USA valtasi Suomen ilmatilan! Google vakoilee nyt suomalaisia ilmasta!
Yhdysvaltalainen Wing-yhtiö kertoo aloittavansa ensi keväänä Helsingin seudulla tavaroiden kuljettamisen miehittämättömillä ilma-aluksilla. Yhtiö julkisti suunnitelmansa tänään Helsingissä Slushissa.
Wing on jo aloittanut testilennot Suomessa Tampereen Teiskossa, yhtiön toimitusjohtaja James Burgess kertoo.
Lennokki kykenee kantamaan 1,5 kilon painoista kuormaa. Luvassa on mobiilisovellus, jonka kautta asiakkaat voivat tilata tuotteita palveluun mukaan tulevilta yrityksiltä.
Käytännössä Wingin uutinen tarkoittaa sitä, että yritys saa aluksi jossain Helsingin kantakaupungin ulkopuolella luvan ryhtyä testaamaan lennokkejaan. Wing on jo neuvotellut luvista liikenteen turvallisuusvirasto Trafin kanssa.
Trafi suhtautuu Wingin hankkeeseen myönteisesti, kertoo viraston johtava asiantuntija Jukka Hannola. Trafi on mukana sopivan testauspaikan etsimisessä.
SUOMEN HALLITUS ON KÄMÄINEN PASKA, PAHOLAISEN TEHDAS!
Kommentit (22)
Nyt voi jakeluautot siirtää pois jalkakäytäviltä tarpeettomina. Kun robottiautot lisääntyvät niin jalkakäytävälle eivät aja enää (miehittämättömät) taksitkaan. Tämä on suuri harppaus - kirjaimellisesti parempaan liikenneturvallisuuteen!
Vierailija kirjoitti:
Toki lennokeilla voi kuvata ja vakoilla ketä vaan, mutta näin aluksi huolettaa kyllä enemmän onnettomuuksien mahdollisuus, jos kaupunkien ilmatilassa alkaa suhailla yhtä jos toista lennokkia.
Tähyile taivaalle, päähäsi voi tipahtaa burger-annos.
"Lennokki ei laskeudu tavaroita toimittaessaan maahan, vaan laskee kuljetuslaatikon maahan vaijerilla viiden metrin korkeudesta."
Hirveä meluhaitta.

Vähemmän se sadan metrin korkeudessa pörräävä drone korvaasi kuuluu kuin vierestä suhaava pizzataksi.

Oletko sokea? Tekstissä sanotaan 5 metriä.
Voi vain kuvitella mikä haloo nousisi, jos olisivat venäläisiä droneja.
Kuvittele ihana kesäilta mökkisaunoineen ja drone saunanikkunan takana välittämässä kuvaa Trumpille puhtoisista alastomista suomalaisista, joilla ei ole mitään salattavaa :)
Eikö tuo riko yksityisyydensuojaa, ihmisoikeuksia, perustuslakia, ympäristönsuojelulakia, luonnonsuojelulakia ja eläintensuojelulakia?
Eiköhän niillä droneilla ole tärkeämpääkin vakoiltavaa kuin saunovat suomalaiset.
Ihmiset ovat huolissaan siitä miten dronet vakoilevat, mutta käyttävät älykännyköitään kodeissaan.
Kännyköitä, missä on sekä etu- että takakamera.
Joilla pystyy kuvaamaan koska tahansa ja lähettämään materiaalit pilveen kaikkien saataville.
Lisäksi kännykän mikrofonilla voi tallentaa ääntä 24/7.
Mutta ne dronet, niistä pitää olla huolissaan!
Vierailija kirjoitti:
Kiina vakoilee Huawei laitteilla.
Hyvä, kiinalaiset! Minun karvainen bärsheeni on varmaan kova juttu siellä saakka!
Vierailija kirjoitti:
Nyt voi jakeluautot siirtää pois jalkakäytäviltä tarpeettomina. Kun robottiautot lisääntyvät niin jalkakäytävälle eivät aja enää (miehittämättömät) taksitkaan. Tämä on suuri harppaus - kirjaimellisesti parempaan liikenneturvallisuuteen!
Mä niin haluan nähdä kun Wings-droneparvi tuo lähialepaasi hyllyntäytettä 1,5kg annoksina. Useampi drone rahaa yhtä joulukinkkua.
No ehkä se auttaa määrittämään sijainnit vähän tarkemmin.
Minulle ainakin tulee toisinaan Googlella viestejä, joissa väittää minun olevan jossain kaupassa vaikka olisin kotona. Pyytää arvioimaan käyttäjäkokemusta 🙄
Niihin tekisi mieli kommentoida, että huonosti vakoiltu, mutta en halua omalla nimellä sellaisia kommentteja verkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voi jakeluautot siirtää pois jalkakäytäviltä tarpeettomina. Kun robottiautot lisääntyvät niin jalkakäytävälle eivät aja enää (miehittämättömät) taksitkaan. Tämä on suuri harppaus - kirjaimellisesti parempaan liikenneturvallisuuteen!
Mä niin haluan nähdä kun Wings-droneparvi tuo lähialepaasi hyllyntäytettä 1,5kg annoksina. Useampi drone rahaa yhtä joulukinkkua.
Onneksi lähi-Alpenani (Katajanokka) lastauslaituri ei ole jalkakäytävällä. Saa syrjäymisvaarassa oleva ajaa sen kaappimopon ihan kiltisti jatkossakin sinne Laivastopuiston kujanteelle. Kyse oli siis logistiikan laadun paranemisesta jolloin "tonnin kirjeitä" ei tarvitse enää väistää ajoradalle.
Missähän ne dronet sitten on kun NATO taas järkkää jotain suurharjoitusta ja veli venäläinen kokeilee GPS-harhautinta...
Ei huoleta suomalaisia pikku-uutiset. Venäjä sentään pystyi mökkisaarelta katsomaan, meneekö Amorella ohi. Se oli kauheaa, monta viikkoa se oli kauheaa.
Tuskin vakoiluun niinkään droneja tarvitaan. Kyllin voimakas sateliitti plus mitänyt tarvitaan kuvan suurennukseen ja äänten lisäämiseen. Kun katselet taivaalle näkyy tähtiä juu, mutta myös sateliittejä taivas pullollaan. Silti onhan se vähän häiritsevää kun paketteja putoilee taivaalta. Mites ne palautetaan jos eiolekkaan tilattua kokoa? Heitetään ilmaan ja drowni nappaa?
Toki lennokeilla voi kuvata ja vakoilla ketä vaan, mutta näin aluksi huolettaa kyllä enemmän onnettomuuksien mahdollisuus, jos kaupunkien ilmatilassa alkaa suhailla yhtä jos toista lennokkia.