Kognitiivisen psykoterapian (2,5v.) läpikäynyt vastailee kysymyksiin, jos jollakulla kysyttävää.

en tiedä kui. olenhan jo pitkään käynyt muualla puhumassa asioistani. miten sulla lähti terapia käyntiin? oliko siitä tosissaan apua? olisko sulla jotain mitä voisit kertoa terapiasta? mitä pitää ottaa huomioon ynm?

Itse koen että " pääsin" enkä " joutunut" terapiaan. Opiskelujeni ollessa loppusuoralla alkoi ilmaantua paniikkihäiriöitä ja niistä ahdistuin kovasti. Kävin mielenterveystoimistossa keskustelemassa niistä muutamaan otteeseen, ja se auttoikin vähäksi aikaa. Kunnes sitten parin vuoden kuluttua ahdistus palasi, vieläkin voimakkaampana. Pakko oli hakea hoitoa, pelkät lääkkeet eivät olisi auttaneet. Psykiatri diagnisoi sekamuotoisen masennus-ahdistushäiriön ja suositteli terapiaa ja lääkehoitoa.



Nyt ajattelen, että oli ihan lottovoitto päästä terapiaan. Vaikka ei tietenkään silloin ahdistuneena siltä tuntunut..

Itse siis koen, että terapia on ollut parhaita asioita elämässäni. Suosittelen lämpimästi. Kaikkein vaikeinta oli terapeutin etsiminen ja terapian aloittaminen. Itse sain kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen kautta listan terapeuteista, ja soittelin niitä läpi. Tosi monet olivat ylityöllistettyjä, mutta sitten onneksi löytyi yksi, jonka luokse pääsin " koekäynnille" . Katsottiin puolin ja toisin, tuleeko siitä mitään. Heti ekalla kerralla tuntui, että tämä ihminen tajuaa sitä kieltä, mitä puhuin. Osa terapeuteista on sellaisiakin, että jo puhelimessa tajusin että ei tuota kiitos.



Alussa terapia oli tosi hankalaa, sillä terapeuttini pisti minut tosi lujille. Välillä tuntui, että inhosin koko ihmistä. Vasta myöhemmin tajusin, että siinä tilanteessa mikään yliempaattinen selänsilittäminen ei olisikaan auttanut, vaan tarvitsin todella tiukkaa ja vahvaa terapeuttia, jonka kanssa asioita käytiin läpi.



Oikein paljon tsemppiä sinulle terapeutin valintaan ja itse terapiaan!

mitä tarkoitat " pisti koville" ?

Mitä ylipäätään siellä terapiassa tapahtuu?Keskustellaan tunti /vko ?

Mielikuvaharjoituksia?

Olisiko siitä apua esiintymiskammoon???

syitä tulikin jo lueteltua. Koin todella, että terapia auttoi vaikkakin tiedostan että saan tehdä tietyillä osa-alueilla koko elämäni töitä etten lipsu aina niihin vanhoihin ajattelumalleihin. Mitään hokkuspokkus-konsteja ei tullut, pikkuhiljaa vaan itsetunto alkoi kohentua ja aloin löytää erilaisista asioista uusia puolia ja kykenin muuttamaan tiettyjä ajattelumalleja.



Maksoi sen verran, että Kelan korvausten jälkeen maksettavaa jäi noin 20e (tästä on nyt kolmisen vuotta kun lopetin). Kela korvaa kaksi vuotta maksimissaan, ja tuolta kolmannelta vuodelta maksoin koko summan itse (noin 90e/krt).

joo terapeuttia vielä etsiskelen tai odotan vastausta yhdeltä että vapautuuko häneltä syksyllä paikka. puhuttiin puhelimessa ja heti tuli sillainen olo että tämä se on. tietty menen vielä tutustumiskäynille. mutta en tiedä mistä mutta tosiaan tuli tosi vahva tunne että tämä se olisi. toivottavasti vaan hänellä paikka vapautuu. tiedän että terapia ei todellakaan ole helppo mutta odotan kyllä silti innolla ja olen kyllä valmis mihin tahansa että saan elämäni järjestykseen. olen onneksi näistä tunteistani pystynyt puhumaan tän hetkisen terapeuttini kanssa.

mun olis tarkoitus aloittaa 2kertaa viikossa 45 min

T3

vaikea kyllä kuvailla, mitä tarkoitan sillä että pisti minut lujille. Ehkä se tuntui siltä, kun yritin itsepintaisesti selitellä omia tekemisiäni ja ajattelumallejani ja terapeutti lakaisi ne maan rakoon koko ajan. Aluksi tuntui siltä, että kaikki mitä sanoin oli väärin. Esimerkiksi kun sanoin että " kun kaikilla muilla on..." niin terapeutti jäi heti siihen kiinni ja kyseli että " kellä kaikilla, luettele nimet, laske paljonko se on prosentteina" . Eli siis sai minut ymmärtämään että olin tosi kova yleistämään ja tekemään omia (yleensä vääriä) arvioita muiden sanomisista ja tekemisistä.



Eka vuosi meni aika lailla siten, että terapian jälkeen oli usein paska fiilis. Mutta paljon työtä tein myös terapiakertojen välissä (siis pohdiskelin ja työstin sitä mitä olitiin edellisellä kerralla läpikäyty), ja pikkuhiljaa alkoi tulla esitymistä.



Mielikuvaharjoittelua oma terapeuttini ei juurikaan käyttänyt.



Ihan varmasti on terapeutteja, jotka voivat nimenomaan auttaa esiintymispelon kanssa. Se näkökohta kannattaa ottaa huomioon terapeuttia valitessa.

en tiedä, onko yhdistyksellä nettisivuja. Googlettamalla varmaan löytyy.



Itse kävin kerran viikossa, 45 min kerrallaan.



Terapeutin valinta kannattaa tosiaan tehdä huolella. Itse valitsin miesterapeutin vasta kun totesin, että kaikki naiset olivat joko varattuja tai sitten ajat eivät sopineet. Pelkäsin että ihastun terapeuttiin, jos valitsen miehen. Mutta näin jälkikäteen sanottuna, onneksi löysin miehen ja tosi hyvän terapeutin. Enkä siis ihastunut.