Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti
Raha ei vaihda omistajaa mutta seksistä saatetaan maksaa ylläpitona tai lahjoina rantapojalle.
Viime vuosina pinnalle on noussut käsite naisten seksiturismista. Sillä tarkoitetaan turismia, jossa yleensä länsimainen nainen reissaa eksoottiseen maan turistikohteeseen ja viettää siellä aikaa paikallisen miehen kanssa.
Seksi kuuluu kuvioon, mutta siitä ei makseta rahana. Vastineeksi nainen saattaa maksaa miehen ylläpidon tai tarjota tälle ravintolakäynnit ja huvitukset ja kenties majoituksen luonaan lomansa ajan.
On tavallista, että itsensä näin elättävät ”rantapojat” tarjoavat seuraansa jopa häkellyttävän aktiivisesti –mahdollisesta vuosikymmenien ikäerosta välittämättä. Osa turistinaisista saattaa antaa lomapartnerilleen lahjoja, jotka nämä saattavat myydä jälkeenpäin rahaa saadakseen.
– On selvä ilmiö, että esimerkiksi varakas viisikymppinen eronnut bisnesnainen matkustaa esimerkiksi Karibialle, tapaa siellä paikallisen miehen ja haluaa tämän kanssa rajatun, kontrollissa olevan seksisuhteen. Kotimaassaan ollessaan nainen saattaa lähettää rahaa tälle miehelle. Tämä on pragmaattista elintasoturismia, jossa on selvät säännöt, kertoo seksiteollisuutta, organisoitua prostituutiota ja ihmiskauppaa tutkinut Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori ja dosentti Elina Penttinen.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005522721.html
Kommentit (29)
Kreikka, Italia,Ranska, Espanja ja Portugali, Turkki (vaikka olikin jo listalla)näin aluksi...
Mistäkö tiedän, olen asunut Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa ja olen käynyt/ollut pitkiä aikoja kaikissa ko.maissa ja minulla on runsaasti siellä ystäviä, jotka kertovat harrastuksistaan...ja aika paljon itsekin näen&koen, kun puhun "ulkomaan" kieliä korvaan, välillä hämmästyttää ja naurattaakin kavereiden kesken!
Halveksuttavaa toimintaa sekä niiltä naisilta että miehiltä. Oksetus, yökötys ja hyi v i ttu. Voin oikein sieluni silmin nähdä jonkun juristiämmän nuss imassa jonkun rantagigolon melaa ja kantamassa kotiin sankkeria, kuppaa ja pahimmillaan jopa immuunikatotautia. Näitä sitten verorahoilla jeesataan?
Vau, olispa outoa kuulla tutkijan suusta: "seksiturismi on thaitytöille merkittävä tulonlähde, en tiedä kärsivätkö he siitä."
Kun kysymys on naisen ylemmyydestä ja varakkaan "mukavuusedusta", ei tutkijalla edes käy mielessä sellaiset kuin ilopojan traumatisoituminen tai sosiaaliset ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Naisten seksiturismikohteita maailmalla
Gambia
Senegal
Kenia
Jamaica
Barbados
Dominikaaninen tasavalta
Kuuba
Jordania
Bali, Indonesia
Turkki
Missä Arabiemiraatit?
Naisten seksiturismi nyt vain on sitä parempaa seksiturismia.
Vierailija kirjoitti:
Halveksuttavaa toimintaa sekä niiltä naisilta että miehiltä. Oksetus, yökötys ja hyi v i ttu. Voin oikein sieluni silmin nähdä jonkun juristiämmän nuss imassa jonkun rantagigolon melaa ja kantamassa kotiin sankkeria, kuppaa ja pahimmillaan jopa immuunikatotautia. Näitä sitten verorahoilla jeesataan?
Että ihan juristiämmän. Kyllä ne on jotain yhtä reppanoita kuin vastaavat miehet Thaimaassa ja iältään lähinnä mummoja mitä on telkkarissa ollut. En ole koskaan kuullut kenenkään tutun naisen edes mainitsevan sanaa Gambia, ikinä. Enkä usko että tulen koskaan kuulemaankaan.
Eikös tämä ole jo vanha juttu.
Jihuu, miehille on Aasia ja Keski-Eurooppa (itäblokkia unohtamatta) sekä naisille Afrikka ja Etelä-Eurooppa. Kaikki ovat tyytyväisiä, eikös se ole tärkeintä.
Itse pitäydyn suomalaisessa, mutta minua ei hetkauta ottiko tuntematon Mikko Möttönen Jin-Jan Leen vai toisen Möttösen.
Tuloeroja saa siis käyttää hyväkseen kansainvälisesti, mutta kotimaassa pienempiin tuloeroihin perustuva ns. sokerointi on suuresti paheksuttavaa?
Onko ammattinimike sitten valaanpyytäjä?😏
No työ on työtä. Pitää opetella ulkoa seuraavia lauseita.
It does not matter if you are black or white. Age is just a number. What is important is love. Here in Africa age is not so important. There is no rice in my sisters house. 50 kg bag is good present. I need i-Phone to call you. Can you please buy clothes for me.
Viagralla hoidetaan hommat vaikka ei kiinnosta.
Gambia pojat osaa puhua hymyillen sitä mitä eivät tarkoita. Suomessa harvinaisempi taito.
Ihan tavallisena miehenä kysyn, että miksi tämä on ongelma kenellekään? Sen enempää kuin miestenkään seksiturismi, jota en itse harrasta.
Niillä nuorukaisilla nyt vaan on melkoiset melat ja sixbägit siellä, jaksamista, lihaksia ja notkeutta, ja viisikymppiset naiset ovat yleensä elämässään kiimansa huipulla.
Molemmat voittaa, eikä ole keneltäkään pois! Suosittelen, olen nimittäin kokenut! Mutta riittävä suoja tietysti mukaan, sen kun hoitaa voi antaa mennä ihan vapaasti.
Tavis kirjoitti:
Ihan tavallisena miehenä kysyn, että miksi tämä on ongelma kenellekään? Sen enempää kuin miestenkään seksiturismi, jota en itse harrasta.
Miesten seksiturismi on parempaa seksiturismia.
Itsekin aion seuraavalla kerralla antaa ilolinnulle Prisman lahjakortin enkä seteleitä niin hommasta tulee heti moraalisesti hyväksyttävämpää.
Vierailija kirjoitti:
Niillä nuorukaisilla nyt vaan on melkoiset melat ja sixbägit siellä, jaksamista, lihaksia ja notkeutta, ja viisikymppiset naiset ovat yleensä elämässään kiimansa huipulla.
Molemmat voittaa, eikä ole keneltäkään pois! Suosittelen, olen nimittäin kokenut! Mutta riittävä suoja tietysti mukaan, sen kun hoitaa voi antaa mennä ihan vapaasti.
Kyllä ne miehet on vaan törkeän hyväksikäytön uhreja, vaikka tekijät ovat naisia. Voit uskotella itsellesi että Jamal todella halusi sinua, se ei kuitenkaan ole totuus. Ilman rahaa ei edes katsoisi sinua kohti.
Vierailija kirjoitti:
Naisten seksiturismi nyt vain on sitä parempaa seksiturismia.
Nämäkin naiset on sellasia, joiden vuoksi ei tapella ja olla mustasukkasia, joten se ilo suokoon heille edes jossain.
Vierailija kirjoitti:
No työ on työtä. Pitää opetella ulkoa seuraavia lauseita.
It does not matter if you are black or white. Age is just a number. What is important is love. Here in Africa age is not so important. There is no rice in my sisters house. 50 kg bag is good present. I need i-Phone to call you. Can you please buy clothes for me.
Viagralla hoidetaan hommat vaikka ei kiinnosta.
Gambia pojat osaa puhua hymyillen sitä mitä eivät tarkoita. Suomessa harvinaisempi taito.
Thaimaalaiset vasta onkin kuuluisia feikistä hymyilemisestä kaikissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Niillä nuorukaisilla nyt vaan on melkoiset melat ja sixbägit siellä, jaksamista, lihaksia ja notkeutta, ja viisikymppiset naiset ovat yleensä elämässään kiimansa huipulla.
Molemmat voittaa, eikä ole keneltäkään pois! Suosittelen, olen nimittäin kokenut! Mutta riittävä suoja tietysti mukaan, sen kun hoitaa voi antaa mennä ihan vapaasti.
Bumsterijäbät painaa menemään viagran ja kokaiinin voimalla, sulkevat silmänsä ja ajattelevat poikaystäväänsä. Viimeinen sana edellisessä lauseessa ei ole virhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No työ on työtä. Pitää opetella ulkoa seuraavia lauseita.
It does not matter if you are black or white. Age is just a number. What is important is love. Here in Africa age is not so important. There is no rice in my sisters house. 50 kg bag is good present. I need i-Phone to call you. Can you please buy clothes for me.
Viagralla hoidetaan hommat vaikka ei kiinnosta.
Gambia pojat osaa puhua hymyillen sitä mitä eivät tarkoita. Suomessa harvinaisempi taito.
Thaimaalaiset vasta onkin kuuluisia feikistä hymyilemisestä kaikissa tilanteissa.
Totta, mutta Afrikassa sama homma osataan aivan yhtä hyvin jos hyötyä on tiedossa.
Naisten seksiturismikohteita maailmalla
Gambia
Senegal
Kenia
Jamaica
Barbados
Dominikaaninen tasavalta
Kuuba
Jordania
Bali, Indonesia
Turkki