Ella Kanninen pihalla
ei oikeen lähe toi selostus. Ei oo tosin oikeen koskaan.
Kommentit (22)
Sössötti yhdessä vaiheessa Suomen Leijonien kunniamerkistä!
Voi Ellaa, melkein symppistä tuo sössiminen.
Miksi noin ammattitaidoton selostaja palkataan? Asiaosaaminen nolla. Teennäinen.
Illan kaunein puku. Karismaattinen nainen.
Kanninen oli taas kerran heikoin lenkki. Mutta Yle luottaa.
Tykkään Ella Kannisesta, mutta tähän ohjelmaan hän ei vain sopinut. Hän on parhaimmillaan rennoissa kesäohjelmissa haastattelijana. Selostajaksi hän ei sovi, ei ainakaan tällaisiin linnanjuhliin, joissa täytyy olla tarkka, täsmällinen ja nopea.
Oli humalassa.
Työnjohdon pitäisi puuttua asiaan. Toimittelijat olivat sekaisin. Tanssivat ja juhlivat kuin kutsuvieraat. Töissähän niiden piti olla!
Sama kun tarjoilija istuisi juhlapöytään syömään.
Miksi laittaa ulko mailla asunut lento emäntä juontamaan tämä arvokas ohjelma sai hävetä
Monta kertaa sanoi nimet väärin. Ei tunnistanut ihmisiä. Ärsytti suorastaan. Olen katsonut linnan juhlia vuosikymmenten aikana melkoisen määrän, ja Kanninen oli selostajana pohjanoteeraus. Tämäntyyppiseen hän ei sovellu. Matkailu- ja kokkiohjelmat ovat erikseen.
Mutta se miestoimittaja on älyttömän pätevä. Nopea ja selkeä.
En kestä Ella Kannista missään.
Jouluna tulee tietenkin taas joku Ellan joulu Italiassa. Aina. Argh.
Vierailija kirjoitti:
Miksi laittaa ulko mailla asunut lento emäntä juontamaan tämä arvokas ohjelma sai hävetä
Ulko mailla lento emäntä, jospa jätät kommentoinnin niille, jotka osaavat kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta se miestoimittaja on älyttömän pätevä. Nopea ja selkeä.
Jussi-Pekka Rantanen.
Jussi-Pekka Rantanen on ammattilainen tilanteessa kuin tilanteessa.
Jotkut lähtee ehkä vähän soitellen sotaan. On se itseluottamus kova mutta se kostautuu, kun pitäisi olla tietoa ja faktaa useamman tunnin ajan.
Osaaminen ei riittänyt alkuunkaan Kannisella, pitäisi ymmärtää pysyä siellä hömppäohjelmien puolella - teennäinen, hidas, kangerteleva, toinen juontaja joutui korjailemaan
Ei Kannista juontajaksi kirjoitti:
Osaaminen ei riittänyt alkuunkaan Kannisella, pitäisi ymmärtää pysyä siellä hömppäohjelmien puolella - teennäinen, hidas, kangerteleva, toinen juontaja joutui korjailemaan
On ohjelman tekijöiden tehtävä tietää, ketä pyytävät.

Kyllä. On ohjelmantekijöiden tehtävä tietää, keitä pyytävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi laittaa ulko mailla asunut lento emäntä juontamaan tämä arvokas ohjelma sai hävetä
Ulko mailla lento emäntä, jospa jätät kommentoinnin niille, jotka osaavat kirjoittaa.
Yllättävän paljon keskustelupalstoilla näkee, että selkeät yhdyssanat kirjoitetaan väärin. Ärsyttävää.
776
Ella on luonnonlapsi, selostus sen mukainen. En valita=tykkään.