Miten sinä ja pieni/suuri varaisempi tuttusi eroatte toisistanne?
Aloitan.
Olen elänyt aikoja, jolloin tuloni olivat opintoetuudet, ilman lainaosuutta, liitettyinä mahdollisesti satunnaisiin työtuloihin. Samaan aikaan osan kavereistani tulot olivat opintoetuudet, sisältäen myös opintolainan ja joskus laina ei sulkenut pois lisäksi työt , sillä kuluttivat paljon opiskelijapippaloinnisssa. Toisilla taas opintotuki ja vanhempien antama avustus mahdollistivat lainattomuuden ja vapaasti vietetyn kesäloman.
Aloin kantamaan vastuuta taloudellisesta toimeen tulostani jo nuorena. Siis heti, kun muutin pois kotoa opiskelemaan. En nostanut koskaan opintolainaa, koska en uskaltanut. Turvallisuuden tunnettani heikensi niukka taloudellinen toimeentulo. Koska olin turvallisusuhakuinen, ei tullut mieleenikään alkaa tupakoida, juoda tai edes syödä terveyttäni heikentävästi. Ymmärsin jo nuorena, että on paljon parempi olla köyhä terveenä kuin sairastuneena. Sijoitin ruokaan, siis terveyteeni ja liikuntaan, siis säästämiseen bussimatkoista. Pyrin pitämään menoni hallinnassa ja minulla oli hätävaraa jemmassa. Ainut laina, jota olen eläissäni myöhemmin ottanut, onkin asuntolaina.
Vuodet vierivät ja olen oppinut kuluttamaan enemmän. Tahdon kuitenkin olla henkisessä valmiudessa, siis tiedostavana, että mitä tekisin, jos tuloni tippuisivat nyt. Tietenkin menoja olisi leikattava. Enkä tahdo kasvattaa kiinteitä menoja, koska se ei tee minua muutenkaan onnellisemmaksi.
Minua tekee onnellisemmaksi ihmissuhteet, uuden oppiminen, koulutus, suhde luontoon, joskus lomamatka ja tärkeänä koti. Kodissa on mieleiseni aikaa kestävä sisustus. Huonekalut eivät ole kirpparikamaa, koska en ole löytänyt sopivia, kauniita, mitoitukseltaan etsimiäni, kestäviä, helppoja siivota, mutta kuitenkin ekologisesti hyväksyttyjä kirpparilta. Olen pohtinut kauan, ennen kuin olen päättänyt ostaa tärkeimmät jutut uutena. Minua häiritsee minkään vaihtaminen jälkikäteen. En siis sisustajana kauppaa ja osta, vaan pidän.
Mikä minut erottaa vähävaraisista nyt, kun olen heitä paremmin taloudellisesti toimeen tuleva? Käyn heidän luonaan kylässä ja yökylässä ja minua häiritsee heillä itselleni ylimitoitetut tilat, joissa on kuitenkin itselleni ylimitoitetusti myös tavaraa ja tavara on laadultaa kulunutta, sekalaista, enemmän muovia kuin minulla ja ei ole jaksettu kaikkea pitää hyvin, ehjänä ja puhtaana. Muistan nähneeni samoja tuotteita jo 20 vuotta sitten ainakin, kun niistä ei ole luovuttu. Ei ole korjattu 10 huonoa, kenties ilmaiseksi saatua, 1 hyvällä itse testatulla ja valitulla. Patjat, peitot, tyynyt, pyyhkeet yms ovat epämukavia, niissä on pinttynyttä likaa, kuoppia ja muhkuroita. Itse tein räsymattoja vanhoista, kun ostin uudet hyvät käyttöön! Veitset ovat tylsiä, muut keittiövälineet kolhiintuneita, kuten mukien ja lautasten reunat. paistinpannu on halpa, jonka pohja on vääntynyt ja pinnoite naarmuilla. Muistan saman pannut olleen käytössä jo kauan. Näit'ä käytetään joka päivä, mutta miten he jasavat? Minä en jaksa ja siksi harkitsen aina tarkasti mihin tavaraankin olen valmis sitoutumaan.
Lyhyesti, en fyysisesti enää viihdy heidän luonaan, vaikka seuran vuoksi viihdynkin. Minut tunnettiin jo opiskelijana ihmisenä, joka huolehti hyvin omaisuudestaan, tavaroistaan. Silloin en järkyttynyt toisten käyttöesineitä, jotka nykyisin luokittelen jo jätteeksi! Olin valmis pesemään kipon ennen käyttöä myös kyläillessä yms.
Kommentit (11)
JÄnnä, että ap sanoo, että häntä häiritsee minkään kerran hankitun vaihtaminen jälkikäteen, mutta morkkaa silti tuttaviaan siitä, että näillä on 20 vuotta sitten hankittua tavaraa, jota ei ole vaihdettu.
Varakkaampi tuttuni rakennuttaa omakotitaloa, eipä juuri muuten ole eroa elämässä. Itse viihdyn kerrostalossa kun olen laiska tekemään mitään ylimääräisiä hommia ja haluan olla keskustassa.
Pienivaraisempi tuttuni on lähtöisin vähävaraisesta perheestä. Opiskellut matalapalkka-alalle ja asunut alussa perheineen vuokralla. Ostanut sitten puolisonsa kanssa oman 70 neliön kerrostaloasunnon. Hänen kotinsa on sisustettu neutraalisti eikä ylimääräistä tavaraa juurikaan ole. Hän tekee mahdollisimman paljon itse eikä juurikaan käytä palveluita (esim kampaaja, ravintolat, taksi yms). Hän stressaa sellaisista asioista kuin pesukoneen hajoaminen tai sairaalalasku. Käyttää ainoastaan julkisen terveydenhuollon palveluita.
Minä olen lähtöisin varakkaasta perheestä. Olen opiskellut parikin eri tutkintoa, ryhtynyt yrittäjäksi ja tienaan ihan mukavasti. Ensiasuntoni sain vanhemmiltani 18-vuotislahjaksi ja lisäksi sen verran rahaa, että sain maksettua lahjaveron. Aikanaan ostin kivan 100 neliön rivariasunnon, ensiasuntoni laitoin vuokralle. Sisustukseni on kaikenlaista vanhaa, pääasiassa kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista hankittua. Tykkään tuunata huonekaluja. Kotini on aika värikäs (ei juurikaan ole valkoisia pintoja kuin parin huoneen katoissa), tavaraakin löytyy kohtuullisen paljon. Rakastan 70-luvun retroa (olenhan 70-luvun teini), vanhaa Arabiaa yms. Harvoin tulee ostettua kotiin mitään uutta. Lempparijuttujani ovat myös vanhat silkkitäkit sekä sotavuosien valkoiset pitsisomisteiset lakanat. Käytän aika paljon palveluita mm tilaan kerran viikossa päivittäistavaraostokset kotiin. Jos ei huvita laittaa ruokaa, menen ravintolaan syömään. Säästän ja sijoitan, joten mulla on aina varaa ostaa uusi pesukone, maksaa lääkärilaskut jne. Just hiljattain humahti melkein tonni yksityislääkärille, kun piti tehdä kaikenlaisia tutkimuksia. Käytän pääasiassa yksityistä terveydenhuoltoa. En aio muuttaa tästä minnekään senkään jälkeen, kun nuorempi lapsistani muuttaa omilleen.
Mua ei häiritse tippaakaan ystäväni koti eikä häntä minun kotini. Olemme elämänarvoiltamme aika samanhenkisiä. Perhe, muut läheiset ja ystävät ovat tärkeitä. Arki sujuu, kun laittaa sen sujumaan. Minä olen ehkä työorientoituneempi kuin ystäväni, mutta mielestäni se on aika normaaliakin, koska hän on palkansaaja ja minä yrittäjä.
Mulla on eräs kaveri joka on sairaseläkkeellä mt-ongelmien takia ja siksi varsin vähävarainen. Erot tulee lähinnä käytännön jutuissa. Hän asuu kaupungin vuokra-asunnossa vähän kurjalla alueella, huonekalut on "perus", ei ole ollut varaa laittaa kotia oman tyyliseksi. Ravintoloissa syömiseen hänellä ei ole varaa paitsi silloin kun minä tai joku muu tarjoaa, matkoille ei ole varaa lähteä jne.
Köyhästä perheestä tuleva ja pienituloinen ystäväni varautuu koko ajan tulevaan, hamstraa. Etsii lapsille vaatteita kirppareilta ja alueista, ostaa monen vuoden tarpeiksi. Yrittää löytää kaikki mahdolliset lelut, pelit ja vehkeet edullisesti tai käytettyinä. Mielestäni hieman pelkää että lapset jäisivät jostain paitsi, ja siksi on joka paikka täynnä halvalla löytyneitä leluja ja vaatteita.
Minä olen hyvätuloinen ja ostajana kriittinen, ostan vain sen mitä tarvitaan ja laadukasta. Luulen, että minulla on tietynlainen turvallisuus, mikä pienituloisilta puuttuu. Tiedän, että voin koska tahansa ostaa mitä tarvitaan tai halutaan, joten niiden saamista ei tarvitse stressata etukäteen eikä hätäillä ostamisen kanssa.
Miekestäni tuo mitä ap kuvailee ei liity tuloihin ollenkaan. Siis että arvostetaan tavaroita, harkitaan paistinpannumallia huolella ja kudotaan räsymattoja. Kertoo enemmän arvoista kuin tuloista.
Ei kaikille vain ole niin väliä, minkälainen pullonavaaja laatikossa pyörii, tai mikä on varapeiton laatu. Kunhan löytyy molemmat.
Vierailija kirjoitti:
MInå en huomaa aapeen kuvaamia eroja. Asun itse ihan liian tilavasti koska sellainen asunto nyt on aikanaan hankittu kun tilan tarve oli isompi, ja siellä on kaikenlaista enemmän ja vähemmän kulunutta, mitä on aikojen saatossa hankittu, peritty ja käytetty muttei vielä tai ehkä koskaan loppuun kulutettu.
Sen sijaan huomaan, että vähemmän ansaitsevat tuttavani pääsääntöisesti keskittyvät OMAAN taloudelliseen selviämiseensä, omaan uuden oppimiseensa, omaan työhönsä, omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinsa, omiin tunteisiinsa ja omaan perheeseensä. Minulla sen sijaan on liuta oman perheen ulkopuolisiakin ihmisiä, joiden taloudesta työstä, oppimisesta, hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista selvitä oman perheensä kanssa olen ja koen olevani osavastuussa. Vastuun määrä on kehittynyt sitä mukaa, kun varallisuutta on kerääntynyt lisää, mutta en tiedä, onko kumpikaan toisen näistä syy tai seuraus - mutta yhteen nämä asiat liittyvät.
Tietenkin se on noin koska sinulla on vähemmän stressiä kuin niillä muilla, joten silloin on enemmän aikaa muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Miekestäni tuo mitä ap kuvailee ei liity tuloihin ollenkaan. Siis että arvostetaan tavaroita, harkitaan paistinpannumallia huolella ja kudotaan räsymattoja. Kertoo enemmän arvoista kuin tuloista.
En usko, että rupeaisin etsimään täydellistä ja kestävää paistinpannua, vaikka rikastuisin kuinka. Enkä ryhtyisi tekemään käsitöitä. Jos olisin hyvävarainen, hankkisin huonekalut, jotka ovat helppohoitoisia ja toimivaa, neutraalin näköisiä, mulle on ihan sama vaikka joku muu valkkaisi, minkä näköiset. Nyt on tori.fistä roinaa, joka rimpulalaadun takia joutaa kaatopaikalle vain vuoden, parin käytön päästä.
MInå en huomaa aapeen kuvaamia eroja. Asun itse ihan liian tilavasti koska sellainen asunto nyt on aikanaan hankittu kun tilan tarve oli isompi, ja siellä on kaikenlaista enemmän ja vähemmän kulunutta, mitä on aikojen saatossa hankittu, peritty ja käytetty muttei vielä tai ehkä koskaan loppuun kulutettu.
Sen sijaan huomaan, että vähemmän ansaitsevat tuttavani pääsääntöisesti keskittyvät OMAAN taloudelliseen selviämiseensä, omaan uuden oppimiseensa, omaan työhönsä, omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinsa, omiin tunteisiinsa ja omaan perheeseensä. Minulla sen sijaan on liuta oman perheen ulkopuolisiakin ihmisiä, joiden taloudesta työstä, oppimisesta, hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista selvitä oman perheensä kanssa olen ja koen olevani osavastuussa. Vastuun määrä on kehittynyt sitä mukaa, kun varallisuutta on kerääntynyt lisää, mutta en tiedä, onko kumpikaan toisen näistä syy tai seuraus - mutta yhteen nämä asiat liittyvät.