Tekisitkö lastensuojeluilmoituksen tästä perheestä (alkoholi)?
Perheessä 7- ja 9-vuotiaat lapset. Vanhemmat juo PALJON ja myös lasten läsnä ollessa. Isä juo viikonloppuisin kunnes sammuu, viikolla iltaisin vähän hillitymmin. Isä kännissä esim. huutelee lapsia tuomaan jääkaapista lisää kaljaa itselleen, molempien vanhempien mielestä tämä on todella hauskaa. Viikonloppuisin heillä on usein myös känniseuraa, kaikki aikuiset kännissä kuin käet. Lapset pyörii siinä ympärillä. Kerrankin kuulin toisen lapsista huomauttavan vanhemmilleen "Ei millään pahalla mut te ootte juoneet vähän liikaa alkoholia" johon vanhemmat vaan nauroivat. Kerran isän piti hakea lapsi kauempaa kaveriltaan autolla, muttei sitten pystynytkään kun oli niin kännissä. Lapsen kaverin vanhemmat toivat lapsen kotiinsa. Nämä vanhemmat myös kännissä todella outoja juttuja sanovat lapsilleen ja näiden kavereille, esim. 9-vuotiaille: "Teillekin varmaan kännit jo kelpais?".
Mitään sen pahempaa en tiedä sattuneen, siis lapsilla on ruokaa ja puhtaita vaatteita eivätkä vanhemmat ole olleet väkivaltaisia lasten nähden, mutta on toi silti vähän... Mitä ootte mieltä?
Kommentit (22)
Mikset ole tehnyt ilmoitusta jo aikoja sitten, jos tilanne on tuollainen?
Lasu ilman muuta.
Lapsethan ne on uhreja.
Lasu. Itse kasvoin juuri tuollaisessa perheessä ja siitä jäi oikeasti traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Perheessä 7- ja 9-vuotiaat lapset. Vanhemmat juo PALJON ja myös lasten läsnä ollessa. Isä juo viikonloppuisin kunnes sammuu, viikolla iltaisin vähän hillitymmin. Isä kännissä esim. huutelee lapsia tuomaan jääkaapista lisää kaljaa itselleen, molempien vanhempien mielestä tämä on todella hauskaa. Viikonloppuisin heillä on usein myös känniseuraa, kaikki aikuiset kännissä kuin käet. Lapset pyörii siinä ympärillä. Kerrankin kuulin toisen lapsista huomauttavan vanhemmilleen "Ei millään pahalla mut te ootte juoneet vähän liikaa alkoholia" johon vanhemmat vaan nauroivat. Kerran isän piti hakea lapsi kauempaa kaveriltaan autolla, muttei sitten pystynytkään kun oli niin kännissä. Lapsen kaverin vanhemmat toivat lapsen kotiinsa. Nämä vanhemmat myös kännissä todella outoja juttuja sanovat lapsilleen ja näiden kavereille, esim. 9-vuotiaille: "Teillekin varmaan kännit jo kelpais?".
Mitään sen pahempaa en tiedä sattuneen, siis lapsilla on ruokaa ja puhtaita vaatteita eivätkä vanhemmat ole olleet väkivaltaisia lasten nähden, mutta on toi silti vähän... Mitä ootte mieltä?
Ei lasu ilmoituksia tehdä perheestä vaan perheen lapsista.
Tuollainen tilanne ei ole millään tavalla lasten edun mukainen. Lasu välittömästi. Sen voi tehdä netissäkin ja käsittääkseni nimettömästi.
Miten tiedät noin tarkkaan perheessä käydyt dialogit ym, oletko siis lähiomainen?
Nyt vaan lasu koska parin vuoden päästä nuo pojat ovat kaupungilla kännissä jos eivät muuta elämisenmallia saa.
Kiitos, vahvistitte sen mitä jo mielessäni mietin. Lasu on aiheen.
Asun tämän perheen naapurustossa ja olen perheen äidin kaveri. Olen tuntenut heidät nyt 1.5 vuoden ajan. Alkuun en vieraillut paljoa heillä kotona, nykyään sitäkin aina välillä.
ap
Olen ottanut asian puheeksi, mutta heillä on hyvin rento asenne ja minä olen heidän mielestä tiukkapipo tällaisissa asioissa ja pitäisi vähän hellittää kuulemma.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut asian puheeksi, mutta heillä on hyvin rento asenne ja minä olen heidän mielestä tiukkapipo tällaisissa asioissa ja pitäisi vähän hellittää kuulemma.
ap
Ainahan ihmiset yleensä puolustelevat omaa toimintaansa. Ei kannata jäädä suotta kinaamaan, jos vanhempi on sokea oman toimintansa vaikutuksille. Minä tein lastensuojeluilmoituksen perheestä, jossa vanhempi kertoi käyttävänsä lapsiinsa kuritusväkivaltaa. Lasten etu ennen kaikkea.
Normi lähiömeininkiä. Tuttavapiirissä on yksi perhe, jossa eletään juuri tuolla tavalla. Heistä tehtiin kerran lasu, joka ei johtanut yhtään mihinkään. Sossut kävivät tekemässä tarkastuksen, mutta eivät nähneet mitään tarvetta millekään jatkotoimenpiteille. Lapsilla oli kuitenkin kaikki tarvittava, vaikka vanhemmat olivat toisinaan viikonloppuiltoina humalassa. Mikään laki ei kiellä vanhempia nauttimasta alkoholia, vaikka talossa olisikin lapsia. Saivat myös selville, kuka ilmoituksen oli tehnyt.
Seuraavan kerran kun molemmat vanhemmat vahvasti päihtyneenä lasten kotonaollessa, niin soita poliisi. Näin näkee sen aidon tilanteen.
Ihan normia 80-luvulla eikä silloinkaan kukaan puuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen tilanne ei ole millään tavalla lasten edun mukainen. Lasu välittömästi. Sen voi tehdä netissäkin ja käsittääkseni nimettömästi.
Miten tiedät noin tarkkaan perheessä käydyt dialogit ym, oletko siis lähiomainen?
Nyt vaan lasu koska parin vuoden päästä nuo pojat ovat kaupungilla kännissä jos eivät muuta elämisenmallia saa.
Pojat?
En tekisi, kun lasta ei hakata eikä laiminlyödä. Tuo juoppoviha on teidän ruuhkavuosi-ikäisten (post)modernien naisten mielenterveysongelma. Lasten mielestä juopot ovat hyvää, hauskaa ja humoristista seuraa.
Älkää olko noin tosikkoja, ei kaikesta inhimillisestä kannata järkyttyä eikä tehdä ongelmaa. Sorkkikaa vähemmän toisten elämiä ja keskittykää ponnistelemaan oman elämänne (omien elämienne) laadun sekä elintason parantamiseen.
"Älä ole kärkäs käräjöimään, muutoin sinulla ei lopulta ole, mitä tehdä, kun vastapuolesi on saattanut sinut häpeään."
(Sananlaskut, 25 luku, jae 8).
Eki-Herra 46 vuotta kirjoitti:

Juopot eivät ole lapselle hauskaa seuraa,vaan lapsi kokee isoa turvattomuutta päihtyneen aikuisen seurassa.

Mahtaa Eki itse tissutella lasten läsnäollessa ja sössöttää paskaa mukahauskaa läppää.
Mieheni äiti on ollut aina alkoholisti ja nyt aikuisiällä hän ajoittain avautuu lapsena kokemastaan ahdistuksesta, kun äiti on tullut huoneenovelle sössöttämään koulupäivän jälkeen juttujaan. Monet kerrat löytynyt sohvalta sammuneena, perhejuhlat menneet ohi kännätessä... Nykyään eivät ole missään väleissä.
Poliisi paikalle, kun seuraavan kerran ovat päissään lasten läsnäollessa.

Tämä on varmaan oma mielipiteesi, mutta huomaan esim. oman teinini käytöksessä välittömästi muutoksen, kun juon esim. 2 lasia viiniä. Hänestä tulee heti varautuneempi ja valppaampi, vaikka ei ole minua humalassa nähnytkään. Tuokin jo ilmeisesti muuttaa minua sen verran vaikken itse huomaa, että hän ei enää oikein halua olla seurassani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eki-Herra 46 vuotta kirjoitti:
En tekisi, kun lasta ei hakata eikä laiminlyödä. Tuo juoppoviha on teidän ruuhkavuosi-ikäisten (post)modernien naisten mielenterveysongelma. Lasten mielestä juopot ovat hyvää, hauskaa ja humoristista seuraa.
Älkää olko noin tosikkoja, ei kaikesta inhimillisestä kannata järkyttyä eikä tehdä ongelmaa. Sorkkikaa vähemmän toisten elämiä ja keskittykää ponnistelemaan oman elämänne (omien elämienne) laadun sekä elintason parantamiseen.
"Älä ole kärkäs käräjöimään, muutoin sinulla ei lopulta ole, mitä tehdä, kun vastapuolesi on saattanut sinut häpeään."
(Sananlaskut, 25 luku, jae 8).
Juopot eivät ole lapselle hauskaa seuraa,vaan lapsi kokee isoa turvattomuutta päihtyneen aikuisen seurassa.
Mahtaa Eki itse tissutella lasten läsnäollessa ja sössöttää paskaa mukahauskaa läppää.
Mieheni äiti on ollut aina alkoholisti ja nyt aikuisiällä hän ajoittain avautuu lapsena kokemastaan ahdistuksesta, kun äiti on tullut huoneenovelle sössöttämään koulupäivän jälkeen juttujaan. Monet kerrat löytynyt sohvalta sammuneena, perhejuhlat menneet ohi kännätessä... Nykyään eivät ole missään väleissä.
Poliisi paikalle, kun seuraavan kerran ovat päissään lasten läsnäollessa.
Ei koko yhteiskuntaa, sen kaikkia käytäntöjä, lainsäädäntöä ja -tulkintaa voi perustaa tuollaisten muutaman prosentin erikoistapausten subjektiivisten kokemusten varaan eikä näiden henkilökohtaisten traumojen eikä äkkijyrkkien äärimmäisyysmielipiteitten mukaan.
En tiedä pitäisikö tuollaisiin alkuosan henkilökohtaisiin tussahduksiin vastata mitenkään: ehkä ei, koska ei tuokaan järkiperustelujen loppumista osoittava lause loukkaa ainakaan minua mitenkään, mutta vastataan nyt kuitenkin lainaamalleni kirjoittajalle sen verran, että huti tuli: minulla ei ole lapsia, eikä ole vähään aikaan ollut naistakaan. Voisi olla molemmat kyllä, jos löytyisi ensin noista kahdesta se nainen. Mutta pahaa pelkään, että minulla on ikää varmaankin jo liikaa, ei kukaan hedelmällisessä iässä oleva nainen huoli tämän ikäistä kaveria. Olen vatalanami: vastentahtoisesti lapseton ja naiseton mies, velan vastakohta. Mutta tämähän ei liity keskustelun aiheeseen mitenkään.
Parahin lainaamani kirjoittaja, pysy mieluummin keskustelun aiheessa kuin kirjoittajien olettamissasi elämäntavoissa.
Juon itse vähän aina kun niskassa ei ole rästiintyneitä hommia eikä muita mielipahan aiheuttajia, sillä stressi ja "ahdistus" eivät helpotu juomisesta, vaan päinvastoin pahenevat. Silti olen samaa mieltä tuon erään kirjoittajan kanssa, että tuo Ap:n kuvailema meininki oli ihan tavallista elämää esim. 1980-luvulla, ja se on varmaankin ollut sitä aina ennen teidän kaunosieluisten ja ylen hauraitten pumpulisukupolvien tuloa nuoreen aikuisikään. Tässä 2000-luvulla on kaikki mennyt päin prinkkalaa, ihmisetkin.
"Relatkaa" joskus vähän: ottakaa whiskey-huikka ja pistäkää paperossi palamaan. Kyllä se siitä.
Tekisin LaSun. En edes miettisi.