Ilahtuisitko jos ystäväsi antaisi sulle yllättäen joululahjan?
Jotain pientä, kuten esim. suklaata ja kynttilä, ilahtuisitko?
Vai tulisiko enemmänkin kiusaantunut olo kun ei sulla ole vastalahjaa tms?
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Ilahtuisin tosi paljon! Enkä nolostuisi ”vastalahjan” puutteesta - voisinhan muistaa vuorostani vaikka ystävänpäivä helmikuussa.
Eki tuntisit olevasi velkaa lahjasta, jota et pyytänyt etkä odottanut.
Ilahduin todella paljon kun lapseni parhaan ystävän äiti, joka on tavallaan minunkin kaverini, antoi mulle itse leipomansa ja koristelemansa sellofaaniin pakatun suuren piparisydämen. Tuli todella hyvä mieli! :)
Enköhän ilahtuisi myös suklaasta ja kynttilästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilahtuisin tosi paljon! Enkä nolostuisi ”vastalahjan” puutteesta - voisinhan muistaa vuorostani vaikka ystävänpäivä helmikuussa.
Eki tuntisit olevasi velkaa lahjasta, jota et pyytänyt etkä odottanut.
En toki. Vaan olisin muistamisesta niin ilahtunut, että haluaisin toisellekin joskus saman tunteen. Eikä vastavuoroinen muistaminen edes olisi välttämätöntä.
Mitä järkeä ystävien vaihtaa keskenään noin turhanpäiväisiä lahjoja? Mieluummin ostan itse mieluisat suklaat
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä ystävien vaihtaa keskenään noin turhanpäiväisiä lahjoja? Mieluummin ostan itse mieluisat suklaat
Väärä ketju. Tässä ei ollut kyse kyynisestä vaihdantataloudesta. Mene takaisin kivenkoloosi rölli.
Riippuu vähän tilanteesta. Joskus halaus, hyvän joulun toivotus ja ehkä lisänä vaikka kortti on se paras lahja. Ei tule paineita vastalahjasta.
Jos vaikka ystävä tulisi meille ja toisi tuliaisiksi näin joulun alla jotain pientä jouluista niin ilahtuisin, koska se sopisi tilanteeseen eikä tulisi paineita. Keittäisinhän minä puolestani hänelle kahvit ja tarjoaisin tilat yhteiselle hetkelle.
Mutta jos ystävä vaikka ehdottaa tapaamista kahvilassa ja siellä antaa jonkun laadukkaan lahjan ja mulla ei ole antaa mitään hänelle, niin siitä tulee vähän kiusaantunut olo. Mieluummin se pelkkä yhteinen kahvihetki ilman lahjaa.
Vierailija kirjoitti:
Ilahduin todella paljon kun lapseni parhaan ystävän äiti, joka on tavallaan minunkin kaverini, antoi mulle itse leipomansa ja koristelemansa sellofaaniin pakatun suuren piparisydämen. Tuli todella hyvä mieli! :)
Enköhän ilahtuisi myös suklaasta ja kynttilästä.
Tuo on minun mielestäni eri asia, kuin kaupasta hankitut kynttilä ja suklaat. Pipari on itsetehty ja henkilökohtainen, mutta toisaalta niin edullinen ja syntyy siinä sivussa pipareita leipoessa, ettei lahjan saaja kiusaannu. Nuo ap:n mainitsemat ovat pakkolahjoja, joita ostetaan, kun ei tunneta lahjan saajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä ystävien vaihtaa keskenään noin turhanpäiväisiä lahjoja? Mieluummin ostan itse mieluisat suklaat
Väärä ketju. Tässä ei ollut kyse kyynisestä vaihdantataloudesta. Mene takaisin kivenkoloosi rölli.
Tämä nimenomaan liittyy ketjun aiheeseen, miksi ostaa lahja ihmiselle, jota ei tunne niin hyvin että osaisi valita lahjan ajatuksella? Siinä ei ole mitään jouluista, että ostaa konvehtirasioita 3kpl/ 10€ ja jakaa niitä sitten ympäriinsä.
Jos ystävä tuo vaikka pienen purkillisen itsetehtyä joulusinappia, niin tykkäisin varmasti, mutta jotakin kaupan suklaita tai kynttilöitä en tarvitse. Minulla ei ole ystäville mitään lahjaa ja he tietävät sen. He tietävät myös sen, että en halua mitään turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä ystävien vaihtaa keskenään noin turhanpäiväisiä lahjoja? Mieluummin ostan itse mieluisat suklaat
Väärä ketju. Tässä ei ollut kyse kyynisestä vaihdantataloudesta. Mene takaisin kivenkoloosi rölli.
Täydellinen ketju tuohon vastaukseen. Se toivottavasti herätti myös sinut edes aavistuksen verran huomaamaan, että turha on turhaa ja turhuus ei saa kaikkia hyvälle tuulelle, vaan päinvastoin ärsyttää. Lahjassa ei ole mitään ajatusta, jos se on vain joku kaupan kynttilä tai suklaarasia.
Olen kierrättänyt tuollaiset kynttilät ja suklaat eteenpäin, jos niitä olen saanut. Naapurin mummo oli kerran leiponut valkosuklaa macadamia pikkuleipiä, nätisti laittanut niitä pienelle jouluiselle kertakäyttölautaselle ja laittanut sellofaania ympärille sulkien nyytin lahjanauhalla ja se oli kaunis ihana joulumuistaminen koko perheellemme.
Nuorena opiskelijana ja myöhemmin nuorena tuoreena äitinä olisin ilahtunut ja ilahduinkin ihan kaikista yllätyslahjoista ja muista saamisista. Silloin oli elämä vielä niin aluillaan, että kaikki oli tervetullutta ja meni käyttöön. Rahaa ei ollut liikaa koskaan ja itse jos ostin, ostin aina halvinta, joten lahja olisi ollut vähintään samaa tasoa mutta luultavasti tasokkaampi kuin perusarkeni.
Mutta nyt, nelikymppisenä, työssäkäyvänä, tavaraa pursuilevassa kodissa, joka vuosi noin 40 vuoden ajan kymmeniä suklaita maistaneena, en oikein enää jaksa arvostaa markettikynttilää ja suklaarasiaa saati jotain markettilyhtyä, joka jää pyörimään nurkkiin. Mutta nuorena voi kyllä, olin iloinen kaikesta!
Silti vielä nykyäänkin, jos ystäväni hyväntahtoisesti antaisi iloisena ostamansa markettilahjan ja antamisen ilo näkyisi hänestä, niin sitten ilahtuisin siitä vielä nykyäänkin! :)
Mulla on yksi tuollainen kaveri. Hän aina tekee itse sellaista pientä kivaa. Viimeksi teki vauvalleni sellaisen "mobilen" (vaimikäsenyton) luonnon materiaaleista. Ei tule huono omatunto ja pääasiassa ilahdun näistä lahjoista, koska hän tykkää tehdä ja antaa niitä. Tosin kyseinen mobile ei mennyt lapsen huoneeseen, vaan omaani, koska se sopi sinne tyylillisesti.
Eikä oikeastaan enää tule pistoksia sydämeen, annan vastalahjaksi sitten vaikka kahvit tai jotain muuta. Olen oppinut, että ei niissä pienissä lahjoissa ole tarkoitu saada itse mitään takaisin samantien. Niitä annetaan, koska antaja on juuri sillä hetkellä ajatellut minua. Vastavuoroisuus ajatuksille tulee sitten muissa asioissa esille. Ennen tuli huono omatunto ja "velvollisuudentunne" vastalahjan antamiselle.
Ilahtuisin tosi paljon! Enkä nolostuisi ”vastalahjan” puutteesta - voisinhan muistaa vuorostani vaikka ystävänpäivä helmikuussa.