Miksi en kestä torjutuksi tulemista?
Olen huomannut toistavani deittailussa seuraavanlaista kaavaa:
Tapaan miehen. Miehen kanssa on ihan kivaa, mutta ei kuitenkaan maata järisyttävää. En itse tunne välillämme kemiaa, seksi saattaa olla hankalaa ja luonteet eivät kohtaa. Huomaan heti, että emme ole yhteensopivia. Yleensä itse jätän tällaiset kohtaamiset sikseen, varsinkaan jos seksiä ei ole harrastettu. Jos kuitenkin koen, että tapaaminen on ollut sen verran merkittävä, että ei voi vain "feidata", laitan viestiä ja kysyn, kuinka jatketaan. Kun mies vastaa viestiin (oletuksena totta kai, että olen syvästi rakastunut, koska kysyn), että ei näe edessämme tulevaisuutta, loukkaannun. Vaikka siis itse tunnen samoin.
Tässä juuri viikonloppuna kävi nimittäin juuri näin. Seksi olisi voinut olla ihan hyvää, jos mies ei olisi runnonut menemään, ja käännellyt minua minuutin välein kuin halpaa kanafilettä kuulostelematta lainkaan minua ja tuntemuksiani. Kemiaa ei kerta kaikkiaan ollut, mutta koska olimme seksiä harrastaneet, eikä treffit olleet aivan sieltä kamalimmasta päästä, kysyin jatkosta. Ajattelin, että seksin sarallakin voisi varmaan parantaa, jos näemme uudestaan. Mies kuitenkin lähetti minulle vuoren mittaisin riipustuksen, jossa avautui siitä, kuinka hän oli joutunut tekemään seksin aikana kaiken, eikä hänellä ole aikaa opettaa ihmisiä "panemaan". Viesti oli mielestäni ylimitoitettu hyökkäys persoonaani kohtaan, josta jäi todella huono fiilis. Nyt yritän tässä käsitellä tätä torjumistraumaani, koska minähän olin kuitenkin samoilla linjoilla. En ymmärrä itseäni. Pitäisikö tässä alkaa käyttämään taktiikkaa "hyökkäys on paras puolustus", että välttyisi tällaisilta kismityksiltä?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika läheisriippuvaista on AP:n meininki. Olisikohan sittenkin niin, että seksi on sinulle läheisyyden korvike, koska et osaa/uskalla päästää toista oikeasti lähelle?
En ymmärrä kommenttia enkä sen peukutusta. En saanut tätä kuvaa ap:sta.
Samaa mietin.
Ap
Kun kysyt jatkosta, niin he saattavat olettaa että itse haluaisit jatkoa, ja joutuvat selittämään miksi he eivät. Sellaisia selityksiä on varmaan monestakin kipeää kuulla, joten välien huomaamattomampi hiipuminen saattaa tuntua paremmalta. Ehkei sinun vain pitäisi kysyä tuota kysymystä ollenkaan, ei vain siksi että vastaus satuttaa, vaan siksikin, että saatat antaa tuolla ihmisille väärän vaikutelman siitä, että kaipaat lisää. Asetat ihmiset sellaiseen asetelmaan, että he joutuvat miettimään miten torjua sinut. On aika vaikea torjua ihmisiä täysin kivuttomasti.
Jos joku on kiinnostunut jatkosta, niin hän saattaisi tuoda sen muutenkin esiin esim. kysymyllä tuota kysymystä sinulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Kerro minulle miten muut miehet vie noi treffailut seksin asteelle, kun mulle osuu aina näitä joita nähdään, nähdään ja nähdään.... kunnes ei enää jaksa pyytää toista ulos.
Sillä, että mainostaa olevansa loistava rakastaja. Siinä vaiheessa, kun nainen huomaa, että muuvit on opittu pornosta, on jo auttamattomasti liian myöhäistä.
Ap
Hei ei sitä seksiä tarvitse viedä loppuun asti jos ei siitä nauti.
Parahin Miäshenkilö. Suuri osa naisista karsastaa omin sanoin suuria rakastajia ja viimeistään seksin jälkeen ei enää kiinnosta tavata. Joten sinänsä kehno neuvo jos itse haluat muyta kuin runnoa ihan vaan jotain pesää.
"Runnoa pesää".. tarkoitat kai seksiä? Se on sitä samaa puuhaa kuin lasten teko ja rakastelu. Kaikki riippuu miltä kantilta seksiä katselee. Joillekin ketkä on harrastaneet seksiä paljon paljon, se voi olla pesän runnomista. Mun määrillä, jokainen kerta on yhtä jännittävä kuin ensimmäinen kerta, yleensä myös yhtä huono kokemus :D Silti ne ovat kaikki tärkeitä muistoja.
MiäsHenkilö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MiäsHenkilö kirjoitti:
Kerro minulle miten muut miehet vie noi treffailut seksin asteelle, kun mulle osuu aina näitä joita nähdään, nähdään ja nähdään.... kunnes ei enää jaksa pyytää toista ulos.
Sillä, että mainostaa olevansa loistava rakastaja. Siinä vaiheessa, kun nainen huomaa, että muuvit on opittu pornosta, on jo auttamattomasti liian myöhäistä.
Ap
Hei ei sitä seksiä tarvitse viedä loppuun asti jos ei siitä nauti.
Parahin Miäshenkilö. Suuri osa naisista karsastaa omin sanoin suuria rakastajia ja viimeistään seksin jälkeen ei enää kiinnosta tavata. Joten sinänsä kehno neuvo jos itse haluat muyta kuin runnoa ihan vaan jotain pesää."Runnoa pesää".. tarkoitat kai seksiä? Se on sitä samaa puuhaa kuin lasten teko ja rakastelu. Kaikki riippuu miltä kantilta seksiä katselee. Joillekin ketkä on harrastaneet seksiä paljon paljon, se voi olla pesän runnomista. Mun määrillä, jokainen kerta on yhtä jännittävä kuin ensimmäinen kerta, yleensä myös yhtä huono kokemus :D Silti ne ovat kaikki tärkeitä muistoja.
Aika monilla miehillä se tuntuu olevan nimenomaan sitä runnomista. Tai sitten sellaista ihmeellistä kirnuamista.
En ymmärrä kommenttia enkä sen peukutusta. En saanut tätä kuvaa ap:sta.