Mitä järkeä on tulla lukioon jos ei aio opiskella?
Tämä on nyt keskittymishäiriöisen lukiolaisen avautuminen. Meillä on äänekkäitä oppilaita ja kaikissa ryhmissä sellaisia mölisijöitä, että keskittyminen häiriintyy. Kiljuvat ja kikattelevat kun muut yrittää lukea. Miksi ette juttele välitunneilla, mölyäjät?
Kommentit (15)
Se on se tietty ikä. Ei tunnu opiskelu tärkeältä ja kaverit ja poiqqikset on kivoja. Ei huolta huomisesta kun pappa betalar
Mä päädyin lukioon kun en muualle päässyt. Ja sen kyllä huomasi.
Koska perusviisaana freeraidaajana lintsasin niin paljon kuin mahdollista.
Pikku luku tenttiin.
Miksi kuluttaa aikaa luokkahuoneessa?
Lopulta irtos kuitenkin yli kasin paprut joilla yliopistoon.
Siellähän siihen ammattiin ja/tai intohimoon vasta opiskellaan.
älkää hyvät nuoret tuhlatko aikaanne turhaan opiskeluun. nauttikaa elämästä vielä kun voitte.
Kuka edes menee lukioon, kun amispapereilla voi hakea korkeakouluun?
Itsekin menin lukioon vain kavereiden perässä, kun peruskoulun jälkeen piti kuitenkin hakea jonnekin, ja suunta oli muutenkin ihan hakusessa silloin 15-vuotiaana (ja on perhana edelleenkin, vaikka nyt ikää onkin jo 25v).
En tosin koskaan melunnut tunneilla, vaan lähinnä piirtelin tai lueskelin omia juttuja. Lintsasin niin paljon kuin mahdollista (minulla oli oikeasti ylhäällä vihkossa montako tuntia olin miltäkin kurssilta ollut poissa ja montako uskalsi vielä olla ennen kuin tuli automaattinen hylätty) ja kirjoituksiinkin menin lukematta; sain yhden L:n, yhden E:n, ja loput B:tä. Varsinaisen todistuksen keskiarvo taisi olla 6,5.
Eniten näin jälkeenpäin "harmittaa" vanhempien rahanmeno; kaikki se mikä meni turhaan koulukirjoihini, bussimaksuihini, jne.
Minut ainakin pakotettiin lukioon. (Vanhemmat siis pakottivat.) En mölynnyt tunneilla, mutta ei kyllä myöskään opiskelu kiinnostanut ja olin usein kuulokkeet korvissa ja muutenkin puuhasin omiani opetuksen kuuntelemisen sijaan. Peruskoulussa numeroni olivat kiitettäviä, lukion päätteeksi keskiarvo oli alle seiskan. Olisin halunnut mennä suoraan opiskelemaan toiveammattiini, johon ei lukiopohjaa tarvittu.
Mikset mennyt eliittilukioon? Ei meillä tuollaista ollut
Samaa mietin juuri tänään, miksi opiskella ammattikorkeassa jos ei kiinnosta opiskella. Tai jäisivät kotiin eikä häiritse muiden keskittymistä luennoilla.
Vierailija kirjoitti:
älkää hyvät nuoret tuhlatko aikaanne turhaan opiskeluun. nauttikaa elämästä vielä kun voitte.
Lukio on tavallaan peruskoulua, joka kannattaa käydä ihan yleissivistyksen takia.
Kaikki ei halua jäädä ostarin pubiin loppuelämäksi.
Traumatustan takia en ikinä pystynyt lukemaan tai keskittymään yhtään, silti yo-kirjoitukset meni ensi yrittämällä läpi. Eli idioottikin voi läpäistä lukion.
Minusta lukio on yleissivistävää ja pitäisi olla pakollinen kaikille, siellä perus duunari perheestäkin voisi saada opiskelu intoa, tai sitten ei. Mutta siis ihmisillä on eri motivaatioita opiskella, itse menin aikanaan lukioon kun en tiennyt mihin ammattiin haluaisin, sain kolme vuotta lisä aikaa miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Minut ainakin pakotettiin lukioon. (Vanhemmat siis pakottivat.) En mölynnyt tunneilla, mutta ei kyllä myöskään opiskelu kiinnostanut ja olin usein kuulokkeet korvissa ja muutenkin puuhasin omiani opetuksen kuuntelemisen sijaan. Peruskoulussa numeroni olivat kiitettäviä, lukion päätteeksi keskiarvo oli alle seiskan. Olisin halunnut mennä suoraan opiskelemaan toiveammattiini, johon ei lukiopohjaa tarvittu.
Kiinnostuin, mikä se unelma-ammattisi oli?
Tän takia sain luvan opiskella joitain kursseja itsenäisesti omalla ajalla, kun en voi isossa ryhmässä olla. Ihmetytyää myös jotkut kuulokkeet päässä tunnilla :D Ei opi mitään.