masennus, mistä aloitan avun hakemisen?
luulen että mulla on jonkinasteista masennusta, tai kielsin sen vielä pari päivää sitten kun äitini näin väitti, mutta nyt uskon että hän on oikeassa.
en jaksa oikein mitään, mikään ei kiinnosta, mulla on paha olla itseni kanssa. haluaisin ajatella positiivisemmin mutta en tiedä miten. tuntuu että tässä olotilassa elämä valuu hukkaan.
mulla on pian 1-v lapsi, vieläkö synnytyksenjälkeinen masennus on voinut iskeä?
ja tärkein kysymys: minne otan yhteyttä että saan apua? terveyskeskus tuntuu huonolta vaihtoehdolta...
Kommentit (15)
tai neuvola on varmaan parhaat vaihtoehdot. Sieltä saat lähetteen mielenterveystoimistoon. Tai sitten voit mennä yksityiselle.
Muita vaihtoehtoja ovat terveysasema ja mielenterveystoimisto.
Tsemppiä, olet ottanut nyt jo sen tärkeimmän askelen, eli myöntänyt avuntarpeesi! Hyvä, että sinulle on välittäviä läheisiä, jotka pitävät huolta sinusta.
ihania kannustavia kommentteja!
onko jollain ollut lääkitystä masennukseen vai pääsittekö muuten yli?
en millään tahtoisi lääkkeitä, tuntuu että silloin olisin tosi heikko jos en ilman pärjää. en kuitenkaan pidä esim. isääni heikkona vaikka hänelläkin mielialalääkkeitä... olen liian kriittinen itselleni.
ap
Räjähtely, itkuisuus, väsymys, apea olo, kaikki ylimääräinen oli poissa, ja normaali olo, normaaleine mielialoineen, suruineen ja iloineen oli palannut:) Tunnelin päässä näkyi valoa.
t:2
Mun masennus aikoinaan hoidettiin pelkällä terapialla. En ollut ihan työkyvytön siis kuitenkaan, vaikka varmasti työkykyni oli alentunut kyllä kovastikin.
Psykologini silloin sanoi, että liikunta vähintään 3 kertaa viikossa tuo saman tehon kuin mielialalääkkeet.
Eli jos et ole vielä niin lamaantunut, että saat itsesi liikkeelle, niin yritä aloittaa liikuntaharrastus. Kävelykin hyvä!
Mutta älä syyllistä itseäsi, jos et jaksa liikkua. Masentuneet ei jaksa, syy ei ole sinun!
Voimia ja paranemista!
Oli niistä apua, mutta enää en käyttäisi paitsi aivan äärimmäisessä hädässä sivuvaikutusten ja vieroitusoireiden takia. Mutta ne ovat yksilöllisiä, lääkityksestä on paljon apua monille.
ihana tietää että on kohtalotovereitakin. mulla aivan samanlaista; räjähtelen lähinnä miehelle ja aivan turhasta, en vaan pysty estämäänkään. itken joka päivä, milloin mistäkin. koko ajan jotenkin apea olo. tuntuu ettei koko elämässä oo mitään järkeä!
kuitenkin niin paljon on elämänhalua että haluan apua tähän oloon! haluan olla taas " normaali" .
kertokaa muutkin jos kokemuksia mielialalääkkeistä tai masennuksesta ylipäätään.
ap
ja se loppui nopeasti:)siis noin 2 viikossa. Lääkeenäni on Sepram (Cipramil)
T:2
P.s. oleppa hyvä:)
ja joutuuko niitä sitten popsimaan loppuelämänsä vai miten niistä pääsee eroon?
tiedän että liikunnasta olisi apua, ja olikin silloin kun kävin vielä uimassa. mutta nyt en jotenkin saa itseäni liikkeelle. en vain mitenkään saa lähdettyä, edes lenkille. se tuntuu käsittämättömältä. kun haluaisi, muttei pysty.
ap
Lääkkeet lopetetaan sitten vähitelleen, jotta saavutettu tasapaino ei uudelleen häiriintyisi.
Minulla arvioitunu lääkityksen kestona oli 6kk-1v, ja noin 9kk lääkitysaika näyttää nyt todennäköiseltä.
T:2
Nyt olisi tärkeää että saat apua. Mä sairastin vakavan masennuksen, olin sairaalahoidossa ym. mutta siitä voi kyllä toipua vaikka ei aina tunnu siltä. Nyt vaan rohkeasti otat apua vastaan, saat tarvita hoitoa ja lääkitystä! Vaikka et uskoisikaan että itse ansaitset apua, niin olet varmaan samaa mieltä siitä, että lapsesi tarvitsee äidin joka huolehtii itsestään. Vain silloin voit jaksaa huolehtia lapsestasi! Jonain päivänä olet taas terve ja onnellinen, usko pois.
Rauhoittavia minulla on silti yhä turvana paniikki ja ahdistuskohtausten lievittämiseen. Pillereiden syöminen alkaa jo kyllästyttää ja koko leimautuminen hulluksi, mutta jos vuoden loppuun mennessä pääsisi vapaaksi masennuslääkkeistä.
Aluksi tuli pahoinvointia, purin hampaita yhteen, laihduin, toisista lääkkeistä lihosin, mutta pahin oli se, että lääkkeiden käytön jälkeen tajusin että olin lääkityksen ajan ollut jotenkin hidas ja " sumussa" . Vieroitusoireet kestivät kauan ja olivat pahat, hermonytkähtelyä ym. Mutta nämä ovat siis yksilöllisiä juttuja!
Tiedän tosiaan että on vaikea saada tehtyä yhtään mitään, mutta kyllä se siitä jossain vaiheessa. Käy kävelyllä kun on parempi päivä, äläkä syyllistä itseäsi jos et pysty.
Edita on julkaissut sellaisen teoksen kuin Oman elämänsä puolesta -Mielenterveyskuntoutujan käsikirja tms. josta oli ainakin mulle apua. Siinä on muiden kokemuksia ja asioita pohdittavaksi. Mutta älä vaadi itseltäsi toipumista heti, paranet siinä ajassa kun paranet, kiire ei ole.
on helpottavaa lukea ymmärtäviä viestejä ja rohkaisevia sanoja.
taidan tehdä niin että soitan heti huomenna tutulle neuvolan th:lle. jospa hän voisi vaikka neuvoa mistä saisin apua.
ap
ja on ollut oikea paikka, varsikin kun on pienet lapset.
Voimia!