Tuo ketju missä puhutaan paskoista vanhemmista jotka ikääntyy

Ja ette halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Ymmärrän ratkaisunne. Mulla on toisinpäin. Eli siitä huolimatta että me kaikki lapset kärsimme pahasta fyysisestä ja psyykkisestä pahoinpitelystä, haluaisin olla läsnä isäni viimeisinä hetkinä.

Meillä eräs lahkouskonto pilasi koko perheemme elämän. Fundamentalismi ja mt-ongelmat koituivat tuhoksemme. Olen ainoa kolmesta lapsesta joka on enää jollakin tapaa toimintakykyinen. Toinen sisarus teki itsemurhan ja toinen on pahasti traumatisoituneena eläkkeellä. Äiti kuoli kolme vuotta sitten. Kaiken vihan ja surun jälkeen olen antanut anteeksi. Pidän vanhempiani uskonnon uhreina joiden toimintaa ohjasi syvästi manipuloiva lahko. Tätä he eivät itse ymmärtäneet koskaan miten uskonto on sairastuttanut koko perheen. Olen edelleen epäkelpo isäni mielestä koska en kuulu ko. lahkoon enää, mutta hänen suhtautumisensa on muuttunut pehmeämmäksi nyt kun hän on sairastunut vakavasti. Elinaikaa ei ole paljon. Olen auttanut kaikessa missä voin, mutta tuntuu että isä ei halua täysin muhun tukeutua vaan ottaa monessa asiassa apua vastaan mieluummin lahkon jäseniltä. Tuntuu pahalta.

Mietin olenko vain surkea luuseri kun en ole pystynyt vanhempiani hylkäämään. Olenko edelleen onneton tossukka kun tunnen pohjatonta surua vanhempieni puolesta ja siitä kuinka paljon he ovat joutuneet menettämään sokeasti seuraamansa uskon takia? Olen aivan palasina ja työkyvytön.