Jes, suututin miehen perheen

Nyt en edes välitä, vaikka joku tunnistaisikin. Tilanne on se, että olemme menossa jouluksi lämpimään, samoin kuin miehen siskon perhe (onneksi mennään eri mantereille). Tästä johtuen anoppi sai idean, että pidettäisiin pikkujoulut, ja että ne pidettäisiin meidän kotona, sillä anopin talo on remontissa ja meillä on sitten toiseksi eniten tilaa.

Minulla on ollut rankka kevät, kesä ja syksy, henkisesti ja fyysisesti. Mies on tehnyt paljon töitä, minä olen ollut uupunut. Lapsiperhe-elämä on vienyt mehuja, ja minulla itselläni ei henkilökohtaisesti ole ketään, joka voisi auttaa edes katsomalla lapsia sen ajan kuin siivoan, tai jonka luokse voisin mennä hetkeksi hengähtämään. Tämä on jo eri juttu, enkä jaksa tätä avata sen enempää. Mutta siis ahdistuin aivan valtavasti ajatuksesta, että pitäisi siivota, leipoa, laittaa ruokaa (siitäkin huolimatta että anoppi ehdotti nyyttäriperiaatetta).

Nyt eilen illalla sitten Whatsappissa tuntui että kaikki kyselivät jotain, ja vastasin sitten lopuksi että tarjoan sitä mitä kaupasta valmiina saa, etten jaksa leipoa. Sitten alkoi tulla ihan ihmeellistä viestiä, että voinko katsoa hetken miehen toisen siskon lapsia silloin ennen pikkujouluja, ja että voinko kuitenkin tehdä sitä ja tätä hyvää herkkua mitä olen joskus tehnyt. Sanoin että ei, ja ei. Siihen toinen käly sitten sanoi että on se kumma kun en voi sitä vähää auttaa. Suutuin, ja sanoin (totuuden), että ei minuakaan kukaan täällä auta, että ihan itse pitää päivästä toiseen selvitä, ja että pitäkää juhlanne muualla.

Hiljensin sen keskustelun, enkä tiedä mitä mies on saanut jo kuulla (on työreissulla). En vain haluaisi välittää, mutta tämä on ensimmäinen konflikti 12 vuoden tuntemisen jälkeen ja tuntuu pahalta. Ja epäreilulta.