Vauvan äidin "rakkauslasit"
Kaikki vauvat ovat syntymisen jälkeen kurttuisia, mutta fakta on että toiset vauvat ovat nätimpiä kuin toiset.
Joidenkin äitien vauvat ja pienet lapset eivät ole niin viehättäviä. Silti äiti jaksaa jakaa kuvia sos.mediaan ja kehuu lastaan nii kauniiksi prinsessaksi.
Hormoonitko tämän aiheuttavat vai katoaako äidiltä synnytyksen jälkeen näkö?
Ei kukaan kehu tavallisen näköistä kadun tallaajaakaan Miss universumiksi.
Kommentit (17)
Jokainen on kaunis omalla tavallaan, meillä ei ulkonäkö painoteta tai kehuta lasta äärimmäisyyksiin tämän perusteella, haluan lapselle terveen itsetunnon, enkä ongelmia ja paineita ulkonäöstä ja painosta, enemmän kannustan lasta löytämään omat vahvuutensa ja näkemään vaivaa niiden asioiden eteen missä on parannettavaa.
Lapsihan kasvaa ihan väärään suuntaan jos kehutaan "rumaa" kauniiksi. Aikuisena tajuaa itsekkin että ei ole viehättävä ja tippuu kovaa ja korkealta maahan. Siinä taas yhteiskunta maksaa tämän masennuspotilaan elämisen monelta vuodelta.
Kaikki lapset ovat kauniita vanhemmilleen. Sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan kasvaa ihan väärään suuntaan jos kehutaan "rumaa" kauniiksi. Aikuisena tajuaa itsekkin että ei ole viehättävä ja tippuu kovaa ja korkealta maahan. Siinä taas yhteiskunta maksaa tämän masennuspotilaan elämisen monelta vuodelta.
Kyllä! Parempi pitää realiteeteistä kiinni.
Minun vauvani on ainakin kaunis. Äitikin on myös nätti ;)
Minä en kyllä ollut vanhemmilleni kaunis, ihme paikkaansapitämätön hokema tuokin: esim kerran n kymmenvuotiaana katsoin itseäni videolta, ja olin mielestäni kauhean ruma, huudahdin äidilleni että tuonko näköinen minä olen, ja hän sanoi jotain tyyliin "minkäs sille voi". Nyt aikuisena kun katson lapsuuden kuviani niin olin ihan sievä. En tosin vanhempieni mielestä.
Vaimolla ihan sama juttu. Meidän lapsella oli suu- kitalakihalkio, joka kerta pelästyin kun katsoin lasta. Näytti ihan joltain riivatulta, vaimo jaksoi kehua ja puki rinsessa vaatteita. Tilanne tosin parani leikkauksen jälkeen, joten ehkä ne hormonit vääristää noita "linssejä".
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä ollut vanhemmilleni kaunis, ihme paikkaansapitämätön hokema tuokin: esim kerran n kymmenvuotiaana katsoin itseäni videolta, ja olin mielestäni kauhean ruma, huudahdin äidilleni että tuonko näköinen minä olen, ja hän sanoi jotain tyyliin "minkäs sille voi". Nyt aikuisena kun katson lapsuuden kuviani niin olin ihan sievä. En tosin vanhempieni mielestä.
Ihan hyvä vaan. Etpähän päässy leijailemaan korkealle ulkonäkösi kanssa ja nyt hyvin tiedostat miltä näytät. Olet varmasti tyytyväinen ulkonäköösi ja elämääsi nyt?
Synnärillä hoitaja sanoi lapsestani, että ”onpa kaunis lapsi. Ihan oikeasti, kun yleensä sanotaan vain muodon vuoksi vaikkei olisikaan.” :D
Joo, ei kannata suotta ketään kehua. Kehut on ansaittava! Juuri yksi kaveri itki, että miksei hän löydä miestä. Minä sitten ystävällisesti häntä valaisin, että kannattaisi laihduttaa, uusia meikkaustyyli ja kampaus, sitten kun on laihtunut niin luopua tanttamaisista vaatteista... Nyt hän on blokannut minut facebookista! Aivan käsittämätöntä käytöstä! Minähän yritin vain auttaa! Aina rehellistä syytetään!
Onneksi itse olen tosi kaunis, joten tiedän että jos joku sanoo jotain negatiivista ulkonäkööni liittyen, on hän vain kateellinen.
No kaikesta sitä ongelmia kehitellään. Tämä maailma pysyy jotakuinkin pyörimässä ja kasassa sillä, että lapsia rakastetaan ehdoitta heidän ollessaan pieniä. Äidin hullaantunut rakkaus lapseen on paljon tärkeämpää kuin "realiteettien taju". Kyllä sitä kuraa ja lokaa sataa niskaan ihan riittävästi muutenkin, ei sitä nyt herranen aika tarvitse kotona erikseen jakaa. Tietysti fiksu vanhempi antaa lapsen ymmärtää senkin, milloin tuli toimittua väärin, mutta kaiken pohjana on silti rakkaus. Onko ankeampaa kansakuntaa kuin Suomi :(
Vierailija kirjoitti:
Vaimolla ihan sama juttu. Meidän lapsella oli suu- kitalakihalkio, joka kerta pelästyin kun katsoin lasta. Näytti ihan joltain riivatulta, vaimo jaksoi kehua ja puki rinsessa vaatteita. Tilanne tosin parani leikkauksen jälkeen, joten ehkä ne hormonit vääristää noita "linssejä".
Sinuna olisin tosi ylpeä vaimosta. Hän on toiminut juuri oikein ja todella näyttänyt, mitä on äidinrakkaus. Kiintymyssuhde on varmasti parempi noin kuin jos hän olisi analyyttisesti arvioinut vauvan ulkonäköä. Onneksi joillain vielä vaistot pelaavat.
Kyllä minä tiedän ettei lapseni ollut vauvana tai nyt 3-vuotiaanakaan objektiivisesti ajateltuna maailman kaunein, vastaan tulee kyllä kauniimpiakin. Mutta minun silmissäni hän on ihanin ja kaunein lapsi koska häntä niin kovasti rakastan, enkä näe pahaksi hänelle myös sitä kertoa. Kuvia en kylläkään hänestä someen levittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä ollut vanhemmilleni kaunis, ihme paikkaansapitämätön hokema tuokin: esim kerran n kymmenvuotiaana katsoin itseäni videolta, ja olin mielestäni kauhean ruma, huudahdin äidilleni että tuonko näköinen minä olen, ja hän sanoi jotain tyyliin "minkäs sille voi". Nyt aikuisena kun katson lapsuuden kuviani niin olin ihan sievä. En tosin vanhempieni mielestä.
Ihan hyvä vaan. Etpähän päässy leijailemaan korkealle ulkonäkösi kanssa ja nyt hyvin tiedostat miltä näytät. Olet varmasti tyytyväinen ulkonäköösi ja elämääsi nyt?
Hahahaha, voi minkä vitsin laukaisit. Minulla on 4 kpl mt diagnooseja, joista kaikki liittyy "vakavaan traumatisoitumiseen" ja joiden vuoksi elämäni on yksinäistä rämpimistä epäonnistumisesta toiseen. Toki lapsuudessani oli vähän pahempaakin pas kaa kuin ulkonäön kehumatta jättäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä ollut vanhemmilleni kaunis, ihme paikkaansapitämätön hokema tuokin: esim kerran n kymmenvuotiaana katsoin itseäni videolta, ja olin mielestäni kauhean ruma, huudahdin äidilleni että tuonko näköinen minä olen, ja hän sanoi jotain tyyliin "minkäs sille voi". Nyt aikuisena kun katson lapsuuden kuviani niin olin ihan sievä. En tosin vanhempieni mielestä.
Ihan hyvä vaan. Etpähän päässy leijailemaan korkealle ulkonäkösi kanssa ja nyt hyvin tiedostat miltä näytät. Olet varmasti tyytyväinen ulkonäköösi ja elämääsi nyt?
Hahahaha, voi minkä vitsin laukaisit. Minulla on 4 kpl mt diagnooseja, joista kaikki liittyy "vakavaan traumatisoitumiseen" ja joiden vuoksi elämäni on yksinäistä rämpimistä epäonnistumisesta toiseen. Toki lapsuudessani oli vähän pahempaakin pas kaa kuin ulkonäön kehumatta jättäminen.
Eli mt ongelmasi johtuu muusta kuin ulkonäöstäsi. Onneksi vanhempasi eivät kehuneet liikaa, vois olla lisää noita psyko diagnooseja!
Eiköhän se ole jo ihan evoluution kannaltakin fiksu juttu, että äidit näkevät oman lapsensa ihanina ja suloisina. Näin myös minä tein ja teen edelleen, vaikka objektiivisesti katsottuna ovat varmasti ihan tavallisen näköisiä, kuten minä itsekin 😊
Tähän asiaan liipaten tuli mieleen vielä seuraavaa: saimme ystäväni kanssa lapset noin viikon ikäerolla. Muistan silloin ajatelleeni (huom. AJATELLEENI), että tämä ystävän vauva oli jotenkin erikoisen ja omituisen näköinen. Mutta eihän näin tietenkään ollut. Lapsi oli jälkeenpäin vauvakuvia katsellessani ihan normaali, suloinen vauva. Eli siis jotain alkukantaista ja hormoniperäistä ajattelumaailman vääristymistä oli ainakin minulla, kun olin pienen vauvan äiti.
Synnytyksessä tulee ulos piölusta myös aivot