Lue keskustelun säännöt.
millaista on olla mielisairaalassa?
alottaja
31.10.2018 |
elikkäs oon 15vuotias tyttö ja mulla on vakava masennus.. ahistusta ja paniikkikohtauksia myös ja itsetuhoisia ajatuksiaki on nii oisko jotain kokemuksia siitä että millasta on mielisairaalassa koska haluaisin apua ja lääkkeet ei oo tähän asti auttanut ja keskustelustakaan ei tule yhtään mitään
Kommentit (31)
Hulvatonta! Siellä on varsin hulvatonta!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok oli olla pitkäniemen aps4-osastolla. Olo parani huomattavasti ja toipuminen pikkuhiljaa alkoi. Hyvä kun tiedostat olosi ja haet apua!
Onko siellä millanen henki potilaiden kesken että tulevatko toimeen yleensä?
alottaja kirjoitti:
elikkäs oon 15vuotias tyttö ja mulla on vakava masennus.. ahistusta ja paniikkikohtauksia myös ja itsetuhoisia ajatuksiaki on nii oisko jotain kokemuksia siitä että millasta on mielisairaalassa koska haluaisin apua ja lääkkeet ei oo tähän asti auttanut ja keskustelustakaan ei tule yhtään mitään
Lääkkeitä saat sielläkin ja keskustelu on terapiaa. Jos sulla on tarve itsetuhoon niin päivystyksen kautta pääset varmaan mielisairaalaan. Mutta yritä nyt sitä keskustelua tosissaan sillä ei sekään että olet ollut mielisairaalassa ole tulevaisuuden kannalta pelkästään hieno asia.
ei tietetenkään hieno asia ole mutta mietin että olisiko aiitä jotain apua kun ei muut keinot tunnu tepsivän.. tuttu kertoi että vähän niinkun hengähdystauko omasta elämästä ja saa aikaa vain omalle parantumiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorten suljetulla + avo osastolla (v.1997-98) oli ihan asiallista hoitohenkilökuntaa ja osa potilaista oli ihan "täysipäisiä" ja mukavia. Riippuu varmaan ihan sairaalasta ja hoitokäytännöistä se miltä sairaalassa oleminen tuntuu. Itselleni jäi noin kaiken kaikkiaan nimenomaan nuorten osastoilla hoidettavana olosta ihan hyvä mieli. Aikuisten suljetusta osastosta ei sitten olekaan mitään hyvää sanottavaa. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Onko siellä millanen henki potilaiden kesken että tulevatko toimeen yleensä?
Mahdoton ennustaa etukäteen. Niin epävakaata porukkaa ainakin osa, että saattaa vaihdeilla tunneittain kuinka hyvin tulevat keskenään toimeen. Kyllä sieltä vertaistukeakin saa, vaikka välillä voi olla ikävä tunnelma.
Noissa paikoissa on kuitenkin kaikki aterimet muovisia ja omat tavarat, myös puhelin, takavarikoidaan eli mitään tappovehkeitä siellä ei ole eikä niitä ainakaan pitäisi pystyä salakuljettamaan. Edes omia sytkiä ei sallita, vaan tupakkakopissa on sytkä kiinni ketjun päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alottaja kirjoitti:
ei tietetenkään hieno asia ole mutta mietin että olisiko aiitä jotain apua kun ei muut keinot tunnu tepsivän.. tuttu kertoi että vähän niinkun hengähdystauko omasta elämästä ja saa aikaa vain omalle parantumiselle
Onhan se siinä mielessä hengähdystauko että ruoka tulee eteen ja on jotain terapia askartelua. Tietyst se että valvotaan ettet vahingoita itseäsi.
Hulluahan se meno mielisairaalassa on. Minua pidettiin lepositeissä kaikki yöt, kun olin muka agressiivinen ja vaarallinen itselleni. Kivaa odotella ja pidätellä vessahätää ja toivoa ettei minua ole unohdettu sinne. Pitkiä oli yöt. Sitten aamulla lääkkeet ja iltaisin menin loppuvaiheessa jo valmiiksi sänkyyn mihin minut sidottiin. Aluksi tietty pistin hanttiin minkä pystyin. Pakokauhuhan siinä tulee kun väkisin ilman syyttä sidotaan kiinni.
Pelotti että tulee tulipalo ja paistun elävältä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletko jo saanut sähköshokkihoitoa?
Vierailija kirjoitti:
Hulluahan se meno mielisairaalassa on. Minua pidettiin lepositeissä kaikki yöt, kun olin muka agressiivinen ja vaarallinen itselleni. Kivaa odotella ja pidätellä vessahätää ja toivoa ettei minua ole unohdettu sinne. Pitkiä oli yöt. Sitten aamulla lääkkeet ja iltaisin menin loppuvaiheessa jo valmiiksi sänkyyn mihin minut sidottiin. Aluksi tietty pistin hanttiin minkä pystyin. Pakokauhuhan siinä tulee kun väkisin ilman syyttä sidotaan kiinni.
Pelotti että tulee tulipalo ja paistun elävältä siihen.
Ihan kamalalta kuulostaa. oletko toipunut noista kokemuksista vai vaivaako ne sua yhä?Itsellänikin jäi kamalat muistot eristämisestä. Lepositeisiin ei mua onneks laitettu. Ei tosin eristäminenkään ollut mun kohdalla mitenkään perusteltua. Olin itkuinen ja itkin kerran käytävällä sitten ilmeisesti liian kovaäänisesti niin vietiin eristykseen. Ihan juttelu olis riittänyt niin oisin rauhottunut, mut ei siellä mitään oikeaa hoitoa saanut.
Aloittajaa ei ollut tarkoitus pelotella, nuorisopuolella varmasti eri juttu. Ja jos itse hakeudut hoitoon niin olet tosi vahva. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, kirjoitin tuohon aiemmin yhden oman huonon kokemukseni, ei olis ehkä kannattanut, koska muistathan että vaikka netissä muutamalla olis huono kokemus, niin ei tarkoita etteikö sulla hoito mielisairaalassa olisi hyvä ja parantava kokemus.
Koska olet noin ahdistunut niin suosittelen että kerrot lääkärille, kouluterkkarille tai kelle tahansa luotettavalle aikuiselle sun olosta. Voit näyttää vaikka tän sun viestin jos puhuminen tuntuu vaikealta. Moni nuori on kokenut kovia ja rankkoja asioita, saanut hoitoa ja pystynyt sen jälkeen olemaan onnellisempi ja terveempi. Mielisairaalasta pystyy käymään myös sairaalan koulua, jos vointi sen sallii. Siellä voi kokeilla erilaisia voimaannuttavia asioita, harrastaa, rentoutua, olla vaan. Voit saada jopa kavereita ja vertaistukea. Sulla on koko elämä edessä, ja et vielä tiedäkään mitä ihania asioita sillä on sulle luvassa! Voimia, olet rohkea ja ihana!
Kupittaalla on kuulemma retee meno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkkeitä siellä määrätään, paljon ja kaikille. Aika käy usein pitkäksi, kun ulkoilemaan pääsee vain harvoin, puhelinta ja nettiä ei saa käyttää sekä muutenkin aktiviteetteja on rajoitetusti. Nuorilla on tietenkin koulua päivisin, sitten on toiminnallisia ryhmiä esim. käsityö, musiikki. Vapaana aikana voi pelata muiden kanssa lautapelejä, korttia tai lukea kirjaa,paljon muita mahdollisuuksia ei ole. Näin ainakin siellä, missä itse olin. Lääkäriä ja psykologia ja tarvittaessa muita ammattilaisia tavataan toisinaan, hoitajien kanssa keskustellaan päivittäin ja lisäksi tarpeen vaatiessa.
Vierailija kirjoitti:
Kupittaalla on kuulemma retee meno.
kupittaalla jos ei lääkkeillä saada hiljaiseksi, niin annetaan saatana nyrkistä
Moi AP!
Vieläkö olet kuulolla?
Jaksatko vastata muutamaan kysymykseen:
1) onko sinulla nyt avopuolen hoitosuhde? Käytkö esim. jonkun juttusilla tai nuortenpsykiatrian poliklinikalla psykiatrin/psykiatrisen sairaanhoitajan asiakkaana?
2) Jos käyt, niin milloin on seuraava aika?
3) Jos sinulla ei ole muuta yhteystahoa, niin kokeile näitä (tai kokeile vaikka olisikin muu):
- Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelin
010 195 202
Arkisin klo 9.00–07.00 Viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
Sekasin-chat
SEKASIN.FI-verkkosivustolla sekä eri järjestöjen omilla sivustoilla.
Auki vuoden jokaisena päivänä: Maanantaista perjantaihin klo 07:00-24:00 sekä lauantaina ja sunnuntaina 15-24.
Chatissa on mahdollista keskustella mistä tahansa mieltä painavasta asiasta: omasta olostaan, mielenterveyden pulmista, vaikeista tapahtumista elämässä, avun hakemisesta.
Sivustolla tarjotaan lisäksi tietoa erilaisista mielenterveyden vaikeuksista sekä ohjausta apua tarjoaviin tahoihin.
Chatissa otetaan nuorten kokemukset todesta ja nuori saa tuntea, että hän ei ole yksin ja asiat ovat ratkaistavissa.
Kukaan ei ole liian sekasin. Aina on joku joka välittää.
Olen ollut nuorten psykiatrisella 1997-2000 vuosien aikana. Olin joka kerta kriisijaksolla. Ensimmäisellä kerralla anoreksian takia, seuraavilla kerroilla itsetuhoisuuden takia.
Ensimmäisellä kerralla olin ”tahdosta riippumattomassa” hoidossa (ns. pakkohoidossa) ja seuraavilla kerroilla sain valita olenko vapaaehtoisesti, vai pakkohoidossa.
Ensimmäisellä kerralla sain lääkkeitä. Minuun suhtauduttiin todella tiukasti. Jokaista liikettäni kytättiin. Vessaankin tuli hoitaja perässä. Tässä kaikessa oli syynä se, että en oksenna syömääni ruokaa, enkä pyörry.
Ensimmäisen viikon aikana en päässyt ulos, enkä saanut vieraita. Pari kertaa olin lepositeissäkin.
Seuraavat kerran meni jo paremmin. Sain vapaat ulkoilut. Ärsytti, kun en päässyt kouluun. Kaikki muut olivat sairaalakoulussa, mutta itse vain makasin sohvalla ja odotin, että muut pääsevät koulusta.
Kerran päivässä oli palaveri, jossa jokainen kertoi päivän suunnitelmansa. Kerran viikossa oli taideterapia, kerran viikossa musiikkiterapia, 2 kertaa viikossa liikunta ja 3 kertaa viikossa sauna ja uinti. Lisäksi osastolla oli biljardipöytä, musiikkihuone (missä sai halutessaan olla yksin tunnin kerrallaan), lautapelejä, tietokoneita, pelikone, elokuvia, kirjoja. Ja sairaalan kirjastossa sai käydä vapaasti.
1-2 kertaa viikossa oli omahoitajan kanssa keskustelu.
Sain ihan elinikäisiä kavereita osastolta. Meistä muodostui oma porukka. Joidenkin kanssa pidetään edelleen yhteyttä.
Itselleni osastolle ”joutuminen” oli pelastus. Oli myös hyvä, kun sain vertaistukea ja terapiaa.
Osaako joku sanoa miksi mielisairaaloiden hoitajat ja lääkärit näyttävät usein hulluilta ja pahoilta?
Pitää palvella paholaista, että sitä hommaa pystyy tekemään ilman syyllisyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa miksi mielisairaaloiden hoitajat ja lääkärit näyttävät usein hulluilta ja pahoilta?
Pitää palvella paholaista, että sitä hommaa pystyy tekemään ilman syyllisyyttä?
eivät he näytä palkkapäivänä pahoilta, vaan silloin he näyttävät tyytyväisiltä
Riippuu mitä nappeja saat. Sinällänsä tylsiä ja ankeita paikkoja, mutta ainakin pitkäniemen aps5:lla lääkärit määrää rivatrilia kysymällä. Mukavasti kuluu päivät bentso-sumussa. Se tosin on päihdepsykiatrinen osasto ja sellaiseen et pääse. En tiedä mitä nappeja mielisairaalassa 15-vuotias saa mielenterveysongelmiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin.