, joka pettää kolmattakin vaimoaan, ja lehtolapsiakin taatusti löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että kaverini teki virheen hankkiessaan lapsia. Hän on tosi boheemi, sellainen kävelevä kaaos, joka vihaa ulkoilua ja kaikkea liikkumista, ei osaa tehdä yhtään ruokaa, elää itse suklaalla, ei osaa mitään kotitöitä, ja on arka ja ujo puuttumaan kenenkään hommiin. Ja laiska kuin mikä.

Tällainen hän oli kolmikymppisenä kun lapsensa sai.

Lapset olivat pienenä varsinaisia häiriökäyttäytyjiä. Toisella on jotain adhd:ta, enkä suostunut näkemään kaveriani yhdessä lasten kanssa, kun minulla meni hermo. Äiti vain istui sohvalla, komensi ehkä, mutta ei jaksanut nousta.

Nyt hän on 50+, ja on lapset ovat jo aikuisia. Oppi tekemään ruokaa knorrin pusseista. Eikä ole enää niin arka eikä ujo.

Ja ne lapset: suurenmoisia lapsia! Oppivat tekemään töitä pienestä pitäen, tosi hyviä koulussa, lahjakkaita, tosi hyvin käyttäytyviä.

Laiskuus on sittenkin lahja.

Nimenomaan. Mä oon aina ajatellut että ahkerien ja toimelioiden justiinoiden ei pitäisi saada lapsia. Pitävät sekä miehensä että lapsensa niin tossun alla että nämä näivettyy ja kuolee henkisesti.

Pari työn kautta tuttua miestä. Ajattelevat vain rahaa, uraa ja menestystä. Vastuu lapsista jää heidän vaimolleen ja lapsilla ei isää, joka olisi läsnä.

Elämästä ei tiedä ennenkuin se on eletty, oliko siis hyvä vai huono. Pelkkä lapsuus ja sen köyhyys ei riitä. Elämä sinäänsä on katsomisen arvoinen, joten tämä aloitus on surkea yritys vesittää tosiasia.

Veljen kanssa ollaan aina oltu sitä mieltä, että miten meidän vanhemmat on voinu tehdä lapsia ja haaveilla edes perheestä. Selviytyny silti kunnialla kaikesta ja varmasti tuurilla. Veli kerran kysy meidän isältä, että onks meidät löydetty jostain. Se nauratti mua aivan vtusti, kun tiedän mitä se tarkoittaa sillä kysymyksellä. Meillä on hyvät vanhemmat, mutta jos joku täällä näkis ne, niin samat ajatukset tulis teilläkin, että miten noi on tehny lapsia. Meissä ei ole mitään samaa kuin vanhemmissa.