Kaverini alkoi itkeä, kun kerroin olevani raskaana
Olisin ymmärtänyt itkureaktion, jos hän olisi itkenyt sen takia, että on niin onnellinen puolestani. Kyseessä on esikoiseni. Itku tuli osittain siksi, että kaverini ei heikon terveystilansa ja lääkityksensä takia pysty saamaan lapsia, no tämäkin ymmärrettävää. Sitä en oikein pysty hyväksymään, että hänen itkussaan oli suuressa osassa surun ja luopumisen lisäksi myös sysimustaa kateutta. Ikään kuin minun onneni ja odotukseni olisi häneltä pois.
Kommentit (27)
No minusta se on täysin ymmärrettävää: jos nyt vaikka itse sairastuisit parantumattomaan syöpään niin olisit taatusti kateellinen terveille, myös ystävillesi.
Toivottavasti lopettaa sun kaltasen ällötyksen kanssa kaveeraamisen. Sulla on varaa olla ymmärtäväinen kaverisi hankalaan tilanteeseen mutta sen sijaan olet moukkamainen.
Inhottava tilanne. Minunkin eräs ystävä sanoi suoraan olevansa kateellinen. Ei myöskään pystynyt aidosti iloitsemaan ja kielsi myös hieman puhumasta asiasta etten triggeröi häntä. Kateus on ymmärrettävää, mutta kertoo lähinnä vain siitä, miten synkässä paikassa ystäväsi on nyt. Se ettei voi iloita ystävän puolesta, kertoo paljon. Tunnistan tuon ilmiön..jotain todella läheistä kenen puolesta aidosti olen onnellinen, en kadehtisi. Vieraampia ystäviä ehkä. Ehkä tämä on myös ystävyyden mittari?
Kyllä minäkin opin suremaan kun kaverit ilmoitti olevansa paksuna.
Sen oli jo oppinut, että se on jäähyväiset kaikenlaiselle kivalle tekemiselle ja yhdessäololle.
En nyt sentään itkenyt. Mutta mielellään kuulee vauvauutiset puhelimessa. Livenä on vaikeampi peittää pettymystä.
Yritä olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Ihminen on sellainen, että se peilaa itseään ja omia asioitaan toisen ihmisen kautta. Toiset ihmiset toimivat meille ikään kuin peileinä, jotka paljastavat meille omat kipumme ja puutteemme ja niiden syvyyden. Anna aikaa, yritä ymmärtää. Vaikka ei varmasti tunnu mukavalta eikä helpolta sustakaan.
No ymmärrän kyllä. Pitäisi silti onnitella ja olla jonkin verran iloinen, jos ystäviä ollaan.
Todella inhottavaa käytöstä sinulta AP, olet todella itsekäs.
Tuskin tuo tunne ja reaktio mikään kaverillesikaan mieleinen oli. Vähän siimaa, hei.
Minun mielestäni tämä on kuvailemassasi tapauksessa suht. normaali reaktio. Oli ehkä hieman liikaa odotettu että, faktat huomioonottaen, odotit toisenlaista reaktiota.
Joo minun kaveri alkoi itkemään kun kerroin menneeni kihloihin. Ja sen jälkeen alkoi vamppailemaan miestäni. Varo sitä "ystävääs"
Ajattelepa itseäsi ystäväsi paikalla. Miltäs tuntuisi? Vai pyöritkö niin sen oman navan ympärillä, ettei empatiakykyä ole?
Olit aika kohtuuton odottaessasi toisenlaista reaktiota. Tosin, ystävälläsikin on tavoissan parannettavaa.
Olen itse tuossa tilanteessa, missä ystäväsi on: raskautuminen ei ole helppoa, sillä pitkäaikaisen sairauden vuoksi käyn säännöllisillä polikäynneillä, ja niin kauan, kunnes arvot ovat ok kunnossa, ei lupaa lastenhankinnalle heru. Lisäksi gynekologi oli sitä mieltä, että lastenhankkiminen ei tule olemaan helppoa erinäisistä syistä johtuen.
Olen tämän vuoden aikana itkenyt monet itkut, kun lähipiirissä 7 on tänävuonna kertonut saavansa lapsen/saanut lapsen. Ikinä en silti ole asiasta kuullessani ollut tökerö, vaan onnitellut lapsesta ja itkenyt vasta kotona.
Alkoi itkeä sympatiasta, kun mietti sitä tulevaa univelkaa ja vaipparallia.
Hänellä on oikeus tunteisiinsa siinä missä sinullakin.
Mä muuten aikuisen äitinä onnittelen odottajia aina oikein sydämeni pohjasta, nyt kun sen tietää, että onnea todella tulevat tarvitsemaan matkallaan.
Vierailija kirjoitti:
Inhottava tilanne. Minunkin eräs ystävä sanoi suoraan olevansa kateellinen. Ei myöskään pystynyt aidosti iloitsemaan ja kielsi myös hieman puhumasta asiasta etten triggeröi häntä. Kateus on ymmärrettävää, mutta kertoo lähinnä vain siitä, miten synkässä paikassa ystäväsi on nyt. Se ettei voi iloita ystävän puolesta, kertoo paljon. Tunnistan tuon ilmiön..jotain todella läheistä kenen puolesta aidosti olen onnellinen, en kadehtisi. Vieraampia ystäviä ehkä. Ehkä tämä on myös ystävyyden mittari?
Helppo se on sanoa, ettei olisi kateellinen/surullinen, kun oma tilanne on hyvä. Ei voi sanoa, ettei vastaavassa tilanteessa tuntisi kauteutta ja pettymystä
tämä on arka aihe ja paljon riippuu siitä miten kerroit. on raskasta olla ns varpaisillaan koko ajan, miettiä että mistä voi puhua ja mistä ei, mutta tietty hienotunteisuus vaikeiden asioiden edessä kuuluu myös ystävyyteen.
Tulkitset aika tavalla. Kertoiko ystäväsi todellakin tuntevasi "sysimustaa kateutta" jne vai pistätkö nyt itse tunteita niinsanotusti hänen suuhunsa?
Anteeksi, mutta en ymmärrä kuinka ystävälleen voi olla tuosta kateellinen. En tosin ymmärrä kateutta ollenkaan muuten kuin että toisen onni olisi toiselta pois.
Ehkä kannattaa ottaa etäisyyttä kyseiseen kaveriin.