Voiko olla hyvä itsetunto, vaikka ei ole kehuttu lapsena?

Minunkaan vanhemmat eivät kehuneet minua koskaan etten ylpistyisi. Vaikka kaverit, ja myöhemmin pojat kehuivat minua kauniiksi, pidin ja pidän edelleen itseäni rumana. Koen myös työelämässä toiset uhkana, vaikka pärjään itsekkin ihan hyvin töissä. En nää muuta sälitystä kuin sen että kun vanhemmat eivät kehuneet koskaan minua, janoan jatkuvasti hyväksyntää...

Mua on kyllä kehuttu lapsena (ja ihan näin aikuisenakin) paljonkin, mutta perin silti mallin kautta äitini huonon itsetunnon.

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan itse omaavani todella huonon itsetunnon ja nyt vasta oman lapsen saamisen myötä herännyt tajuamaan etteivät vanhempani oikeastaan juurikaan koskaan kehuneet minua lapsena, en esimerkiksi muista että minua olisi koskaan kehuttu kauniiksi/söpöksi tms. En myöskään ollut erityisen hyvä koulussa, joten kehuja/hyviä numeroita ei tästä syystä tullut hyvästä koulumenestyksestäkään. Luulen että kuuteentoista ikävuoteen mennessä olin jo omaksunut erittäin haitallisen ja alhaisen kuvan itsestäni ihmisenä joka ei oikeastaan ole kovin hyvä missään.

Miten paljon hyvän itsetunnon kannalta vaikuttaa vanhempien, opettajien tai muiden oppilaisen positiivinen palaute ja kannustus? Entä periytyykö heikko itsetunto?

Sinä olet oikein fiksu ja selviytyjä! Aikuisilla voi olla niin paljon juttuja keskeneräisinä elämässään, että unohtavat kasvatuksessaan sen millaista se lapsen elämä on. Kyllä sinä voit saada hyvän itsetunnon. Älä tee itseäsi vahingoittavia asioita vaan kasva rauhassa. Äläkä ajattele että sen ja sen ikäisenä pitää olla tientynlainen ja ei saa tehdä tiettyjä asioita kun on jo sen ja sen ikäinen. Älä riko lakia ja pysy rehellisenä. Opiskele ja harrasta. Et siirrä huonoja kokemuksiasi toisiin vaan teetkin paremmin, itsetuntosi kasvaa ja samalla toisten.

Voi, koska hyvää itsetuntoa ei koskaan rakenneta muiden kautta.