Erotetut vanhukset
Viime aikoina on jälleen noussut otsikoihin vanhusten erottaminen toisistaan säästösyistä. Uutisissa sanottiin, että se on jo lainvastaista, joten kansalaisaloite on turha. Vanhuksilla tai heidän läheisillään ei vain ole joko tietoa tai mahdollisuuksia valvoa oikeuksiaan.
Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa? Jos kyseessä olisi vanhempani, valittaisin hallinto-oikeuteen. Jos olisin itse samassa jamassa jamassa, uhkaisin varmaan itsemurhalla päätöksentekijän ovella.
Kommentit (7)
Asiat eivät ole aivan yksiselitteisiä. Palvelutalopaikkoja on hyvin vähän tarpeeseen nähden, joten jonot ovat todella pitkiä ja kasvaisivat entisestään, jos pariskunnan tervekin osapuoli pääsisi aina puolisonsa mukaan ja veisi täten paikan joltakin, joka sairauksiensa vuoksi olisi ehdottomasti paikan tarpeessa.
Ihanne tietenkin olisi, että jokainen paikan haluava pääsisi muuttamaan saman tien, mutta se vaatisi verojen reilua korottamista, jotta paikkojen määrä voitaisiin vähintään nelinkertaistaa. Todennäköisesti edes se ei riittäisi seuraavien vuosikymmenien aikana, kun suuret ikäluokat vanhenevat.
En tiedä miten muissa kunnissa, mutta meillä kyllä halukkaat pariskunnat laitetaan samaan paikkaan asumaan. Vanhoja isoja huoneita on ja laki taasen kieltää kahden vieraan ihmisen sijoittamisen samaan asuntoon/huoneeseen palveluasumisessa.
Toki jos toinen ei lähellekkään ole samassa tilanteessa niin kuinka järkevää on laittaa samaan paikkaan asumaan. Vaikka he ovatkin luvanneet naimisiin mennessä. Joskus terveemmän on vaikea myöntää lapsille, että ei enään halua asua puolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Ja jos toisella ei tuo palveluasuminen täyty niin ei voi hakea paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten muissa kunnissa, mutta meillä kyllä halukkaat pariskunnat laitetaan samaan paikkaan asumaan. Vanhoja isoja huoneita on ja laki taasen kieltää kahden vieraan ihmisen sijoittamisen samaan asuntoon/huoneeseen palveluasumisessa.
Toki jos toinen ei lähellekkään ole samassa tilanteessa niin kuinka järkevää on laittaa samaan paikkaan asumaan. Vaikka he ovatkin luvanneet naimisiin mennessä. Joskus terveemmän on vaikea myöntää lapsille, että ei enään halua asua puolison kanssa.
Kysymys oli siitä, että pääsevätkö, jos itse haluavat. Pakottaahan ei voi.
Ei taida palstalaisia vanhuus pelottaa...