Saanko julkaista facebookissa kuvakaappauksen minun ja ystäväni tekstiviesteistä?
Kommentit (58)
Yksi tällainen nainen mustamaalaa entiset kumppaninsa ja ex-ystävänsä juuri noin. Mutta se nainen onkin täysin nyrjähtänyt tapaus. Kannattaa pysyä noin epätasapainoisista ihmisistä erittäin kaukana. Ja ottaa varoituksen sanana tuo käytös. Jos sen hyväksyy, on seuravaksi sun vuoro.
Hyvin suurella todennäköisyydellä ei ole laitonta. Kirjesalaisuutta tuossa ei rikota, eikä kyseessä ole kunnianloukkaus kun et levitä valheellista tietoa. "Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen" on rikosnimike joka voisi tulla kyseeseen, viestien sisällöstä riippuen. Tuon googlettamalla selvinnee lisää.
Voi tulla ystäväkato. Kuka tuollaiseen enää luottaisi.
Tajuatteko, että voi olla aika ikävää, kun saa kaikki jakaa. Laki ei estä sitä.
Jätä tekemättä. Mitään hyvää tuosta ei voi seurata, pahaa taas voi seurata vaikka millä mitalla. Sen lisäksi että sinut leimattaisiin epäluotettavaksi p-skaksi, menettäisit ystäväsi, sinusta puhuttaisiin pahaa sekä selän takana että päin naamaa, voisit joutua myös maksamaan oikeudenkäyntikuluja, korvauksia ja sakkoja.
Suomen perustuslain mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Myös kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on lain mukaan loukkaamaton.
Viestintäsalaisuuden piiriin kuuluvat myös sosiaalisessa mediassa lähetettävät luottamukselliset sähköpostit, tekstiviestit ja muut yksityisiksi tarkoitetut viestit. Samat periaatteet pätevät sekä alaikäisten että aikuisten luottamukselliseen viestintään.
Katjako se taas kirjoittelee ex miehistään ja kavereistaan? :D
Toivottavasti jätät se tekemättä.
Jos kuitenkin teet sen, toivottavasti saat kunnon korvaukset ja oikeuskulut maksettavaksesi. Ei taida 10 000 riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saat ystävältäsi siihen luvan niin en näe ongelmaa
En ole saanut. ap
No sitten et tietenkään julkaise, Einstein
No onko rikos muka? Ap
Ah, KahviPulla! Oot paras!
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko, että voi olla aika ikävää, kun saa kaikki jakaa. Laki ei estä sitä.
No joo, poliisi taikka kanteen nostaja ei voi estää painamasta enteriä. Mutta perästä voi kuulua korvausten muodossa. Mieti ennen sitä enteriä, olisi suositus.
Ja oman maineen menetys koska täysjärkinen ei purkaudu, häpäise tai kosta noin. Oikeasti pitää olla varsin idari.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin suurella todennäköisyydellä ei ole laitonta. Kirjesalaisuutta tuossa ei rikota, eikä kyseessä ole kunnianloukkaus kun et levitä valheellista tietoa. "Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen" on rikosnimike joka voisi tulla kyseeseen, viestien sisällöstä riippuen. Tuon googlettamalla selvinnee lisää.
Juuri näin. Saan julkaista sen, mitä olen lähettänyt Maijalle ja saan julkaista sen, mitä Maija on lähettänyt minulle. Kuitenkin juuri niin, että julkaisemassani ei saa olla Maijan yksityiselämää loukkaavaa tietoa (esim että Maija kertoo pettäneensä miestään Pekkaa tai ajaneensa kännissä autoa) . Kirjesalaisuuden rikkomista olisi se, että Pekka menisi ilman lupaa lukemaan minun Maijalta saamani viestit tai Maijan minulta saamansa viestit.
Vierailija kirjoitti:
Suomen perustuslain mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Myös kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on lain mukaan loukkaamaton.
Viestintäsalaisuuden piiriin kuuluvat myös sosiaalisessa mediassa lähetettävät luottamukselliset sähköpostit, tekstiviestit ja muut yksityisiksi tarkoitetut viestit. Samat periaatteet pätevät sekä alaikäisten että aikuisten luottamukselliseen viestintään.
Tätä yksikin "toimittaja"-kiusaaja ei ymmärtänyt kun jakoi saamian fb-viestejä kavereilleen ja sidosryhmilleeen. Mutta piti kiusata ja yrittää nöyryyttää hyväuskoista lähettäjää, joka piti tätä lyyliä hyvänä ihmisenä. Tämä sivusta. Ja AP, jos et ole provokki, jätä tekemättä.
voit laittaa, jos ei kaverin nimi näy, eikä teksteistä voi vetää johtopäätöksiä häneen. Tai voithan hänen luvan kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin suurella todennäköisyydellä ei ole laitonta. Kirjesalaisuutta tuossa ei rikota, eikä kyseessä ole kunnianloukkaus kun et levitä valheellista tietoa. "Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen" on rikosnimike joka voisi tulla kyseeseen, viestien sisällöstä riippuen. Tuon googlettamalla selvinnee lisää.
Juuri näin. Saan julkaista sen, mitä olen lähettänyt Maijalle ja saan julkaista sen, mitä Maija on lähettänyt minulle. Kuitenkin juuri niin, että julkaisemassani ei saa olla Maijan yksityiselämää loukkaavaa tietoa (esim että Maija kertoo pettäneensä miestään Pekkaa tai ajaneensa kännissä autoa) . Kirjesalaisuuden rikkomista olisi se, että Pekka menisi ilman lupaa lukemaan minun Maijalta saamani viestit tai Maijan minulta saamansa viestit.
Ja tähän vielä, että jos Maijalta saamasi viestissä on esim, että hänellä on kamala koirakuume ja on käynyt katsomassa koiranpentuja, niin sen julkaiseminen on ihan ok. Oleellista siis on, että viesti on sisällöltään sellainen, ettei sen julkaisemisesta ole Maijalle haittaa.
Katjalla on jo niin huono maine ettei se olisi kellekää ylläri jos taas avautuu
Ja tähän liittyy myös kaikki mahdollinen yksityisyydensuoja-asiat. Eli et voi vihjailla niissäkään mitään loukkaavaa.