Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hong Kongissa on todella pitkät työpäivät. Se näkyy mm. ihmisten terveydessä, parinvalinnassa ja syntyvyydessäkin

Vierailija
01.12.2018 |

Hong Kongissa voi helposti olla työpäivien pituus voi olla 12 tuntia tai enemmänkin. Ihmiset viettävät siellä helposti enemmän aikaa töissä kuin kotonaan. Siitä aiheutuva väsymys aiheuttaa siellä mm. kuskeilla onnettomuuksia. Hong Kongissa on myös erittäin matala syntyvyys. Hedelmällisyysluku on vain 1,2 lasta naista kohden. Hongkongilaiset sanoivat, että koska työ vie niin paljon aikaa ja energiaa, niin nuoret eivät jaksa työn jälkeen enää edes ajatella pariutumista tai etsiä kumppania.

Hongkongilaiset sanoivat myös, että kansaa on kuritettu poliitikkojen toimesta jo niin pitkään, että kansalaiset eivät uskalla eivätkä jaksa nousta poliitikkoja vastaan, vaan hyväksyvät kaiken, koska siten luultavasti pääsee helpommalla. Sanoivat, että vaikka mitä kansa ehdottaisi ja haluaisi, niin poliitikot eivät kuuntele.

Miten minusta tuossa näyttää olevan melko paljon sellaisia juttuja, joita olen havainnut myös eräässä Pohjois-Euroopan valtiossa? Niin ja miten mahtanee käydä, kun päättäjät haluavat siinä samassa pohjoiseurooppalaisessa valtiossa vain pidentää ihmisten työaikaa? Huudetaan pientä syntyvyyttä ja työuupumuksen lisääntymistä. Mitenköhän niille käy, kun työaikaa lisätään?

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai Honkkarin työntekijöillä ole sen pidempi työpäivä kuin muillakaan?

Vierailija
2/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa työajat ovat naurettavan lyhyitä verrattuna Aasiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomen ulkopuolella 12 tuntinen työpäivä on ihan normi monelle. Toki palkkakin on yleensä sellainen että mielellään tekee. 12-tunnin työpäivästä voi neljä tuntia tehdä kotona.

Vierailija
4/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tarvitse lähteä Hong Kongiin asti, Suomessa vastaavia 12h-> työpäiviä tehdään ainakin kuljetusalalla. Eikä palkka päätä huimaa.

Vierailija
5/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monissa maissa perheet ovat YHDESSÄ töissä, esim. kaupat, ravintolat jne.

On eri asia olla perheenä töissä, vert. isä raataa työpaikalla X ja äiti työpaikalla Y ja lapset ovat päväkodissa 9h/päivä.

Itse olen kasvanut paikassa jossa isä oli lähes aina kotona (teki töitä 90% ajasta kotona) ja sitä ei voi verrata "normaaliin" jossa lapsi hoidossa 8h +työmatkat

Vierailija
6/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut 9 kk ajan töissä Hongkongissa ja siellä todella on pitkät työpäivät, aika lailla tavallista oli mennä töihin noin klo 9 ja palata kotiin klo 22 jälkeen. Mutta siinä ehti päivällä kampaajalle, kuntosalille jne. eli töitä ei tehty koko ajan täysillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomen ulkopuolella 12 tuntinen työpäivä on ihan normi monelle. Toki palkkakin on yleensä sellainen että mielellään tekee. 12-tunnin työpäivästä voi neljä tuntia tehdä kotona.

Olin viisi vuotta komennustöissä Saksassa ja tein saman pituista työpäivää kuin Suomessakin, mutta sikäläisillä oli 2,5 tuntia lyhyempi työviikko. Vapaapäiviä oli vuodessa myös kymmekunta enemmän kuin meillä, niistä sain nauttia itsekin kun työpaikalle ei saanut mennä.

Vierailija
8/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse lähteä Hong Kongiin asti, Suomessa vastaavia 12h-> työpäiviä tehdään ainakin kuljetusalalla. Eikä palkka päätä huimaa.

Ja tehtaissa. AAYY------AAYY ,eli 4 työpäivää 12h ja 6 vapaapäivää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
01.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen ulkopuolella 12 tuntinen työpäivä on ihan normi monelle. Toki palkkakin on yleensä sellainen että mielellään tekee. 12-tunnin työpäivästä voi neljä tuntia tehdä kotona.

Olin viisi vuotta komennustöissä Saksassa ja tein saman pituista työpäivää kuin Suomessakin, mutta sikäläisillä oli 2,5 tuntia lyhyempi työviikko. Vapaapäiviä oli vuodessa myös kymmekunta enemmän kuin meillä, niistä sain nauttia itsekin kun työpaikalle ei saanut mennä.

Missäköhän "Saksassa" oot ollut:DDD Kotirouvilla on toki mahdollisuus tehdä lyhyitä viikkoja ja työtä vieroksuvilla joita yritetään saada takaisin työelämään. Työpäivät ovat pitkiä ja Saksassa ollaan paljon tarkempia ja jämptejä  kuin Suomessa. Mutta tietty jos olit suomalaisen firman leivissä siellä komennustöissä niin sulla ei ole tietoakaan mitä on tehdä töitä saksalaisella työnantajalla, saksalaisella mentaliteetilla ja säännöillä:)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi yksi