Järjetön ikävä

Pitäisikö kahvin juominen jättää väliin?

Mulla sama, vaikka en oo tavannut kuin muutaman kerran kyseisen henkilön! Sai mut tuntemaan itseni eläväksi olemalla ystävällinen ja huomioiva. Muutenkin tuntui, että luonteet kohtasi. Nyt ikävöin häntä ja sitä mitä sai mut tuntemaan. Mutta ei auta, kuin jatkaa yksinäisyyttä omassa parisuhteessa. :(

Raastaa, kun tietää, että mitään ei voi tehdä. Päivittäin kuitenkin nähdään joten tunne ei luultavasti laannu ihan heti kohta.

Ja raastaa siksikin, että puolisoni ei periaatteessa ole tehnyt mitään väärää, mikä selittäisi tämän ajatusten harhailun

ap

Itse ihastuin aikoinaan, siitä seurasi salasuhde ja avioero. Kesti kauan toipua. Ei käy ap kateeksi!

Vierailija kirjoitti:

Itse ihastuin aikoinaan, siitä seurasi salasuhde ja avioero. Kesti kauan toipua. Ei käy ap kateeksi!

Tämän toivottavasti pystyn välttämään, mutta ei tämä kyllä mikään kauhean mieltä ylentävä tilanne ole. 

Jatkuiko (sala)suhde avioeron jälkeen?  

Samoissa ajatuksissa täällä. Olen monta kertaa miettinyt, mitkä on ne olosuhteet, joissa alkaisin lähestyä ihastukseni kohdetta, mutta tiedän että perheeni on tärkeämpi.

Tänään olin ostoksilla ja näin mukin, jossa oli teksti "I feel empty without you". Osui ja upposi. Totesin, että se on liian ilmiselvä ja oli pakko jättää se kauppaan.

Pikkasen melodramaattista😃🙈

En mä usko että sun iskä ja äiskä ja sisarukset pistäis pahakseen. Kaikkihan me ollaan joskus oltu teinejä ja ekaa kertaa pihkassa💔

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Tainnu olla pitemmän aikaa romanttinen elämä nolla ja nyt sitten vetäsit kerralla kupin nurin:( Auts..

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Ihan oikeesti nyt!! Rajasa kaikella!

Tällässissä fiiliksissä se Cheekin veljen stalkkerikin on varmaan lähtenyt hieronnasta. Pää suotta pilvissä.

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Sairas ihminen. Mene hoitoon, et ansaitse perhettäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Ja mihin perustat väitteesi?

Itse olen mielummin vaikka sen vuoden järkyttävän onnellinen, kuin loppuelämän jossain laimeassa kaveruussuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Täysin mahdollinen skenaario. Ja vielä luultavammin muutaman kuukauden aivan sairaan kiihkeä romanssi, josta olisi seurannut aviokriisi ja hirveä kotihelvetti, ehkä erokin, paineen alla molempiin suuntiin, ja siitä eteen päin tosiaan vuositolkulla kiusallista toistemme karttelua töissä. Ja vuoroviikottelua vapaalla. 

Tuota skenaariota silmieni edessä heiluttelemalla ainakin tsemppaan itseäni aina kun meinaa se järjetön ikävä lamaannuttaa...

Nyt ollaan oltu koko ajan niin kivasti päivittäin tekemisissä, posket punaisina ja hellin silmin katsellen jubailtu kahvihuoneessa niitä näitä, tyhjänpäiväisiä :)

Lopeta se kahvittelu ja juttelu ihastuksen kanssa. Tee ratkaisuja oikeaan suuntaan, muuten ajaudut ja uppoat vain pitemmälle tuossa salasuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Täysin mahdollinen skenaario. Ja vielä luultavammin muutaman kuukauden aivan sairaan kiihkeä romanssi, josta olisi seurannut aviokriisi ja hirveä kotihelvetti, ehkä erokin, paineen alla molempiin suuntiin, ja siitä eteen päin tosiaan vuositolkulla kiusallista toistemme karttelua töissä. Ja vuoroviikottelua vapaalla. 

Tuota skenaariota silmieni edessä heiluttelemalla ainakin tsemppaan itseäni aina kun meinaa se järjetön ikävä lamaannuttaa...

Nyt ollaan oltu koko ajan niin kivasti päivittäin tekemisissä, posket punaisina ja hellin silmin katsellen jubailtu kahvihuoneessa niitä näitä, tyhjänpäiväisiä :)

Vierailija kirjoitti:

Lopeta se kahvittelu ja juttelu ihastuksen kanssa. Tee ratkaisuja oikeaan suuntaan, muuten ajaudut ja uppoat vain pitemmälle tuossa salasuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Täysin mahdollinen skenaario. Ja vielä luultavammin muutaman kuukauden aivan sairaan kiihkeä romanssi, josta olisi seurannut aviokriisi ja hirveä kotihelvetti, ehkä erokin, paineen alla molempiin suuntiin, ja siitä eteen päin tosiaan vuositolkulla kiusallista toistemme karttelua töissä. Ja vuoroviikottelua vapaalla. 

Tuota skenaariota silmieni edessä heiluttelemalla ainakin tsemppaan itseäni aina kun meinaa se järjetön ikävä lamaannuttaa...

Nyt ollaan oltu koko ajan niin kivasti päivittäin tekemisissä, posket punaisina ja hellin silmin katsellen jubailtu kahvihuoneessa niitä näitä, tyhjänpäiväisiä :)

Äläpä höpötä. Se ei ole mikään salasuhde että on tunteita työkaveriin mutta mitään ei koskaan ole tehty asian edistämiseksi eikä ihastusta edes puettu sanoiksi. Pelkät tunteet eivät ole salasuhde.

En tietenkään lopeta työntekoa, enkä edes vaihda hyvää työpaikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan perhettäni kirjoitti:

Aamulla sanotaan Huomenta, päivän mittaan puhutaan asiaa, juodaan välillä kahvia ja puhutaan asian vierestä, iltapäivällä sanotaan Huomiseen.

Sitten tulen kotiin rakkaideni luokse.

Ikävä ja kaipuu on aivan järjetön. Mutta en tekisi sitä perheelleni. He ovat liian tärkeitä, jokainen.

Tällainen ihastuminen ei käynyt mielessäkään. En halunnut tätä, en odottanut tätä, en edes tajunnut ennen kuin se iski. Ikävä puristaa rintaa. Toivon, että osaan pitää asian omana tietonani enkä anna sinulle mitään vihiä tästä. Vaikka aavistelen, että tunne saattaa olla molemminpuolinen.

Miten tällainen ihastuminen karistetaan?

Mulla on ollut tämmönen tilanne valitettavasti jo yli kymmenen vuotta. Ei sitä saa millään karistettua, kun oltais niin ainutlaatuisen sopivat toisillemme, joka suhteessa.

Omassakaan miehessä ei ole mitään vikaa, ihana ja arvostettava tyyppi, mutta eipä hän vaan ole koskaan kolahtanut niin kokonaisvaltaisesti kuin tämä toinen tyyppi.

Tiedän, että tunne on ollut molemminpuolinen, aikoinaan ihastus siitä niin selvästi vihjaili, mutta siihen se jäi. Sain hillittyä itseni enkä tarttunut täkyyn. Mutta aika usein mietin haikeana, että vaikka nykyisessäkään elämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, niin mitä se kuitenkin olisi voinut olla tuon toisen kanssa... (huoh)

Olisitte ehkä vuoden tapaillu ja viimiseen yhdeksään vuoteen ette olleet tekemisissä. Ei noi jossittelu suhteet ikinä mene irl niinkun mielikuvitusleikeissä.

Täysin mahdollinen skenaario. Ja vielä luultavammin muutaman kuukauden aivan sairaan kiihkeä romanssi, josta olisi seurannut aviokriisi ja hirveä kotihelvetti, ehkä erokin, paineen alla molempiin suuntiin, ja siitä eteen päin tosiaan vuositolkulla kiusallista toistemme karttelua töissä. Ja vuoroviikottelua vapaalla. 

Tuota skenaariota silmieni edessä heiluttelemalla ainakin tsemppaan itseäni aina kun meinaa se järjetön ikävä lamaannuttaa...

Nyt ollaan oltu koko ajan niin kivasti päivittäin tekemisissä, posket punaisina ja hellin silmin katsellen jubailtu kahvihuoneessa niitä näitä, tyhjänpäiväisiä :)

Tätä lyhyen romanssin skenaariota itsekin pidän todennäköisimpänä lopputulemana jos jossain mielen häiriössä asialle tekisi jotain. Tälle tunteelle en voi mitään, mutta voi olla toimimatta sen mukaan.

Ja sitten kun siinä istutaan vastakkain kahvipöydässä ja naureskellaan tyhjänpäiväisille asioille, niin voi olla iloinen siitä yhteydestä mikä on.

-ap