MITEN MIEHENNE REAGOI YLLÄTYSRASKAUDESTA JA " SELVISI" SIITÄ?
Laitoin tämän saman tekstin muutamalle muullekin palstalle kun en oikein tiennyt mihin tämä kuuluu ja olen uusi täällä... ja tukea kaipaan.
Kuukautiseni olisi pitänyt alkaa viime perjantaina viimeistään ja eilen kun mieheni tuli illalla kotiin kerroin hänelle epäilykseni ja teimme yhdessä raskaustestin ja tulos oli positiivinen. Siis pillerit ovat olleet käytössä, mutta nyt kun olen kalenteria selannut, niin muistuu mieleen joitain päiviä kun on tullut oksennettua, ilmeisesti teho ei ole riittänyt.
Olo on mitä sekavin. Tarkoituksemme oli että ensi vuonna olisin jättänyt pillerit pois ja katsottu onko vauva tullakseen.
Kaikki on suhteessa hyvin, mies mitä ihanin, viime syksynä ostettiin oma talo maaseudun rauhasta, vakituinen työpaikka, kihloihin mentiin ystävänpäivänä ja häitä suunnitellaan kesälle 2008. Niin ja ikää minulla on kohta 27v.
Mieheni meni tuloksesta ihan lukkoon, ei puhunut mitään koko iltana, sanoi vain että on hämmentynyt. Aamullakaan emme pahemmin jutelleet, hän lähti töihin, minä olen yksin kotona sairaslomalla.
Nyt lähinnä vain itkettää, on niin yksinäinen olo kun ainut ihminen jolta nyt haluaisin rohkaisua ja kuulla että kaikki on hyvin on mieheni, mutta hän ei ole tähän vielä pystynyt, tuntuu että pelkää minua kuin tarttuvaa tautia.
Miten teillä on tälläiseen suhtauduttu? Ja mitä minun pitäisi tehdä?
Kyseessä on siis ensimmäinen lapsemme ja nyt rv 5.
Kiitos jos joku jaksoi lukea!
Kommentit (14)
Ja aluksi oltiin miehen kans molemmat tosi järkyttyneitä. Minä toivuin muutamassa päivässä, mutta mies puhui vielä viikonki päästä plussatestistä aborrttiin menosta. Asiaa puitiin monta pitkää iltaa (yötä) ja lopulta mies sanoi, ettei halua minua mihinkään niin isoon päätökseen kuin aborrtiin painostaa.
Meille vauva on NELJÄS :) Ja siis mies on aina puhunut 2-3 lapsesta. Lisäksi lapset on tulleet aika tiiviiseen tahtiin, tai no esikoinen on 7v mutta kaks seuraavaa on nyt 2v 9kk ja 1v 3kk. Muutoin kaikki kyllä vauvan kannalta ok, miehellä on vakituinen työ, minä viihdyn kotiäitinä ja on omakotitalo.
No, nyt sitten raskaus on edennyt viikolle 17 ja MIES on tästä hirveän paljon enemmän innossaan kuin minä :) Hällä meni vaan muutama viikko, ennenkuin tottui ajatukseen ja nyt tosiaan on jotenki polleaa poikaa, kun onki niin monta lasta saanut aikaiseksi :) Itselläni hieman kauhistuttaa, miten jaksan 4 pienen kanssa, esikoinen aloitta sykysllä koulun jne. Mutta eiköhän kaikki selviä. Kaikella on tarkoituksensa :D
Onnea odotukseen! Anna miehelle hieman aikaa, viimeistään ekassa ultrassa hänkin tajuaa asian ainutlaatuisuuden.
Mianni 16+3
Meillä ensimmäinen lapsi (-99) syntyi pillereiden käytöstä huolimatta. Suhteemme ei ollut kovin vakaa vielä silloin, joten pala oli kova miehelleni purtavaksi. Raskausaika oli rankkaa, mieheni ei kovinkaan osallistunut odotukseen, en oikeen osannut hänelle jutella asiasta ja mun tuntemuksista. Raskaus kun eteni ja synnytys lähestyi, mieheni lämpeni. Vaikka perhevalmennukseen jouduin hänet melkeen väkisin raahaamaan, pari kertaa jäikin häneltä väliin, suhtautuminen vauvan tuloon oli jo miltei positiivista. Synnytykseen kun lähdettiin, mies otti ohjat käsiinsä ja kun vauva oli syntynyt ja itse olin huonossa kunnossa, mieheni hoiti häntä kaksi vuorokautta melkeen yksin.
Ei ole kertaakaan käynyt edes mun mielessä etteikö mieheni olisi ensi silmäyksestä asti rakastanut poikaansa.
Sittemmin suhteemme on kehittynyt, menimme naimisiin ja saimme toisen lapsemme. Odotukseen mieheni ei oikeen silloinkaan osannut suhtautua, vaikka muksu olikin mieheni puolelta kovinkin toivottu!
Nyt odotan kolmatta lastamme viikoilla 31. Tässäkin tapauksessa alku oli rankkaa, mutta vain pari viikkoa, olimme pikkasen vielä miettineet jätämmekö lapsiluvun kahteen. Kuitenkin taas lopun lähestyessä, mieheni melkeen jo odottaa kolmannen syntymistä.
Toivon sulle kaikkea hyvää, uskon että miehesi sulattelun jälkeen varmasti ymmärtää miten hienon asian olette panneet alulle. Miehesi tarvitsee kuitenkin aikaa, anna se hänelle, mutta anna ymmärtää että haluat miehesi puhuvan sulle tuntemuksistaan. Älä odota ihan ruusuista alkua, mutta kunhan itse suhtaudut positiivisesti, uskon että teillä menee kaikki hyvin!!
Ja oikeen paljon onnea!!!
maryanne
Samoilla linjoilla oon edellisen kirjoittajan kanssa. Yllätysraskaus on varmasti pieni järkytys teille molemmille, muta uskon, että sinä ja myös miehesi totutte ajatukseen hiljalleen.
meillä vauvaa yritettiin tovi, ja silti tunnelma oli aika hiljainen kun plussa tuli. tai kumpikaan ei tuntunut keksivän mitään erityistä sanottavaa asiasta, kun se raskaus oli sittenkin niin omituista :) Alussa ei puhuttu asiasta mitenkään erityisesti pitkään aikaan, mun oli itekin vaikea saada suustani sanat " raskaus" tai " raskaana" , enkä oikein keksinyt mitään termiä, millä viitata vatsassa olevaan vauvanalkuun. Sitten vähitellen aloin kertoa miltä tuntuu ja pohtia tulevaa, mm. äitiyslomia, kavereille kertomista ja muuta.
nyt olen 20+ viikolla ja asiat on ihan toisin, suhtaudumme uuteen perheenjäseneen jollain huumorin ja hellyyden sekaisella tunteella.
Eli anna aikaa sekä itsellesi että miehellesi, suhteenne tuntuu järkevältä ja elämäntilanne täydelliseltä vauvan tulla. Onnea odotukseen!
a.
Meille odotetaan " yllärivauvaa" syntyväksi heinäkuun lopulla. Mistään vauvasta ei oltu puhuttu vaan lähinnä koko vauva-aihe oli asteella " sitten joskus" . Häitä sen sijaan suunniteltiin elokuulle. Toisin kävi.
Testiä tehdessäkin olin vielä ihan varma, että ei tässä mitään raskaana olla, ei ollut yhtään sellainen olo. Vaan kun kaks viivaa ilmesty tikkuun ni molemmat niitä siinä olohuoneessa sitte tuijotettiin ilmeet vakavina. Ei siis mitään innosta pomppimista ollut meillä vaan molemmat oltiin vaan hiljaa ja istuttiin sohvalla tuijotellen seinään jokunen tunti.
Eipä kulunut kauaakaan, kun jo oltiin molemmat kovasti tyytyväisiä kesäyllätyksestä, häävaraukset peruttiin ja alettiin valmistautua vauvan tuloon henkisesti. Tällä hetkellä mieheni on erittäin innoissaan, välillä enemmän jopa kuin minä ja vauva tulee olemaan kyllä hyvinkin toivottu.
Ollaan myös paljon puhuttu siitä, miten liikaa suunniteltu elämä ei välttämättä menekään käsikirjoituksen mukaan eli sitten kun tuntee olevansa " valmis isäksi tai äidiksi" ei lasta kuulukaan vaan pitää lähteä lapsettomuushoitoihin jo iän puolesta.
Kukaan ei kuitenkaan ole ikinä valmis äidiksi tai isäksi vaan lapsi kyllä kasvattaa ja raskausaikakaan ei huvikseen ole 9 kuukautta vaan siinä on aikaa melkein vuosi miettiä syntyjä syviä itse kullakin ennen kuin vauva maailmaan putkahtaa.
Miehesi päässä varmasti tällä hetkellä myllertää ja parempi niin, onhan isosta asiasta kyse. Mutta uskoisin, että syntyessään vastassa on kaksi innokasta odottajaa ottamaan vauvan maailmaan - niin tämä elämä vaan on suunniteltu menevän.
Voimia päätöksentekoon ja onnea mahdolliseen odotukseen!
Onnittelut raskaudesta vaikka tulikin yllätyksenä !
Meillä vastaavanlainen kokemus 8 vuoden takaa. Meillä tosin oli silloin opinnot kesken vielä ja mies vasta aloittamassa opintoja toisella paikkakunnalla seuraavana syksynä. Ikää meillä oli silloin 25, ehdin täyttää juuri 26 ennen esikoisemme syntymää. Meillä ei ollut enää pillereitä ollut käytössä n. puoleen vuoteen ja ehkäisynä oli kondomi paitsi sillä yhdellä kuuluisalla kerralla ns. " varmat päivät " ja se riitti. Eli mun yleensä säännöllinen kk-kierto heitti 12 vrk juuri siinä kierrossa.
Miehen ensimmäiset sanat olivat " nyt tapahtui se mitä olen eniten pelännyt " , joka oli aika toista mitä olin unelmissani toivonut sitten kun se aika koittaa. Lapsia olimme suunnitelleet hankkivamme muutaman vuoden päästä kun olisimme valmistuneita ja kenties menneet naimisiinkin. Mieheni meni myös aluksi aivan lukkoon eikä puhunut koko asiasta. Hän yritti kerran ottaa puheeksi abortinkin mutta tyrmäsin hänet suoralta kädeltä. Sitten olimme muutaman viikonlopun aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Pikkuhiljaa hän siihen isyyteen kypsyi ja erinomainen isä on kyllä aina ollut. Seuraavassakaan odotuksessa ( joka oli suunniteltu ) hän ei vielä raskausaikana pomppinut mitenkään onnesta ja sanoikin aina ettei se asia vielä ole hänelle niin todellinen ennenkuin se vauva syntyy.
Kaikki meni siis todella hyvin ja olen sitä mieltä että se pieni kriisi teki hänelle varmasti hyvää ja onneksi siinä tosiaan on ne 9 kuukautta aikaa kypsyä ajatukseen.
Nyt meille odotetaan kolmatta lasta eikä se mies edelleenkään tästä raskaudesta ole kauhean innostunut, odottaa kyllä sitä syntyvää lasta jotta saa sitten rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen.
Näi jälkeenpäin ajattelen että ehkä neuvolassa olisi ollut hyvä ottaa asia puheeksi koska se aikoinaan minua aika pitkään vaivasi, siis se miehen suhtautuminen silloin kun tukea olisi todella tarvinnut.
Nyt olemme molemmat enemmän kuin onnellisia että meille tuli juuri se meidän oma tytär, joka oli päättänyt tulla tähän maailmaan juuri silloin vaikka emme sitä ehtineet suunnitella. Eihän elämää voi muutenkaan kauhean pitkälle suunnitella. Meidän tytär sattui vielä syntymään jouluaattoiltana joten hän on ollut meille todellinen lahja.
Toivotan teille kaikkea hyvää ja anna miehellesi aikaa niin kaikki menee varmasti parhain päin.
t. makkonen rv 20+6
Yllärinä ilmoitti vaavi meillekkin tulonsa. Ensimmäinen päivä meni sitten aika sekavin tuntein, että mitä nyt, kun ei olla mitään tällaista vielä suunniteltu =)
Kuitenkin oli myöhemmin selvää saman päivän iltana (kun oltiin pidemmän aikaa keskusteltu), että tämä on meille " lahja" ja me myöhemmin kadutaan, jos tehdään jotain radikaalia. (abortti)
Seuraavana aamuna hymyilinkin, kuin Naantalin aurinko. Avopuolisko kertoi ihanasta unestaan, minkä oli yöllä nähnyt:" Näin unta, että leikin meidän pikku poitsun kanssa, pelattiin futista nurmikolla" Eipä siinä tarvinnut enää tälle misulle muuta enää sanoa.. Tuleva vaavi oli odotettu tähän perheeseen kummankin puolelta!! :)
Niin ja uskon, että sinunkin puoliskosi puhuu sinulle tästä plussa uutisesta! Hän vaan miettii nyt omassa päässänsä ensin, ennenkuin avautuu sinulle. (Onko hänellä ollut kenties aiemminkin tapana pähkäillä asioita ensin päässään, ennenkuin juttelee sinun kanssa?) Älä huolehdi, hän on innoissaan uudesta perheenjäsenestä, hänellä vain menee tovi aikaa sulatella yllätyksenä tullutta tuttisoturi-uutista.
*Voimahaleja*
Meidän perheessä oli lapset jo " tehty" (se 2 kpl), mutta ehkäisyn petettyä tulin raskaaksi ja nyt odotan tätä kolmatta 27.rvlla. Mies oli alkuun tosi järkyttynyt, riideltiin paljon ensimmäisinä viikkoina plussatestin jälkeen. Mä kieltäydyin abortista heti suoralta kädeltä, en tiedä olisko hän itse sitä ehdottanut kuitenkaan. Mulla on opiskelut kesken, asumme pienessä asunnossa ja rahaa on muutenkin aivan liian vähän. Siinä syitä, miksi mieheni ei lapsia olisi lisää halunnut.
Koko kevät on mennyt vähän huonosti parisuhteen osalta. Mä en pysty suhtautumaan mieheeni oikein millään tavalla, kun koko ajan mietin vain sitä, että hän ei tätä lasta halua / halunnut. Nyt hän väittää, että asia on jo hänen osaltaan selvä ja hänkin odottaa vauvaa ihan mielellään. Kuitenkaan hän ei esim. halua tunnustella vauvan liikkeitä tai puhua mitään nimistä tms. Joten toisaalta mä mietin, että puhuuko hän ihan totta, kun sanoo, että on raskauden hyväksynyt.
Meillä on siis kestänyt aika pitkään tämä miehen totuttelu raskauteen. Enkä tiedä onko se vieläkään siihen todellisuudessa tottunut.
Teillä kuitenkin tilanne kuulostaa hyvältä, kun ei ole mitään opiskelujuttuja tai muita enää kesken. Ehkä miehesi tarvitsee vain hetken aikaa totuttautua ajatukseen vauvasta. Monilla miehillä se muutenkin se vauvan odotus tulee todelliseksi vasta myöhemmin, esim. ultrassa tai vasta kun vauvan liikkeet tuntuvat vatsan läpi. Ehkä ei kannata painostaa puolisoasi, vaan antaa hänelle aikaa miettiä asiaa ja päästä itse asian kanssa sinuiksi. Tsemppiä ja hyvää jatkoa sinulle.
Alku järkytyksestä on toivuttu täälläkin.
Kun tein testin ja totesin että neljättä odotetaan se oli järkytys kummallekkin. Miehelle se oli tosin suurempi järkytys. Sillä meni pari viikkoa käsitellä asiaa, ennen kun hyväksyi sen. En ollut itsekkään ihan varma mitä tekisin, tiesin kyllä etten aborttia pystyisi tekemään. Sysäsin sen ajatuksen syrjään parin päivän mietinnän jälkeen. Nyt sitten odotellaan jouluvauvaa.
Perjantaina olisi menkat pitänyt alkaa, ja eilen testasin. Ja todellinen ylläri täälläkin tulossa. Mieheni reagoi ihan samalla tavalla, ei edes tullut viereeni nukkumaan yöllä vaan nukkui eri huoneessa. Nyt alkaa hiljalleen tottua ajatukseen ja puhuu jo asiasta. Itsekin olen ollut vähän ihmeissäni ja ensimmäinen ajatus oli eilen toive keskenmenosta. Nyt jo alkaa vähän tulla positiivisia ajatuksia - ja tuo toive alkaa kääntyä jo huoleksi. Mutta asia vie aikaa mieheltä--- ja on varmasti ihan normaalia, että tuollainen elämän muutos mietityttää. Ihme olisi jos ei.
Sellaista vain tuli mieleen, että teillä on sikäli hyvä tilanne, että olette edes ajatelleet lasta. Ajoitus vain oli vähän toisenlainen.
Tilanne on naiselle sekava ja varmaan vähintään yhtä lailla miehelle. Ja oli raskaus suuniteltu tai ei, kyllä sitä monesti alkuvaiheessa miettii, mitä tulikaan tehdyksi. Joillakin miehillä on lisäksi tapana murehtia perheen toimeentulosta.
Puhu miehellesi, kerro, miltä tuntuu ja kuuntele säkin häntä. Teillä on monessa mielessä olosuhteet kunnossa, kaikki mahdollisuudet onnelliseen odotukseen.
Raskaus tuli meillekkin ensin yllätyksenä.Ei oltu kauvaakaan seurusteltu kunnes tulin jo raskaaksiEdellisen miehen kanssa yritettiin lasta melkein kaksi vuotta mutta en tullut raskaaksi ja sitten, kun kumppani vaihtui raskaaksi tulinkin nopeasti ja en ajatellut edes tulevani... En meinannut uskoa kun raskaustesti näytti positiivista...ensin oli aika kova järkytys kun paikkakunnanvaihdos minulla ja vielä vauva mutta kesällä oli meillä kumminkin suunniteltu muuttoa yhteen... nyt onkin jo muuttotouhut käynnissä ja hyvinhän se yhteiselo on sujunut. Sillain ne vauvat helpommin tulee, kun niitä vähiten yrittää... Nyt olemme kummatkin onnellisia syyskuussa tulevasta tulokkaasta...
suorastaan loukkaava, jota seurasi mökille karkaaminen viikoksi. Sinä aikana mies poikkesi kotona vain kerran (heti sillon seuraavana päivänä) suostuttelemassa mua aborttiin ja ilmapiiri oli ahdistuneen jähmeä. Tosi primitiivinen animaalireaktio siis... Puhelimessa sit puhuttiin iltaisin tuntitolkulla sen viikon ajan ja kerroin, etten keskeytystä halua tai voi tehdä. Samoja asioita se ukko tuntui murehtivan, ku kaikkien muidenkin miehet eli rahaa, asuntoa, autoa, yhteisen ajan vähyyttä jne. Onhan tää tulokas kuitenkin jo neljäs, eikä enempää ollut suunnitelmissa... Pikkuhiljaa ajatus tuntui uppoavan ja miehen kotiuduttua sunnuntaina, on kaikki ollut jotakuinkin normaalia. Rupes jo murehtimaan ravintolisiä, mammavaatteita ja muita, joille en ite ole vielä ehtiny ajatustakaan uhraamaan.
Aika näyttää, miten tästä edetään, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne on hyväksytty ja rauhallinen. Anna miehellesi aikaa, vaikka olo tällä hetkellä oliskin hylätty ja orpo. Kyllä hänkin todennäköisesti järkiinsä tulee, kunhan annat pitkän talutusnuoran ja rauhaa sisäistää asiat omalla tavallaan. Jaksamista ja onnea matkaan sulle! Lapsi on kuitenkin aina uusi mahdollisuus ja uusi elämä.
Vaikka kummatkin raskaudet on olleet suunniteltuja niin kun olen tehnyt plussatestin on minulle iskenyt kauhea paniikki ja ahdistus.
En tiedä mistä johtuu, on kumminkin mennyt kuukaudessa noi tuntemukset ohi mutta mieti mitä miehen mielessä mahtaakaan liikkua.. Ehkä heillä on suurempi paniikki kun eivät itse kanna lasta.
Uskon että miehesi toipuu vaikka et asiaa edes ottaisi puheeksi. Annan ajan kulua ja hänen miettiä ja " sulatella" . Jos ei viikossa-parissa ole tapahtunut mitään niin ota puheeksi.
Hei!
Piti vaan alkaa kirjottamaan vaikken vastaavassa tilanteessa ole ollutkaan. Tuohan teidän tilanne vaikuttaa tosi ihanteelliselta vauvalle! Varmasti parempi kuin monilla muilla! Jospa se vaan vaatii aikaa mieheltä tottua ajatukseen. Ja jos olette muutenkin suunnitellut perheenlisäystä piakkoin niin senkin puolesta kaikki on hyvin jos miehesikin kerran haluaa lapsia. Kyllä se varmasti helpottaa ajan myötä, yritä vaan keskustella ja kysyä että miltä hänestä tuntuu. Ja muistuta että ei ne lapset aina tuu just silloin kun suunnittelee (jos ollenkaan!), lapsia saadaan, ei tehdä. Onko sillä, että vauva syntyykin puolta vuotta aikaisemmin sitten loppujenlopuksi niin väliä? Ja miehille koko raskausaika on erilaista kuin naiselle, ei se lapsi konkretisoidu heille ennenkuin syntymän jälkeen! Eipä minunkaan mies ole pahemmin lässyttämässä mahalle tai tunnustelemassa kokoajan tai mukana neuvolassa, vaikka iloinen onkin raskaudesta! Anna vaan ajan kulua ja jutelkaa niin kyllä uskon että hänkin innostuu ajatuksesta, varmasti tuo oli vaan niin iso shokki että ei itsekkään tiedä miten reagoida. ja kun maha alkaa kasvaa niin asiasta tulee enemmän konkreettinen. Oikein paljon tsemppiä ja onnea raskaudestasi!!!!
T:Moonagirl rv 33