Miten ujo ja arka ihminen voi pärjätä työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Kiltit, arat ja ujot on aina ollu ja tulee aina olemaan muiden sylkikuppeja.

Mä olin ujo ja arka nuorempana, mutta aikuisena näytän ylimielisille kusipäille kaapin paikan alta aikayksikön.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen normielämässä ujo ja arka. Mutta olin silti r-kioskilla töissä ja olen ollut tarjoilijana jne hanttihommaa. Siellä mulle tulee joku asiakaspalvelumoodi päälle ja osaan olla hyvinkin sosiaalinen. Tosin töiden jälkeen tarvitsin paljon aikaa ihan itselleni.

Sama täällä ja satun olemaan opettaja. Lapsena ujostelin ja punastelin pienintäkin esiintymistä luokan edessä. En ikinä olisi uskonut, että päätyisin töihin juurikin siihen pelkääjän paikalle. Olen tehnyt myös asiakaspalvelutyötä ja tosiaan menee joku rooli päälle, jolla vetää homman hienosti maaliin.

Ihmiset ovat yllättyneitä, kun kerron heille olevani oikeasti luonteeltani ujo ja viihtyväni mielelläni vapaa-ajat ypöyksin. Oikeastaan minun on pakko päästä lataamaan akkujani itsekseni, muuten en jaksa.

Oma kokemus itselläkin. Olin nuorempana kesätöissä. Siellä oli samaanaikaan toinenkin suunnilleen samanikäiken kesätyöntekijä töissä. Tämä toinen tuli usein myöhässä ja lähti välillä aikaisemmin sekä oli muutenkin paljon poissa. Hänen pelastuksensa oli se, että hän oli niin sosiaalinen ja mukava tyyppi ja niinpä näitä hänen myöhästelyjään yms katsottiin läpi sormien. Itse tulin aina ajoissa ja tein työni enkä ollut pois, mutta minua ei kukaan juuri edes huomannut ja vielä epäiltiin olenko edes tehnyt päivän aikana mitään, kun olin heille se huomaamaton. Silloin tuntui kyllä vähän pahalta, kun toinen aina sai kaikki kehut.  Tietenkin se on myös tärkeää niinkuin tässäkin ketjussa on kirjoitettu, että pitää puolensa. Toisaalta itsestä ei ole vaan siihen "tappeluun" ja en jaksaisi sitäkään jos aina pitäisi todistella toisille, että on ihan hyvä työntekijä. Jotkut tietysti jaksavat pidempään, mutta itse kuulun niihin, jotka väsyvät aika helposti kaikkiin riitoihin ja muuhun draamaan. Kumpa se vaan riittäisi, kun tekisi ne työt ja se olisi siinä. Silti siihen lisätään vielä kaikkea ylimääräistä säätöä päälle. Välillä kadehdin yrittäjiä ja muita "perheyrityksiä" joissa varmaan saa aika rauhassa olla töissä juuri sukulaisuuden tai muun tuttavuudenkin takia, vaikka tietysti ymmärrän yrittäjyydenkin varjopuolet.

Itse olin aikoinaan työllistymiskurssilla. Menin siellä sitten paljastamaan kahdenkesken eräälle "asiantuntijalle", jonka tehtävä oli auttaa työllistymisasioissa, että minua on kiusattu ja sen takia olen vähän arka uusissa tilanteissa.Hän totesi sitten että ujot ja hiljaiset ja varsinkin ne entiset kiusatut ovat niitä työelämän kynnysmattoja. Tietysti tässäkin perää, mutta minusta se oli aika ikävästi sanottu henkilöltä, jonka pitäisi auttaa ihmisiä työllistymään ja antaa vinkkejä eikä lytätä ihmistä heti, kun tämä sanoo olevansa aika ujo. Ja olen vielä nuori ihminen. Minusta viranomaisen ei kuulu antaa sellaisia lausuntoja, kun kuitenkin kurssi juuri työllistymistä varten, enkä mennyt sinne kuuntelemaan mitään lausuntoja, jotka kohdistuvat omaan persoonaani.

Ujo ja arka pärjää hyvässä työympäristössä. Huonossa taas ei pitkään rohkea ja sosiaalinenkaan.

Lisää kokemuksia kiitos.

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Mä olen normielämässä ujo ja arka. Mutta olin silti r-kioskilla töissä ja olen ollut tarjoilijana jne hanttihommaa. Siellä mulle tulee joku asiakaspalvelumoodi päälle ja osaan olla hyvinkin sosiaalinen. Tosin töiden jälkeen tarvitsin paljon aikaa ihan itselleni.

Mun mielestä aspa-työt ei edes vaadi erityistä sosiaalisuutta, tai sitten mäkin olen sosiaalinen ihminen, voisin nimittäin jopa viihtyä sellaisessa työssä. Niissä se sosiaalinen tilanne on todella selkeä ja oma tehtävä on lähinnä olla kohtelias ja miellyttävä ja toimittaa ne asiat mitä asiakas kaipaa. Sen sijaan missään vapaamuotoisissa sosiaalisissa tilanteissa mä en pärjää yhtään enkä osaa tutustua ihmisiin ja vaikka joku media-alan tiimityöhomma olis varmaan ihan painajaista.

Olen ollut molemmilla puolilla tätä ongelmaa. Sekä työntekijänä, jota ei ole perehdytetty kunnolla ja tiuskittu päälle niin, että meni yöunet, että huonosti perehdyttävänä tyyppinä työnantajapuolella. Tylyttämisestä tulee paljon vahinkoa, ja siihen eivät ehkä muut työntekijät osaa puuttua vaikka pitäisi. Sen sijaan on inhimillistä, että jos tulee joku työllistettävä tai harjoittelija, hänen perehdyttämiseensä ei ole tarpeeksi aikaa, eikä välttämättä ole helppo keksiä sellaisia hommia, jotka olisivat sekä mielekkäitä ja hyödyllisiä että aika nopeasti opittavissa. Mutta jos näin käy ja työntekijä joutuu haahuilemaan, vika on työpaikan eikä työntekijän, ja silloin minä pyydän anteeksi työntekijältä enkä tiuski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pomo miettii suurempia kokonaisuuksia, kuin uuden työntekijän perehdytys. Tarkoitus on saada toimiva tiimi aikaiseksi. Työntekijät valitaan sopivan persoonallisuuden ja osaamisen perusteella, pätevin ei ole aina ”pätevin”.

Olen myös ollut rekrytoimassa henkilöstöä.

Jos siis olisi todella sosiaalinen, ei tarvi olla niin pätevä otaksun. Voi kunpa olisin rohkea ja sosiaalisempi, pahus 😑

Minä esimiehenä olen nyt tosi tyytyväinen, kun se huippusosiaalinen tyyppi jäi eläkkeelle ja tilalle saatiin hiljaisempi, jolla on oikeaa osaamista.

Työelämä on osittain varmasti juuri kuvaamasi mukaista. Haluan kuitenkin uskoa, että olet sattunut sellaisiin paikkoihin töihin, joissa kulttuuri on tuollainen. On paljon työpaikkoja, jossa ihmiset ovat lämpimiä ja auttavat uutta työntekijää mielellään.

Esimies ja työkaverit ovat suurin asia, joka omaan työviihtyvyyteeni vaikuttaa. Hanlakaa on se, ettei näitä asioita saa selville muuta kuin kokeilemalla kutakin työtä kyseisessä työyhteisössä. On täysin ok vaihtaa työtä ja etsiä sitä itselle sopivalta tuntuvaa työtä ja työyhteisöä.

Kannustaisin siis suhtautumaan avoimin mielin ja olemaan luottavainen sen suhteen, että itselle mieluinen paikka vielä löytyy. En tiedä oikeastaan, onko edes muuta vaihtoehtoa. :) Vaikka työpaikan vaihtaminen on raskasta, älä ainakaan sellaiseen työhön ja työyhteisöön jää, jossa koet ahdistusta etkä saa työyhteisön tukea. Tsemppiä!

Naiset on just tällaisia helvetin tiuskijoita ja arvostelijoita, koskaan ole saanut tollaista kohtelua miehiltä

Vierailija kirjoitti:

Yritä ottaa työ työnä,älä kiinnitä huomiota epäasiallisuuksiin.Pikkuhiljaa opit talon tavoille ja pääset mukaan porukkaan.Itsekin olin nuorena ujo ja arka,melkeinpä pelokas.Kun pääsin ensimmäiseen työpaikkaani isäni antoi minulle neuvon että jos joku vaikka kuinka paskamaisesti sanoo älä suutu tai loukkaannu vaan ota opiksesi.Tätä neuvoa olen noudattanut ja sillä olen hyvin pärjännyt.Ja se ujous ja arkuus...yhtenä päivänä tulet huomaamaan että ne ovat siirtyneet taka-alalle,ehkäpä  jopa kadonneet ja sen jälkeen elämä on paljon helpompaa.

Miten paskamaisuudesta otetaan opiksi? Mitä siitä pitäisi oppia?

Up