Ongelma isovanhempien kanssa
Mitä tekisitte tilanteessani?
Lastemme isovanhemmat ovat alkaneet kieltäytyä kokonaan lastenhoitoavun antamisesta milloin milläkin syyllä. Serkkulapset kyllä hoidetaan molemmilla puolilla aina mielellään (miehen vanhemmilla ja omillani), mutta kun minä tarvitsisin vaikkapa vapaaillan tai pitäisi käydä asioilla tms, on vastaus tyly. Olen aina käyttäytynyt kunnioittavasti ja kiittänyt avusta, enkä apua pyydä edes kovin mielelläni tai usein (1-3xvuodessa).
Lisäksi kun menimme vielä kyläilemään isovanhempien luona (tämän olemme lopettaneet seuraavasta syystä), meidät lähes karhataan ulos melko pian, tai varsinkin toinen isoäideistä huutaa ja käyttäytyy tosi rumasti lapsia kohtaan.
Muille haukkuvat meitä, kun emme käy lasten kanssa kylässä ja kuinka kaipaavat lapsenlapsiaan, mutteivät saa nähdä, vaikka olen sanonut useasti, että meille ei ole pakko tulla, mutta meille saa tulla, jos haluaa. Toinen isoäiti (anoppini siis) kävi taannoin ja vierailu oli lähinnä lasteni komentelua ja siivoamaan kehoittamista.
Omat vanhempani ovat viinaan meneviä ja viettävät viikonloput yleensä tissutellen ja valittavat hoitoapua pyytäessä, että viikonloput ovat niin lyhyitä, etteivät ehdi levätä, jos jaloissa pyörii hoitolapsia (siis omat lapsenlapset). Lapsetkin ovat alkaneet ymmärtää, ettei heitä haluta ja on sydäntä särkevää koittaa selittää, ettei asia ole niin.
Yhden lapseni synttärit ovat nyt tulossa ja isovanhemmat ovat tulossa vierailemaan. Kysymys on, pitäisikö minun ottaa asia puheeksi nyt, kun kaikki ovat paikalla? Mietin, että voisin pitää esim. puheen tyyppisesti kohteliaan saarnan ja katsoa kuinka reagoivat? Paikalla tulee siis olemaan ns. Lähipiiri, eli sisarukset perheineen ja isovanhemmat, eli ei mitään ns julkista nöyryytystä. Vaikka julkinen nöyryytyskin on käynyt mielessä.
Lähinnä haluaisin siis neuvoja ja tukea, mitä tehdä, että isovanhemmat näkisivät oman käytöksensä, kun heitä on nyt yritetty ymmärtää ihan riittävästi.
Kommentit (18)
Jostain kumman syystä isovanhemmat eivät kuulosta kovinkaan mukavilta. Miksi edes viedä lapsia alkoholisteille tai äksyille vanhuksille.
Ripittäminen tuskin auttaa mitään, samalla vain pilaa synttärit.
Tuossa tilanteessa varmasti kysyisin alueeni faceryhmässä suosituksia hyvistä lapsenvahdeista.
Isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuuksia hoitaa lapsia. Ja mitä vähemmän perheen kanssa vierailette sitä vieraammilta lapset alkavat tuntua ja sitä suurempi on kynnys hoitaa lapsenlapsia.
Muutenkaan alkoholisteille en lapsiani antaisi koskaan, enkä edes ihmisille jotka ovat "vain" epämiellyttäviä.
Mautonta ottaa asia synttäreiden aikana esille. Miksi haluat pilata synttärisankarin ja vieraiden juhlamielen?
Ehkä ongelma on sana vapaailta. Isovanhemat eivät jaksa jo itse väsyneinä illalla hoitaa väsyneitä ja ehkä kiukkuisiakin lapsia. Hanki siis lasten iltahoitaja muualta.
Kai vanhemmat miettivät etukäteen ennen lapsia miten lapset hoidetaan eli jos ei löydy apua omista vanhemmista, välit ovat huonot tai he ovat alkoholisteja niin lastenhoito järjestyy muulla tavoin? Vaikeahan tuota on ottaa puheeksi kun lastenhoito ei ole heille mitenkään velvoitettua.
Lapselle rumasti puhumiseen puuttuisin mutta muuten on ihan isovanhempien oma ongelma.
Ja itse en kyllä jonkin ns vapaaillan takia lapsia ole koskaan hoidattanut. Ainoastaan pakottavista syistä.
Onko anopilla jotain vakaumuksellista taustalla kun ei vapaailtoinasi tahdo hoitaa lasta? Oma äitini auttaa kyllä pakon edessä, mutta humppaillat, shoppailu ja baarissa juoksentelu ei kuulu näihin. Oikeastaan olen itsekin sitä mieltä että ylimääräisten humputteluiden ajan isä on lasten kanssa. Äiti hoitaa jos meidän miehen kanssa halutaan/ täytyy kummankin olla yhtäaikaa menossa. Hän mielummin hoitaa lapsia sen vuoksi että nukun univelkoja pois mutta ei suostuisi baarireissun takia. Sama homma sisarusteni kanssa, veljeni kiukuttelee asiasta kun hänen lapset jäävät vähemmälle mummon hoidolle asian vuoksi. Veljellä tulee aina jano kun lapset eivät ole kotona..
Niin metsä vastaa....
Muista tämä sitten myöhemmin, kun isovanhemmat pyytävät apua kaupassa käyntiin ym asioiden hoitamiseen kun vanhuuttaan eivät pysty tai osaa.
Minun mielestäni se on ns. puolin ja toisin.
Porvoon satutäti taas valvonut koko yön tätä stooria kehitellessä. Huomenta vaan sinnekin.
Vierailija kirjoitti:
Porvoon satutäti taas valvonut koko yön tätä stooria kehitellessä. Huomenta vaan sinnekin.
Kirjoitettu muuten eilen päivällä. Isovanhempia on kovin monenlaisia, kuten ihmisiä yleensäkin.
-ei ap
Ovatko lapsesi erityisen rasittavia?
En minäkään jaksaisi sellaisia hoitaa.
Syntymäpäivät eivät ole missään nimessä oikea paikka ottaa asiaa esille.
Mikäli haluatte olla läheisissä väleissä, niin jutella asiasta kannattaa, mutta niin että soitat heille esimerkiksi.
Lastenhoitoapua kannattaa alkaa järjestämään muualta, esim. vakituinen lastenhoitaja, teidän sisarukset/ystävät jne. Ei kannata odottaa isovanhemmilta apua, vaan koitatte saadaan nyt vaan kivat välit.
Ovatko lapsenne huonotapaisia, kun komentavat niin paljon ja muita lapsenlapsia kyllä hoidetaan?
Meillä hoidamme miehen tyttären lapsia paljon enemmän kuin miehen pojan lapsia (itselläni ei ole lapsenlapsia). Miksi? No siksi, koska miehen tytär ennakoi ja kysyy ajoissa, jopa pari viikkoa ennen että sopiiko silloin ja silloin. Kun taas miehen poika soittaa ja sanoo että nyt tarttis hoitoapua heti ja justiin. No ei kai me täällä istuta sohvalla odottamassa että koska poika tuo mukulat hoitoon; meillä on useimmiten joku muu meno justiin silloin (tai seuraavana päivänä, jos edellisenä päivänä kysytään). Meillä siis tosiaan on se omakin elämä, emmekä päivystä odottamassa että joku kuka milloinkin tarvitsee nyt apua.
No jos osa lapsenlapsista hoituu, niin vika lienee jälkikasvussasi. Serkun lapset ovat ehkä hyväkäytöksisiä lapsia ja sinun jälkeläisesi rasittavia kauhukakaroita.
Vierailija kirjoitti:
Niin metsä vastaa....
Muista tämä sitten myöhemmin, kun isovanhemmat pyytävät apua kaupassa käyntiin ym asioiden hoitamiseen kun vanhuuttaan eivät pysty tai osaa.Minun mielestäni se on ns. puolin ja toisin.
Niin no, jos isovanhemmat ovat hoitaneet tämän lapselleen hoitoa vailla olevan aikuiseksi niin eihän tuossa mene nallekarkit tasan.
Vanhempi hoitaa lapsen aikuiseksi, lysti maksaa noin 130 000 euroa ja kestää sen parikymmentä vuotta
Vanhempi hoitaa lapsenlapsen, maksaa vähintään aikaa ja vaivaa, kestää huonolla tuurilla toiset parikymmentä vuotta
Vanhemman aikuinen lapsi käy kaupassa tai hoitaa asioita kun vanhempi ei jaksa tai osaa, jokunen vuosi, tuskin kestää 20-40 vuotta, keski-iän mukaan laskettuna 6-15 vuotta
Ei kannata.
Ei isovanhemmilla ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsiasi. Oli syy mikä hyvänsä. Mutta jos mä olisin sinä, niin ei kyllä kiinnostaisi edes viedä hoitoon heille. En antaisi lapsiani alkoholisteille hoitoon, enkä sellaisille ihmisille, jotka ovat ilkeitä lapsilleni ja jotka eivät vaikuta kiinnostuneilta heidän hoidostaan. Mullakin on kaksi lasta ja pitkien etäisyyksien vuoksi isovanhemmat eivät hoida heitä koskaan ja ihan hyvin niinkin pärjää. Ei niitä lapsia kannata sellaisella mentaliteetilla tehdä, että isovanhempi niistä huolehtisi.
Siis siinä julkisesti kerrot, että haluat juoppojen vanhempiesi ja ylitiukan tiuskivan isoäidin hoitavan lapsiasi, jotta sinä saat vapaata? Todella valtavan hyvä idea, jonka jälkeen ei kannata kovasti odotella joulukyläilyjä.
Vierailija kirjoitti:
Onko anopilla jotain vakaumuksellista taustalla kun ei vapaailtoinasi tahdo hoitaa lasta? Oma äitini auttaa kyllä pakon edessä, mutta humppaillat, shoppailu ja baarissa juoksentelu ei kuulu näihin. Oikeastaan olen itsekin sitä mieltä että ylimääräisten humputteluiden ajan isä on lasten kanssa. Äiti hoitaa jos meidän miehen kanssa halutaan/ täytyy kummankin olla yhtäaikaa menossa. Hän mielummin hoitaa lapsia sen vuoksi että nukun univelkoja pois mutta ei suostuisi baarireissun takia. Sama homma sisarusteni kanssa, veljeni kiukuttelee asiasta kun hänen lapset jäävät vähemmälle mummon hoidolle asian vuoksi. Veljellä tulee aina jano kun lapset eivät ole kotona..
Pääasia ettei tule jano kun lapset ovat kotona.
Onko sinulla mitään menetettävää, vaikka aivan suoraan sanoisit? Ehkä yksi syy isovanhempien käytökseen on se, että sinä olet liian kiltti toisin kuin serkkulasten vanhemmat. Isovanhemmat eivät koe, että sinä vaatisit heiltä jotain.
Kerro ihan suoraan muiden läsnäollessa, että isovanhemmat ovat ne, jotka kieltäytyvät ottamasta lapsia luokseen. Toisaalta, vierailetteko te vain tavalliseen tapaan heidän luonaan vai pyydätkö vain hoitoapua jopa koko viikonlopuksi?