Suomi Iso Kuva
Itsenäisyyspäivän lähestyessä on hyvä miettiä maamme historiaa. Samalla voi muodostaa itselleen kuvan nykytilanteesta ja arvioida tulevaisuutta.
Suomen menestys ja olemassolo on voimakkaasti riippuvainen Venäjästä. Taloudellisesti Suomella on mennyt hyvin kun Venäjällä on mennyt hyvin ja päinvastoin. Venäläiset ovat antaneet Suomelle itsenäisyyden, mutta myös uhanneet itsenäisyyttämme. Tällä hetkellä Venäjä aiheuttaa epävarmuutta suomalaisissa.
Venäjän uhka on vuosia pantu merkille myös politiikassa ja talouselämässä. Suomi on riskimaa. Suomeen sijoittaminen on riski koska Venäjä. Suomalaiset yritykset ovat tiedostaneet tämän ja investoivat ulkomaille. Suomalaiset suuryritykset työllistävät jo enemmän ihmisiä ulkomailla kuin Suomessa. Suuret teollisuuslaitokset rakennetaan pääasiassa ulkomaille. Nyt myös valtio on ryhtynyt realisoimaan sitä mitä ei voi viedä maasta mukanaan. Sähköverkot, rautatiet, kiinteistöt, teollisuuslaitokset, jne. kaikki mitä ei voi poiskuljettaa on myynnissä tai valmistelun alla.
Moni suomalainen on havainnut tämän kehityksen. Maanpuolustustahto on laskussa. Ulkomaalaisten annetaan mellastaa mielin määrin. Rikollisuuden kasvua ei hillitä.
Mitä kansalainen voi tehdä tässä tilanteessa. Valmistella lähtöä. Kouluttautua kansainväliseen ammattiin. Hankkia ulkomaan työkokemusta ja kielitaitoa. Vähentää omistuksiaan Suomessa. Tehdä sijoituksia ulkomaille. Hankkia pankkitilin ulkolaisesta pankista. Ostaa loma-asunto ulkomailta.
Hyvää, ja ehkä viimeistä, itsenäisyyspäivää!