Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan kiroillut synnytyksessä?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muistaakseni.
Enkä kirkunutkaan, kuten viereisessä huoneessa tehtiin.
Sattui se silti, mutta minusta tuntui että huutaminen ja äänen pitäminen olisi poistanut sitä energiaa kehosta, jota tarvitsin sen vauvan ulospuskemiseksi. Kyllä minä valitin, pidin sellaista matalaa yninää. Mutta tämä on vain minun kokemukseni.
Varmasti kirosin, ärisin ja ties mitä. Synnytykset eivät ole olleet mitään pulautuksia niin kuin joillakin, vaan raakaa työtä.
Huusin kuin syötävä ja varmasti kiroilin kokoajan.
Kätilö komensi olemaan hiljaa, pelästytin kuulemma muut synnyttämään tulleet.
En pystynyt olemaan hiljaa, kyllä se huutaminen oli itelleni ainoa keino selviytyä siitä tajuissani.
Vierailija kirjoitti:
En muistaakseni.
Enkä kirkunutkaan, kuten viereisessä huoneessa tehtiin.
Sattui se silti, mutta minusta tuntui että huutaminen ja äänen pitäminen olisi poistanut sitä energiaa kehosta, jota tarvitsin sen vauvan ulospuskemiseksi. Kyllä minä valitin, pidin sellaista matalaa yninää. Mutta tämä on vain minun kokemukseni.
En tiedä, mitä tarkoitit sillä, kun mainitsit viereisessä huoneessa kirkumisen, mutta tuli vähän sellainen olo, että ehkä arvostelit kirkujaa. Pakko on tässä huomauttaa, että kun ei voi tietää, mitä siellä viereisessä huoneessa tapahtuu, on ehkä parempi olla vetämättä johtopäätöksiä. Synnytyksiä on todella erilaisia, jopa samalla ihmisellä. Myös synnytyksessä tehtävät toimenpiteet voivat aiheuttaa todella kovaa kipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voih, synnyttäjät on niin erilaisia, on kyllä kaikkea nähty ja kuultu. Eikä nyt muutamasta kirosanasta ole kukaan hätkähtänyt, aika normi juttu.
Ei tietenkään. Ehkä joku on joskus sanonut "himputti sentään", jos on ollu kovin kivulias synnytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikemminkin vaikeroin hiljaa ja en kyennyt puhumaan kivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Huusin kuin syötävä ja varmasti kiroilin kokoajan.
Kätilö komensi olemaan hiljaa, pelästytin kuulemma muut synnyttämään tulleet.
En pystynyt olemaan hiljaa, kyllä se huutaminen oli itelleni ainoa keino selviytyä siitä tajuissani.
Tärkeä asia tuokin, tajuissaan pysyminen. Naisia on erilaisia. Kätilön kommentti oli outo. Kysymys kuitenkin sinun synnytyskivuistasi, ei muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiroilin niin paljon etten ikinä ole suustani moista määrää yhteenpötköön päästänyt. Se kuulosti varmaan kätilöstäkin kamalalta, mutta en voinut sille mitään.
Myöhemmin tuli paha olo, että olenko nyt ”kironnut” lapsen kun näin hänet maailmaan toivotin?
Muutaman kirosanan taisin päästää, ainakin muistan sanoneeni että jotain puudutusta tarvitsen, en halua mitään v*tun luomusynnytystä. Olin tuossa vaiheessa 8cm auki kun synnytyssaliin asti pääsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko oli kirota kun olin puoli tuntia jo yrittänyt asiallisesti kätilölle selittää että ilokaasu ei toimi. Ei vaan uskonut niin sitten sanoin että perkele usko jo ettei tämä toimi. Ihmetteli että juurihan se on korjattu. Juu ei täinnut olla. Mikä helpotus kun vihdoin sain ihan sitä ilokaasuakin niin pahin kärki kivusta vaimeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huusin kuin syötävä ja varmasti kiroilin kokoajan.
Kätilö komensi olemaan hiljaa, pelästytin kuulemma muut synnyttämään tulleet.
En pystynyt olemaan hiljaa, kyllä se huutaminen oli itelleni ainoa keino selviytyä siitä tajuissani.Tärkeä asia tuokin, tajuissaan pysyminen. Naisia on erilaisia. Kätilön kommentti oli outo. Kysymys kuitenkin sinun synnytyskivuistasi, ei muiden.
Juu, kyllä se kätilön kommentti aika loukkaava oli, siksi on mieleen jäänytkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muistaakseni.
Enkä kirkunutkaan, kuten viereisessä huoneessa tehtiin.
Sattui se silti, mutta minusta tuntui että huutaminen ja äänen pitäminen olisi poistanut sitä energiaa kehosta, jota tarvitsin sen vauvan ulospuskemiseksi. Kyllä minä valitin, pidin sellaista matalaa yninää. Mutta tämä on vain minun kokemukseni.
En tiedä, mitä tarkoitit sillä, kun mainitsit viereisessä huoneessa kirkumisen, mutta tuli vähän sellainen olo, että ehkä arvostelit kirkujaa. Pakko on tässä huomauttaa, että kun ei voi tietää, mitä siellä viereisessä huoneessa tapahtuu, on ehkä parempi olla vetämättä johtopäätöksiä. Synnytyksiä on todella erilaisia, jopa samalla ihmisellä. Myös synnytyksessä tehtävät toimenpiteet voivat aiheuttaa todella kovaa kipua.
Olin ensisynnyttäjä ja minua hämmensi ja pelotti se kirkuminen, koska se kuulosti sellaiselta avuttomalta, siis pelottavalta. Kätilö vähän naureskeli sitä huutoa, totesi että "tämä on näitä kulttuurieroja" muttei selittänyt mitä kulttuuria tarkoitti.
Joten jotain johtopäätöksiä siinä piti itse vetää, selittää asia parhain päin ja keskittyä sitten omiin supistuksiin.
Myös oma synnytykseni teki kipeää ja vei voimia, mutta en osannut huutaa samalla tavalla.
Mitä kiroiluun tulee, niin en koe sitä omakseni muutenkaan, joten siinä ei ollut mitään ihmeellistä etten kiroillut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muistaakseni.
Enkä kirkunutkaan, kuten viereisessä huoneessa tehtiin.
Sattui se silti, mutta minusta tuntui että huutaminen ja äänen pitäminen olisi poistanut sitä energiaa kehosta, jota tarvitsin sen vauvan ulospuskemiseksi. Kyllä minä valitin, pidin sellaista matalaa yninää. Mutta tämä on vain minun kokemukseni.
En tiedä, mitä tarkoitit sillä, kun mainitsit viereisessä huoneessa kirkumisen, mutta tuli vähän sellainen olo, että ehkä arvostelit kirkujaa. Pakko on tässä huomauttaa, että kun ei voi tietää, mitä siellä viereisessä huoneessa tapahtuu, on ehkä parempi olla vetämättä johtopäätöksiä. Synnytyksiä on todella erilaisia, jopa samalla ihmisellä. Myös synnytyksessä tehtävät toimenpiteet voivat aiheuttaa todella kovaa kipua.
Olin ensisynnyttäjä ja minua hämmensi ja pelotti se kirkuminen, koska se kuulosti sellaiselta avuttomalta, siis pelottavalta. Kätilö vähän naureskeli sitä huutoa, totesi että "tämä on näitä kulttuurieroja" muttei selittänyt mitä kulttuuria tarkoitti.
Joten jotain johtopäätöksiä siinä piti itse vetää, selittää asia parhain päin ja keskittyä sitten omiin supistuksiin.
Myös oma synnytykseni teki kipeää ja vei voimia, mutta en osannut huutaa samalla tavalla.
Mitä kiroiluun tulee, niin en koe sitä omakseni muutenkaan, joten siinä ei ollut mitään ihmeellistä etten kiroillut.
Et osannut?
Joka tapauksessa: minusta on parasta olla sanomatta mitään toisten synnytyksistä, kun ei voi tietää, mistä on kyse. Olet varmasti itsekin lukenut kaikenlaisia kauhutarinoita synnytyksistä? Jonkun naapurihuoneessa nekin tapahtuvat.
Todella asiatonta kätilöltä! Tutkimuksetkin todistaa, että kiroilu lieventää kivun kokemusta, eikä varmana ole historiassa naiset sanojaan säästelleet synnytystilanteessa. Miehet kiroilee suurinpiirtein kun ottaa tikkua sormesta, naisten pitäisi olla puhtoisia hoivaajia kun työnnetään tukkia läpi tuntikaupalla reiästä, joka on normaalitilassa nuppineulan pään kokoinen :D Anna mun kaikki kestää.
Kiljuin täysillä tuskasta ja kauhusta, ja supistusten välissä kiroilin.
Kaveri oli synnytyksessään muuten hiljaa, mutta kun ponnistusvaihe alkoi, ähkäisi yhden ainoan kerran "ai v*ttu!"
En tainnut kiroilla. Supistukset kestin ihan hyvin hammasta purren ja ilokaasun avulla siihen asti että sain epiduraalin, ja sitten kerkesin siinä torkahtaa pari tuntia ennenkuin meni lapsivedet. Siitä pikkuhiljaa puuskutellen ponnisteluvaiheeseen.
No eihän se ponnistaminen epiduraalin ansiosta tuntunut paljon miltään, eli ei sattunut. Ennenkuin sitten vasta ne muutamat viimeiset ponnistukset, olisko ollut joku 5-10min sitä kivuliasta vaihetta.... ja ne sattuikin sitten ihan pirusti, että taisin ihan ääneen huudahtaa/vaikeroida, kun loppuhuipennuksena repesi paikat kun vauva niin iso (yli neljä kiloa)....
Paikkoja sitten tikattiin puoli tuntia kasaan ja parantuminen oli hidas prosessi.
Itse miellän että se varsinainen synnytys (=mun mielestä ponnistaminen) kesti vain puoli tuntia, eli oli kai aika helppo synnytys. Lopussa sattui ja lopputulos harmillinen kun repes niin pahasti. Siitäkin selvittiin, vauva taisi olla jotain 6-7kk ikäinen kun varovasti alettiin seksiä taas yrittää.
Synnytyksiä on erilaisia enkä todellakaan moiti jos joku karjaisee ruman sanan. Itse koen että ne vipat ponnistukset kun paikat repes ja sattui ihan infernaalisesti niin paremmin ne kesti vaan vaikeroimalla ja "aaaaaarrgghh" tyylisellä karjumisella, kuin että olisi nyt miettinyt siinä tilanteessa sopivia voimasanoja! heh
Erikoiset vaihtoehdot, joko kiroilun kanssa tai ääneti.