***LOKAmasujen TorsTai***
*haukotus* Vielä olisi 4 tuntia työvuoroa jäljellä... Alkaa näin toisena yönä jo tuntua kun ei kauniilla ilmoilla ole malttanut kunnolla nukkua, vaan on pitänyt rynniä kesken unien ulos puutarhahommiin *toinen haukotus*
Tuntuu tässä kyllä jo sekin, että työ käsittää paljon ja raskasta nosteltavaa (lihaa, ihmisen sellaista...), eikä yskin nostelu lienee enää kauhean järkevää muutenkaan. Jotenkin pelottaa myös se, että tällä kertaa istukka on edessä, eikä sitä tuon muhkean rasvakerroksen lisäksi suojaa yhtikäs mikään jos/kun joku skitsahtaa täällä ja alkaa hakata ja potkia kohti.
Vointi on muuten melkoisen hyvä; ei kipuja, ei kolotuksia, pientä aavistusta tulevista ihanista liitoskivuista. Pahoinvointi takanapäin, joten taidan nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässäni nauttia siitä kukkeasta keskiraskaudesta. Edellisessä odotuksessa tässä vaiheessa olin jo suppareiden takia sairaslomalla, joten aina vaan parempaan päin mennään.
Toveri elää siskonsa rytmillä, aamuin ja illoin on sellainen virkeämpi hetki, muulloin ei sitten vielä tunnukaan mitään. Puolentoista viikon päästä olisi rakenneultra, enkä osaa päättää haluanko tietää kumpi on vai en.... Toisaalta ihanaa olisi yllättyä, mutta toisaalta voisi olla järkevää selvittää valmiiksi noin niinku käytännön järjestelyjä varten *seliseli*.
*haukotusvenytys* Pakko painaa pitkää päivää..... Mutta onnekseni tuolta bongasin sellaisen asian, että kun edellinen lapsi sattuu olemaan alle 3 vuotias niin äpr määräytyy automaattisesti samaksi kuin edelliskerralla, ellei tulot ed.verotusvuonna ole väh. 20%korkeammat tai viimeisen 6 kk aikana sen 20% korkeammat. JIIHAA!!! Taas hyviä uutisia.
Ihanaa ja aurinkoista kevätpäivää mammoille ja masuille
Piipi ja Viiru rv 18+3
Kommentit (27)
kunnan tarjoama ultra, niin vois antaa äidillekin sen ilon, että vois vähän pidempään sitä pikkuista tiirailla.
Saitko kuinka tarkan raportin sieltä, Signorina Iris?
Kyllä varmaan kaikki kunnossa on, mutta jos kukkaro antaa myöten niin voithan mennä vähän myöhemmin uudelleen, siis muutaman viikon päästä. Sitten näkyy jo enemmän.
Mulle kaveri, joka on kätilö, sanoi, että rakenneultra on sen mielestä kaikkein tärkein, koska jos esim. keuhkot ei toimis ja se huomataan ultrassa, voidaan asiaan valmistautua etukäteen, eikä viedä kiireellä teholle, pahimmassa tapauksessa eri sairaalaan.
Sanoi myös, ettei ihan turhaan menisi ultriin (meillä jotkut tekevät ultran joka lääkärikäynnillä, yleinen määrä on 3-4 ja loppuraskauden ultrat, jos tarvetta).
Minua itseä juuri arvelutti se, että jos ultrausaika on kauhean pitkä, niin kuinka suuri riski taas siinä on. Jossain vaiheessahan puhuttiin vauvojen aivojen kuumenemisesta. Kysyin täällä lääkäriltä siitä ja väitti, ettei ole kunnon todisteita asiasta ja että ultraamista pidetään edelleen ihan vaarattomana. No otin joka tapauksessa tuon laajan rakenneultran, katotaan sitten sunnuntaina oliko hintansa väärti.
Soittelin tänään neuvolaan niitä perhesuunnitteluaikoja ja terkkarin kanssa siinä höpöteltiin niitä näitä niin kyselin niistä eilisistä kivuista niin oli täysin sitä mieltä, että kuuluu tähän mahan kasvuun. Häntä lainatakseni: " Nyt eletään sitä maksimaalisen kasvun aikaa! :D Tuli ihan mieleen joku puutarhajutska :) Noooh, samaan piikkiin menee kait kun kukkaloisto pärstävärkissä*hih*
ULTRISTA: Meillä kesti np-ultrakin noin 45 minuttia ja tämä tuleva 4D pitäis kestää sen tunnin. Rakenneultraan mulla on aika klo 10 ja työkaverilla 10.30 elikkä siinä ei paljoa aikaa ole :( Mulla on oikeesti jo valmiiksi suhteellisen negatiivinen kanta tuohon julkisen touhuun...Noooh, käydään kattelemassa. Olis pään kannalta järkevämpää käydä ehken ensin siellä 4 D ultrassa, mutta en viitsi sinne mennä kuitenkaan vielä noin ajoissa vaan vasta sitte jälkeen.
VAUNUISTA: Kävin sitten sovittamassa niitä BRIO NOVA vaunuja meitin auton takakonttiin ja paskasti kävi :( Korkeuden puolesta ei tarvis ottaa kuin toiset pyörät pois, mutta sitten ei riitä pituus eli sen puolesta tarvis ottaa molemmat pyörät pois ja kääntää vaunut sivuttain. HANKALAAA!!!!! En rupee ollenkaan sellaseen peliin eli EMMALJUNGAT testataan seuraavaksi ja koon perusteella niiden pitäisi mahtua ihan miten päin vaan auton takakoppaan :) Tykkään niistä vaunuista tosi paljon eli ei sinänsä harmita :) Se musta-pinkki on ehdoton mikäli tulee tyttövauva ja sitten ehken se lime-musta mikäli tulokas on poika.
MASUSTA: Se on kasvanut kyllä mielestäni eilisestä ihan hervottomasti:) Liikkeitä olen tuntenut pitkin päivää ja odotan oikein sitä hetkeä kun kohta hyppään sohvalle kera uuden 7 päivää lehden niin alkaa toveri varmasti jumppaamaan masussa :)
Mies meni iltaan töihin eli ihan koirien kanssa keskenään vietän tämän illan.Suunnitelmissa olisi siivousta ja kaupassa käyntiä...Toivottavasti en nukahda sillä sit menee kaikki pieleen ku heräilen vasta ehkä joskus salkkarien aikoihin :D
Mut mut...Ei täs nyt taas sen kummempata!!
Sii juu:)
Terkuin: Je_Ni edelleen 18+4
Nyt on taasen neuvolassa käyty! Painoa oli tullut " vain" 169g/viikko(aika tarkka=)) ja tätikin oikein kyseli että olenkos rehkinyt, kun ei ole paino noussut! No, kerkeää kyllä nousemaan!!! Luulin itsekkin, että olisi tullut paljonkin lisää painoa, kun tuo mahakin on jo kasvanut, mutta kaiketi päivittäinen/kokopaiväinen pihan rapsuttelu kuluttaa ylimääräiset kalorit! Ja hyvä niin. Verenpaineet ja pissa ok. Pieni sydänkin jumpsutteli 140:tä! Päänsärystä kun sanoin, niin käski kokeilla levätä jonkun päivän ja katsoa auttaako se. Helppoa kolmen lapsen kanssa vaan levätä... Se omasta navasta!
Mistäs täällä olikaan tänään puhetta... Ultrasta, kyllä tuo 5min on aika nopeaa toimintaa, minäkin muistelisin, että siihen olisi aina noin 20min mennyt. 11 päivää minulla vielä siihen. En ole ennen käynyt kyseisessä sairaalassa ultrassa ja en tiedä paikan käytännöistä muuta, kun että sukupuolta ei sanota! Näin kolmen pojan jälkeen tyttö olisi kyllä aivan ihana yllätys, mutta ovathan nuo pojan nappulatkin melko veijareita ja ei niitäkään kyllä pojes antaisi!! Että sikäli sama kumpi tulee! Ja mä kyllä haluaisin tietää etukäteen ketä odotella, mutta mies taas jäkittää siinäkin asiassa. Siitäpä tulikin mieleen, että miekkonen palailee sunnuntaina alkaneelta koulutus reissultaa puolen tunnin sisään ja ruoka edelleen tekemättä/suunnittelematta ja lapsikin täytyisi lähteä vielä uimakoulusta hakemaan, jotan taitaa olla pikkupakko poistua työntouhuun!!
Torstain jatkoja kaikille!
Neljäs 16+5
LUPICAIA, olipa hauska hoksata että jollain oli mielikuva minusta :D Pitkä olen ja olen ollut hoikkakin (huoh, ainakin joskus... nyt tuntuu lantio taas leviävän ihan järkyttävää vauhtia). Hiukset on puoliselkään, maantienväri värjätty pois :) Silmälasitkin on, mutta vain luennoilla :)
Ei mulla muuta asiaa oikeastaan ollut, alkoi vaan kauheasti naurattaa kun hoksasin itseni tuolla välissä :)
Coe rv 16+4
Pitää vaan LUPICAIAA kiittää muistutuksesta vauvavakuutuksen suhteen!!! Siis iso kiitos, olin ihan unohtanut:o Esikoista odottaessani oli aikaa valmistella kaikki NIIN huolella, nyt koko odotus menee enemmän tai vähemmän siinä sivussa. Muistuttakaa mua lokakuun puolivälin tienoissa, että pitäis käydä synnyttämässä se vauva:D
Lillis18tasan
Täällä yksi ahkera sivustaseuraaja sai vihdoin rekisteröidyttyä.
Olen 31-vuotias avoliitossa elelevä nainen Satakunnasta ja laskettu aika on 28.10.2006, SatKs:ssä synnytellään, ja esikoispoika syntyi 03/2004.
En nyt löytänyt sitä esittelylistaa mistään tähän hätään, mutta jospa joku ystävällinen minutkin listaan lisäisi.. :) ?
Kiva on ollut lueskella muiden samoilla viikoilla olevien tuntoja! Itsellä raskaus on toistaiseksi sujunut ongelmitta (koputtaa puuta..), mitä nyt alkuvaiheen kipeät rinnat ja vessassa juokseminen, ällöttävät hajut yms...
Nyt on ihan sellanen olo, et oonkohan edes raskaana, kun ei oo mitään oireita, eikä ole maha vielä pullahtanut esiin (paitsi välillä iltaisin on kyllä niin iso turvonnut pallo, kuin olisi jo paljon pidemmällä raskautta).
Mutta tiistaina olin neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä ja kyllä siellä joku oli. Samalla oli esikoisen 2-vuotisneuvola. Ja nyt poika kertoo kaikille kuinka äitin mahasta kuuluu KOVA ÄÄNI... ei olla siis vielä kerrottu kenellekään raskaudesta, ehkä ne sitten ajattelee, et äitillä on kovat ilmavaivat :)
En halunnut mennä np-ultraan laisinkaan, joten siksi kävin kuuntelemassa sydänääniä tässä vaiheessa. Rakenneultraan menen tuossa kesäkuun alkupuoliskolla. Täällä Satakunnassa siis tarjotaan nuo molemmat kunnan puolesta.
Mä siis kävin meidän kunnan terveyskeskuksessa (sivutoimipiste itse asiassa) ja terveydenhoitaja oli kyllä varoitellut etukäteen, että se on vain ns. rakenneultra, koska laitteet ovat vanhoja ja lääkärit yleislääkäreitä. No, kyllähän se lääkäri ihan kiva oli, ei siinä mitään. Ja selittikin kyllä jotain pientä ja itse näin koko ajan kuvaruudun, jos positiivisia puolia haluaa hakea. Mutta siis koko toimitus: alkukeskustelut, sisätutkimus, ultra ja sitten vielä naputteli koneelle ultran tulokset, kesti yhteensä noin 10 minsaa. Että kyllä oli pikakäynti! Aikaa siihen oli mun käisttääkseni varattu 30 minuuttia.
Äh, pitäiskö mun soittaa aika yksityiselle... Harmittaa vaan kun tuo oli meidän kunnan ainoa ultra ja kävin jo alkuraskuden ultran, plus np-ultran yksityisesti. Että rahaa on mennyt kiitettävästi.
Sorry, mä olen tänään ihan omanapajutuissa. koittakaa kestää siskokullat tätä valitusta...
S-I