Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä jos ystävän seura ahdistaa?
02.11.2018 |
Jos itse huomaat, että olette ajautuneet erilleen mutta ystävä haluaa pitää edelleen yhteyttä. Erityisen ahdistavan tilanteesta tekee se kun toinen on kroonisesti masentunut, pois työelämästä, eikä hänellä ole juuri mitään elämää. Itsellä on arki ihan täyttä. Tuntuu ettei ole mitään yhteistä ja ajatukset kulkee ihan eri polkuja. Voin nähdä tätä ihmistä noin kerran kahdessa kuukaudessa, enemmän on yksinkertaisesti liikaa. Ahdistaa aina kun hän laittaa viestiä. Kurkkua kuristaa ja rintaa puristaa. Kyllä, kärsin itsekin ahdistuksesta ja jossain määrin myös masennuksesta. Sitä suuremmalla syyllä en jaksa toista masentunutta. Hän vie mun kaikki vähäiset voimat ja energiat. Oon meidän tapaamisten jälkeen lähinnä vihainen ja masentunut. Ja samalla koen tästä valtavaa huonoa omaatuntoa. Tällä ihmisellä kun ei juuri ole kavereita. Itse yritän hoitaa itseäni, tehdä asioita mitkä antaa energiaa jne. Mulla ei ole voimia, eikä halua olla tämän ihmisen kanssa tiiviimmin yhteydessä. Hän kuitenkin pitää mua varmaan parhaana ystävänään. Velvollisuudesta suostun näkemään häntä. Sitten jos vetoan erinäisiin tekosyihin enkä suostu näkemään häntä, niin tunnen siitäkin suunnatonta huonoa omaatuntoa. Omatunto soimaa jos nään esim. jotain toista ystävää jonka seurasta tulee parempi mieli. Välillä tuntuu että ainut vaihtoehto on muuttaa jollekin toiselle paikkakunnalle niin että välit hiipuu vähän niin kuin luonnostaan...
Kommentit (25)
Jos jotain ahdistaisi mun seura niin en t o d e l l a k a a n haluaisi että sellainen ihminen pitäisi muhun yhteyttä tai suostuisi tapaamaan mua. Eihän se ole reilua. En halua että kukaan näkee mua velvollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne hyvän mielen kaverit varmaan ajattelee sinusta samalla tavalla. Nyt eletään sellaista itsekeskeisyyden aikaa, että ystävistäkin pitää vain saada jotain.
Vierailija kirjoitti:
Jos jotain ahdistaisi mun seura niin en t o d e l l a k a a n haluaisi että sellainen ihminen pitäisi muhun yhteyttä tai suostuisi tapaamaan mua. Eihän se ole reilua. En halua että kukaan näkee mua velvollisuudesta.
Ai. Minä taas olen kiitollinen niistä ystävistä jotka jaksoivat minua myös läpi vaikeiden vuosieni, jolloin en taatusti pitkiin aikoihin ollut kivaa seuraa vaan lähinnä ahdistavaa. Samoin itse ajattelen, että ystävyyskin on sekä myötä- että vastamäissä, ja yritän pysyä ihmisten rinnalla vaikka olisivatkin esim. masentuneita, päihdeongelmaisia tms - toki omat rajani pitäen ja omasta jaksamisestani huolehtien, tarkoittaa että vaikka en hylkää, ei minun tarvitse aina ollut tavattavissa tai puhelimella saavutettavissa, minjullaon myös oikeus kieltäytyä seurasta jos en juuri sillä hetkellä jaksa.
Tänne tuli nyt vastaamaan joku katkera tyyppi, jolla ei selvästi ole oikeita ystäviä. Niin mitä on ystävyys? Oletko sinä jonkun sellaisen ihmisen ystävä jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, jonka seura ei kiinnosta, jonka seurassa ahdistut? Tottakai ystävyyden pitää olla vastavuoroista. Muutenhan se ei ole ystävyyttä. Voi hyvänen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hylkääminen on eri asia kuin harvakseltaan tapaaminen. Jos toisella tarve ja aikaa nähdä joka viikko (työkyvyttömyys eläkkeellä, ei mitään menoja) ja toisella arki täyttä ja introvertti luonne, niin ei haastava tilanne...
No joo, itsellä myös tällainen epätasapainoinen kaveri, joka suorastaan riippuu minussa.
Itse olen välillä tosi väsynyt ja kausittain myös jo ahdistunut ystäväni ripustautumisesta. Erosi pari vuotta sitten, ja kokee itsensä ilmeisen yksinäiseksi. Aluksi jaksoin olla tukenaan, mutta kun tuntuu että päinvastoin kuin voisi luulla, hän nykyään takertuu minuun entistä tiukemmin. Soittelee minulle monta kertaa päivässä, ja ihan epäsopiviin aikoihin. En toki vastaa, mutta rasittaa nähdä että puheluita taas tullut, esim eilen illalla klo 22.30 ja heti tänä aamuna klo 07.30. Eikä mitään varsinaista asiaa edes, soittaa vain koska kokee yksinäisyyttä.
Viestejä tulee monta kertaa päivässä, ja kärttää koko ajan milloin voitaisiin taas nähdä. Näen häntä jo nyt useammin kuin ketään muuta kaveriani, eikä hän tunnu mitenkään tajuavan, ettei mulla kertakaikkiaan ole enempää aikaa kenellekään, mulla työ, perhe, harrastukset, koirat, muutkin ystävät...
Ilmiselvätkään vihjeet eivät mene perille, ei edes se jos sanon suoraan että nyt en jaksa. Joskus olen päivän vastaamatta mihinkään viestiinsä tai puheluunsa, ja tällöin tulee jopa 10 puhelua ja useita viestejä "Missä oot?" "Soita heti!" "Koska voi soittaa?"
Olen alistunut siihen, että tästä takiaisesta en pääse eroon, ennenkuin löytää uuden miehen, ja aikansa menee tämän piinaamiseen minun sijaani.
Itse en saa tästä ystävyydestä mitään, noh, ehkä koen olevani jonkinlainen hyväntekeväisyystyöläinen, tukihenkilö. Ehkä hyväkin tehdä joskus jotain epäitsekästä, tässä itsekkäässä maailmassa....?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama olo että olen joku tukihenkilö/vapaaehtoinen. Koen että teen hyväntekeväisyystyötä. Ihanaa (ja kamalaa) että joku kokee samoin!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistin itseni tästä aloituksesta...
Tarttee tulla tänne avautumaan!
Keskustellaanpa lähiaikoina asiat lävitse, jos olet juuri hän.
Tee palvelus ystävällesi ja jätä hänet rauhaan.
Ylemmyydentuntoinen asenteesi haisee taatusti.
Mikään ei ole masentuneelle vahingollisempaa kuin tavata ihmisiä jotka pitävät häntä rasittavana.
Lyöminenkin sattuisi vähemmän.
Mulla oli sun kaltainen "ystävä".
Soitin hänelle max kerran 2 kk.ssa.
Jokainen puhelu loppui viimeistään vartissa hänen aloitteestaan. Ennen kuin soitin psyykkasin itseni kuulostamaan iloiselta, koska olin huomannut kelpaavani hänelle vain sellaisena.
Kun tavoitin itseni jälleen kerran kiittämästä juttuhetkestä eikä kumpikaan ehdottanut tapaamista, kysyin itseltäni, miksi pidän yhteyttä ihmiseen, jonka seurassa pitää madella ja olla kiitollinen että kelpaa?
Lopetin soittelun ja todettuani ettei hän ole aikoihin reagoinut tekemisiini fb.ssä, poistin hänet myös kavereista.
Tuli heti parempi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sun pitää olla noin tyhmä ja esittää olevasi kaveri?
Puhuisit suoraan!
Noi tilanteet ei ole yhtään mukavia!
Mitäpä jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja puhuisit kyseiselle ihmiselle suoraan. Kertoisit mikä mättää.
Ps. Jotenkin tuntuu että ”ystävyytesi” menetys tuskin on loppupeleissä kovin kamala asia sille kaverillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, lopeta tuollainen pelleily, ja älä kuule ikinä teeskentele noin!
Halveksin tuollaisia tyyppejä!
Kenenkään ihmisen ei pidä teeskennellä olevansa toisen kaveri tai tukihenkilö.
Mutta, ap, älä jatkossa tee noin.
Miten ystävyys voi ajautua moiseen tilanteeseen? Mulla on tosin kaksi ihanaa ystävää ollut jo yli 20v. Toisiamme tuetaan niin hyvässä kun pahassa. Rehellisyys on tärkeä asia.
Oletkohan "ystäväni". Tunne on varsin molemminpuolinen. Yritin keksiä syitä, miksi sinua ei tarvitsi tavata. Olet äärimmäisen anaali ihminen ja kanssasi ei vaan yksinkertaisesti jaksa viettää aikaa. Vaikka en ole työelämässä, minulla on paljon tekemistä ja ylläri ylläri, paljon miellyttävämpiä ystävyyssuhteita kuin sinä. Tulit nyt jostain nurkan takaa ja ehdotit tapaamisia. Melko epämiellyttävää, kun voin lukea sinua kuin kirjaa. Tiedätkö, ystävyys ei ole velvollisuutta. Onkohan sinulla ainuttakaan ystävää, paitsinne kollegat. Vaikutat aina niin takakireältä ja ylimieliseltä, että mietin säälistä - onkohan sinulla ainuttakaan aitoa ystävää. Siksi suostuin tapaamaan sinut. Toivon, että emme tosin tapaa enää.. Aion vain fadrta tapaamispyyntöisihisi, jos niin teet. Älä pidä muita ihmisiä tyhminä tai arvottomina, vain koska eivät toteuta sinun näköistäsi elämää. Uraputkea. Joka on silkkoa täynnä.
Tuollaisia anaalipenaaleja on paljon kuin ap. Kukaan niistä pidä, vaan tapaa just velvollisuudesta. Ja ne ite luulee asian olevan päinvastoin. Ironiaa.
Mikä siinä niin ahdistaa? Mitä jos toiset kaverit ahdistuu sinun seurassasi ja tapaavat vain velvollisuudesta?