Lue keskustelun säännöt.
Lapsen tukeminen eron jälkeen
10.11.2018 |
Kirjoitin tämän tekstini toiseen ketjuun, mutta en saanut siinä vastauksia kysymykseeni. Siksi aloitan tästä aiheesta kokonaan uuden keskustelun. Aikaisempi viestini ja kysymys tässä:
Minä olen eronnut vajaa vuosi sitten lapseni isästä. Taustalla vuosia sitten tapahtunut pettäminen, jonka jälkeen en enää pystynyt luottamaan. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, mutta mieheni kohteli minua toistuvasti ja säännöllisesti erittäin huonosti ja heittäytyi suhteessa vapaamatkustajaksi. Olen todella surullinen siitä, että lapseni ei enää voi elää ydinperheessä. Elämä ei olisi kuitenkaan voinut jatkua noinkaan. Olisin vuosien mittaan katkeroitunut ja menettänyt itseni.
9-vuotias lapseni joutuu nyt elämään vuoroviikoin kahdessa kodissa. Olisin ollut valmis siihen, että hän olisi jäänyt pelkästään minun kanssani, mutta lapsen isä haluaa nyt jakaa vastuun puoliksi. Kokeillaan siis tätä. Yhteistyö on tällä hetkellä toimivaa ja pystymme keskustelemaan ja sopimaan asioista erittäin hyvin. Siitä olen iloinen. Oliko niin, että 12-vuotiaana lapsi saa päättää asumisestaan tai ainakin esittää painavan toiveensa?
Minulla ei ole uutta miestä, enkä ole kiinnostunut aloittamaankaan uutta suhdetta. Jos sellainen joskus tulisi, niin yhteen muutto ei ole vaihtoehto. Lapsellani on avaimet molempiin koteihinsa, jotka onneksi sijaitsevat lähellä toisiaan. Hän saa tulla minun luokseni, omaan kotiinsa, ihan koska vain. Usein isäviikoillaan hän tulee käymään. Ja soitellaan lähes päivittäin joka tapauksessa. Olen matkustellut yhdessä lapseni kanssa ja vieraillut sukulaisten luona. Isäviikoillakin pyydän häntä mukaan, jos lähden vaikka kirjastoon tai uimaan. Välillä syömmekin yhdessä kaikki kolme.
Haluaisin kuulla teiltä kokeneemmilta vanhemmilta sekä eroperheiden lapsilta vinkkejä ja neuvoja siihen, miten tuen lastani parhaiten. Mitä en ole osannut huomioida ja mitä voisin tehdä paremmin? Ero varmasti on jättänyt ja jättää jälkensä häneen.
Kommentit (8)
Niin juuri riitelemättä ja syyttelemättä. Lapsen pitää tuntea ja kokea että arvostat miestäsi lapsesi isänä, huolimatta siitä että hän hairahtui. Ei koskaan pidä mitätöidä tai puhua epäkunniöittavasti. Lapselle molemmat vanhemmat ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että tuet jo nyt niin hyvin kuin mahdollista, t. Perheneuvolan täti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9-vuotias lapseni joutuu nyt elämään vuoroviikoin kahdessa kodissa. Olisin ollut valmis siihen, että hän olisi jäänyt pelkästään minun kanssani, mutta lapsen isä haluaa nyt jakaa vastuun puoliksi. Kokeillaan siis tätä. Yhteistyö on tällä hetkellä toimivaa ja pystymme keskustelemaan ja sopimaan asioista erittäin hyvin. Siitä olen iloinen. Oliko niin, että 12-vuotiaana lapsi saa päättää asumisestaan tai ainakin esittää painavan toiveensa?.
Viihtyykö lapsi isänsä luona?.
Oletatko, että saat lapsen muuttamaan luoksesi pysyvästi? Viittaan tuohon kysymykseesi 12 ikävuodesta. Entäpä jos lapsi haluaakin muuttaa pysyvästi isänsä luokse? Mikä vika nykyisessä järjestelyssä on?
Minulla ei ole uutta miestä, enkä ole kiinnostunut aloittamaankaan uutta suhdetta. Jos sellainen joskus tulisi, niin yhteen muutto ei ole vaihtoehto. Lapsellani on avaimet molempiin koteihinsa, jotka onneksi sijaitsevat lähellä toisiaan. Hän saa tulla minun luokseni, omaan kotiinsa, ihan koska vain. Usein isäviikoillaan hän tulee käymään. Ja soitellaan lähes päivittäin joka tapauksessa. Olen matkustellut yhdessä lapseni kanssa ja vieraillut sukulaisten luona. Isäviikoillakin pyydän häntä mukaan, jos lähden vaikka kirjastoon tai uimaan. Välillä syömmekin yhdessä kaikki kolme..
Eikö isän koti ole lapsen "oma koti"?
Haluaisin kuulla teiltä kokeneemmilta vanhemmilta sekä eroperheiden lapsilta vinkkejä ja neuvoja siihen, miten tuen lastani parhaiten. Mitä en ole osannut huomioida ja mitä voisin tehdä paremmin? Ero varmasti on jättänyt ja jättää jälkensä häneen.
Tärkeintä kai on, että voitte vanhempina toimia "aikuismaisesti" ja riitelemättä erostanne huolimatta. Lapset vaistoavat ja reagoivat helposti. Eivät ne kai ole kuolleet kahden kodin loukkuunkaan.
Kiitos teille kaikille vastauksistanne. Näihin kysymyksiin vastaan tässä:
Lapseni viihtyy isänsä luona, mutta pitää minun kotiani enemmän kotina, koska se on hänen ensimmäinen kotinsa ja ollut sitä syntymästä lähtien. Minulle sopii myös, jos hän haluaisi asua pelkästään isänsä luona. Ikävöisin häntä varmasti musertavan paljon, kuten nytkin, mutta ehkä minä aikuisena kestän sen jotenkin. Nykyisessä järjestelyssä on mielestäni ongelma se, että pysyvyyttä ei ole. Itsekään en haluaisi muuttaa viikon välein toiseen kotiin. Tein joskus reissutyötä ja matkalaukkuelämä, jos mikä, on rankkaa.
Molemmat kodit ovat omia koteja. Tuolla "oma koti" termillä halusin kuvata sitä, että hän voi tulla tänne milloin vain, ei tarvitse kysyä lupaa minulta.
Riitely on loppunut siihen, kun muutimme erillemme. Kun ei tarvitse koko ajan enää sietää toista, niin yhdessä olo harvakseltaan ei tunnu pahalta.
terveisin ap
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tuet jo nyt niin hyvin kuin mahdollista, t. Perheneuvolan täti
Kiitos, ihana kommentti! Aina ei vain itsestäni tunnu siltä.
terveisin ap
Voi kun kaikki osaisivat hoitaa eron ja lapseen liittyvät järjestelyt kuten te olette tehneet, lapsen parasta ajatellen, aikuisina 😊.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kuopus oli erotessa vasta 5 ja on kärsinyt erosta eniten. Kärsii yhä ja itkee välillä kun pitää vaihtaa isälle äidin luota. Tuen kaikin tavoin isänkin vanhemmuutta. Koskaan en puhu hänestä pahaa, jotain pientä saatan valittaa hänen toiminnasta mutta taatusti harvemmin kuin avioliiton aikana.
Joskus lapsi on luonani ikävän takia vähän enemmän kuin isällä. Joustetaan parhaamme mukaan. Molemmille lapset tärkeintä maailmassa.
Itse olen jo avoliitossa enkä näe että se ei voisi olla vaihtoehto tai että se olisi lapsille liikaa. Näin ei ole meidän tapauksessa ollut. Uusperhe-elo on sujunut hyvin jo pari vuotta. Paljon kamalaa puhetta uusperheistä mutta totuus on että elämä voi sujua myös kivasti niinkin.
Älä myöskään ”yli” tue lasta. Elätte tavallista elämää, lasta ei tarvitse myöskään kuormittaa kysymyksillä eroon liittyen. Meillä kumpikaan lapsista ei ole kauheasti kokenut tarvetta avautua. Eron syy on pitänyt kyllä etenkin nuoremmalle selittää monta kertaa mutta muuten elämmme tavallista lapsiperhe-elämää, asumme lähellä toisiamme ja vietämme jouluaattoateriankin yhdessä, uudet kumppanit eivät esteenä. Exälläni on nyt uusi nainen ollut muutaman kk:n, toivotan myös hänet tervetulleeksi jouluna.
En usko että sulla on syytä huoleen. Ero jättää jälkensä mutta ei tuhoa lasta kun hoidatte sen lapsi edellä.
Viihtyykö lapsi isänsä luona?.
Oletatko, että saat lapsen muuttamaan luoksesi pysyvästi? Viittaan tuohon kysymykseesi 12 ikävuodesta. Entäpä jos lapsi haluaakin muuttaa pysyvästi isänsä luokse? Mikä vika nykyisessä järjestelyssä on?
Eikö isän koti ole lapsen "oma koti"?
Tärkeintä kai on, että voitte vanhempina toimia "aikuismaisesti" ja riitelemättä erostanne huolimatta. Lapset vaistoavat ja reagoivat helposti. Eivät ne kai ole kuolleet kahden kodin loukkuunkaan.