Noin 50 vuotiaat tai yli naisvelat?

No mä oon 29v että kelpaan varmaan kun vaihdevuodet on kumminkin semi lähellä. Tuntuu normaalilta...

En ole vielä huomannut vaihdevuosia, mutta hyvältähän se tuntuu elää lapsettomana. Vuosien myötä itsetuntemukseni on yhä lisääntynyt, ja käsitys siitä, että lapsiperheen elämä ei vaan sovi luonteelleni, on vahvistunut. Kiitän itseäni, että tajusin jo nuorena että olisin onneton nainen, jos joutuisin olemaan vastuussa nousevasta polvesta. 

Olen tehnyt tyhmiäkin päätöksiä, mutta lapsettomuus ei ole sellainen.

n50

Ei pahalta. Olen itsemurhan tehneen alkoholistin lapsi. En olisi voinut valita toisin, en sillä taustalla, joka minlla oli. En saanut rakkautta, joten en oppinut rakastamaan. En voinut ottaa riskiä, että olisin siirtänyt oman rakkaudettoman kohtaloni lapseni harteille.  Näin on parempi.

Hyvältä tuntuu. Olen elänyt itseni näköistä elämää. Hyvin tyytyväinen olen.

N54

Ihanalta edelleenkin. Voimme käyttää mieheni kanssa rahamme omaan hyvinvointiin, matkusteluun, sopivassa määrin hyväntekeväisyyteen. Säälittää tuttavat, jotka edelleen kituuttavat, jotta lapsille sitten jäisi jotain... Ja joiden lapset ovat ainaisessa rahantarpeessa, halveksivat vanhempiaan joko avoimesti tai salaa, ja miniät jo mittailevat keski-ikäisten appivanhempien asuntoa perintö mielessä.

52-vuotias, ja vaihdevuodet ohi. Olen joka päivä onnellinen lapsettomuudesta, saan elää sellaista elämää kuin itse haluan.

Säälittää todella paljon naiset joilla ei lapsia! Kyllä jää niin paljosta paitsi että olen todella surullinen lapsettomien puolesta. Itse olen 56 v ja kaksi aikuista lasta perheineen <3 olen saanut niin paljon elämässäni etten voisi mitenkään kuvitella elämää jossa ei lapsia ja lapsenlapsia. Olen rikas henkisesti vaikka maallista mammonaa ei olekaan :D Kiitollinen olen ja onnellinen perheestäni.

Vierailija kirjoitti:

No mä oon 29v että kelpaan varmaan kun vaihdevuodet on kumminkin semi lähellä. Tuntuu normaalilta...

Onko sulla joku v.v.ia aikaistava sairaus vai onko kommenttisi huono vitsi?

Olet elämäsi kukkeimmassa vaiheessa ja ehdit saada 10 lasta jos huvittaa.

Ts. sinä et tiedä, mitä tunnet sitten, kun ovi on sulkeutunut.

Vierailija kirjoitti:

Säälittää todella paljon naiset joilla ei lapsia! Kyllä jää niin paljosta paitsi että olen todella surullinen lapsettomien puolesta. Itse olen 56 v ja kaksi aikuista lasta perheineen <3 olen saanut niin paljon elämässäni etten voisi mitenkään kuvitella elämää jossa ei lapsia ja lapsenlapsia. Olen rikas henkisesti vaikka maallista mammonaa ei olekaan :D Kiitollinen olen ja onnellinen perheestäni.

Miksi ihmeessä säälit, jos toiset eivät halua lapsia. Siskollani on kolme lasta, joiden elämää olen läheltä seurannut ja olen ollut paljon tekemisissä. Kuitenkin aina olen miettinyt, että onneksi eivät ole omia lapsia. Mukava niiden kanssa on olla, mutta mukavampi antaa takaisin vanhemmilleen.

En tunne jääväni mistään paitsi, päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Säälittää todella paljon naiset joilla ei lapsia! Kyllä jää niin paljosta paitsi että olen todella surullinen lapsettomien puolesta. Itse olen 56 v ja kaksi aikuista lasta perheineen <3 olen saanut niin paljon elämässäni etten voisi mitenkään kuvitella elämää jossa ei lapsia ja lapsenlapsia. Olen rikas henkisesti vaikka maallista mammonaa ei olekaan :D Kiitollinen olen ja onnellinen perheestäni.

Voitko jotenkin konkretisoida?

Tuollaisenaan väite jää tyhjäksi hötöksi.

Oletko ottanut huomioon sen, että ihmiset nauttivat eri asioista?

Hyvältä tuntui siihen asti kunnes mieheni kuoli. Nyt olen niin yksin kuin vain voi olla. Jo miehen sairauden aikana tajusin, miten yksin olen. Juuri kukaan ei käynyt miestäni katsomassa ja kotiin oli vaikea saada koirille hoitajaa. Olin kuvitellut, että sukulaiset auttavat, mutta paskat! Odottakoon vaan, kun itse tarvitsevat apua, turha tulla multa ruikuttamaan. Miehen veli taisi käydä kaksi kertaa veljeään katsomassa, sisko kerran, sisarusten lapset ei kertaakaan ja huom. olemme ihan omasta aloitteesta ostaneet heille lahjoja, kun olivat pieniä. Tällainen on sukulaisten kiitos kaikesta. 

Ystäviä minulla ei kovin monta ole, en ole koskaan niin hirveästi kaivannut seuraa. Ne, joilla on puoliso, eivät juuri käy, soittelevat kyllä. Ennen kyläiltiin puolin ja toisin. Ja kun muilla on lapsia ja lastenlapsia, ovat heissä niin kiinni, että eivät ehdi kyläillä ja aina menevät joka paikkaan puolisonsa tai lastensa kanssa. Yksi lapseton ystävä mulla on, mutta hän muutti kauas ja näemme harvoin. Uutta miestä en ainakaan vielä halua ja tuskin löytyisikään, en ole varma haluanko ikinä.

Työkaverit on liian nuoria ystäviksi, ollaan ihan eri maailmassa, minä olen vanhin. Ainoa lähes samanikäinen on juuri tullut mummoksi ja siitä höpöttää koko ajan, en jaksa. Harrastukset ei enää oikein kiinnosta ja tuntuu, että kaikki on jotenkin turhaa, kun ei ole enää kumppania. Turha laittaa ruokaa, turha leipoa, turha laittaa edes jouluvaloja tai ylipäätään viettää mitään joulua. Mietin, että myisin talon ja muutan kerrostaloon, pääsee helpommalla. 

En minä nyt sano, että olisi pitänyt hankkia lapsi, etten olisi niin yksin, koska olen kuitenkin elänyt hyvän elämän. Mutta valehtelisin, jos sanoisin, etteikö asia joskus käy mielessä, että millaista olisi, jos työviikolla ajattelisi, että lapsi perheineen tulee vaikka syömään sunnuntaina. Tai että viettäisimme joulua yhdessä. En osaa ajatella itseäni äitinä tai mummona, enkä tiedä kadunko lapsettomuuspäätöstäni, mutta rehellisesti tuollaisiakin ajatuksia päässä joskus on. Ei ollut oikeastaan koskaan aiemmin, mutta nyt ehkä vuoden ajan on ollut. Toivon todella, että en ala katumaan. Ehkä tästä vielä piristyn, kun aikaa kuluu, vaikka epätodennäköisenä sitä pidän. Nuo koirat on ainoat, joilla mulle on jotain merkitystä ja pelkään, että mitä kun niistä aika jättää, toinen on jo aika vanha ja vaivojakin on. 

No niin, nyt sitten muut velat niitä alapeukkuja?

Mitä on tämä naisvelka?

Tuntuu että päätös on ollut oikea. Ikää nyt 49. Alkuperäinen suunnitelma oli elää yhdessä miehen kanssa, jonka kanssa jaoimme kaiken. 25 vuotta rakkautta ja hyyvää parisuhdetta... ja mies lähti. Uusi parisuhde sen jälkeen toi elämään lapsiperheen arjen. En kokenut saavani tästä perheelämästä mitään, mutta antavani kaiken ja luopuvani paljosta: ystävistä, harrastuksista, täydentävistä opinnoista, rauhasta, asioista joista pidän, siisteydestä ja vapaa-ajan vietosta, joka virkistivät, sivistivät ja pitivät yllä kuntoa.

Ero miehestä oli surullista, mutta perhe-elämää en jäänyt kaipaamaan. Lapsi oli suloinen, olimme läheisiä ja pidin hänestä paljon, mutta ei hän mitään mullistavaa elämääni tuonut.  En koe että jatkuva kokkaaminen, siivoaminen, pyykinpesu, slimen kaapiminen astioista, kitiseminen ja pieruvitsit olivat minun juttuni. Mieskin taantui  aina lapsiviikoilla. Hyvä kun tuli kokeiltua. Lapsettomuutta en kadu yhtään.

Ei mitään katumusta tai kaipuuta lapsiin. Yleensä velat eivät kadu, koska ovat aina olleet asiasta varmoja. Todellisuudessa voi olla niinkin, että vaikka lapsi/lapsia on, niin aikuiseksi tultuaan nämä eivät vanhemmistaan välitä, osa ajautuu vääriin porukoihin ja sen myötä vanhemmat voivat jopa pelätä omaa lastaan jne.

Turha meidän on täällä miettiä miksi joku haluaa lapsia ja joku ei, koska se on jokaisen oma asia niin kauan, kun niistä valinnoista ei ole haittaa muille kanssaeläjille.

Päätin jo ala- asteikäisenä etten halua lapsia, meillä oli niitä joskus hoidossa ja rasitti se alituinen märinä ja vinkuminen, sotkusta puhumattakaan. Myöhemmin tuli vielä migreeni kuvioihin ja huomasin että juuri lasten kitinät olivat yksi asia joka laukaisi kohtauksen. Mieheni olisi halunnut lapsia, lähetin hänet etsimään samanhenkisempää naista.

Nyt kun ikää jo on en ole katunut päätöstäni jättää lapset hankkimatta, en koe että minulta puuttuisi mitään. Hyviä ystäviä on monessa eri ikäluokassa ja keskustelemme usein keskenämme kaikesta, riippumatta siitä mikä heidän elämäntilanteensa kulloinkin on emmekä koskaan arvostele toistemme tekemiä valintoja. Jos ystäväni haluaa puhua lapsistaan tai lapsenlapsistaan ei se minua häiritse, juttelemme toki myös muista aiheista.

Omituisinta on ventovieraiden suhtautuminen, kun olin alle 25- vuotias minua pidettiin fiksuna ja valveutuneena kun olin opiskellut ja hankkinut hyvän työpaikan enkä ollut hankkiutunut äitiyslomalle kesken urakehityksen. Myöhemmin kun olin jo täyttänyt 45, minua pidettiin itsekkäänä narttuna kun en ollut keskeyttänyt urakehitystäni äitiyslomilla.

Olen sekä vapaaehtoisesti lapseton että vapaaehtoisesti puolisoton, ikää 48 v (nainen) ja oikein tyytyväinen erakon elämässäni. 

Oikea päätös on ollut.

Olen tiennyt sen jo siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa mietin ehkäisyasioita, alussa mentiin tuplaehkäisyllä koska tiesin että en tahdo omia lapsia. 

Ihmiset vaan ovat erilaisia. Jokaiselle löytyy se oma paikka ja tehtävä jos saavat tilaisuuden löytää sen.

Olen 50 v, ei vielä vaihdevuosia. Olen yhä erittäin onnellinen, ettei ole lapsia.

Ei ole koskaan kiinnostanut. Ei sitten yhtään. Ei ole ollut "vauvakuumetta" - en pysty edes kuvittelemaan moista.

Eli erittäin hyvältä tuntuu kiitos.