Lue keskustelun säännöt.
En jaksa pitää yhteyttä tyttäreeni
29.10.2018 |
Meillä on takana vaikea vuosi. Kaikenlaisia ongelmia oli, ja etenkin minulla. Tytär muutti pois kotoa. Ensimmäistä kertaa tunnen että minun on pidettävä välimatkaa häneen. Olen henkisesti vereslihalla kaikkien ongelmien takia. Oikeastaan en halua pitää häneen mitään yhteyttä.
Tunnen, että minun on itseni jotenkin vahvistuttava, tms. jotta voin pitää yhteyttä. Puhelut ovat aina päättyneet riitaan, pahaan mieleen, tms. Tytär tiuskii minulle. En jaksa häntä, koska minulla itselleni on pahoja ongelmia. Työttömyydestä aiheutunutta ahdistusta, masennusta ja oman arvon tunteen romahtamista. Jos mahdollista, niin vielä enemmän tunnen olevani paha, huono äiti, mitä olen ollut hänelle tyttären kasvuvuosina. Ihan solmussa tunteet, ja kurkkua kuristaa. En pysty olemaan kiinnostunut hänen työstään, koska itse olen työtä vaille. En pysty masentuneena olemaan iloinen ja hyväntuulinen. Negatiivisuuteni ja itkuisuuteni ärsyttää tyttöä eniten. En jaksa teeskennellä toisaalta iloista, jos en sitä ole.
Silti olen surullinen, että en voi omasta pahasta olostani johtuen pitää mitään yhteyttä tyttäreen, joka on rakas lapseni. Hän elää omaa elämäänsä.
Kommentit (13)
Hölmö ap. Minunkin äitini lopetti kaiken yhteydenpidon kun muutin kotoa toiseen ksupunkiin opiskelemaan. Äidille tuli joku vapauden huuma (en ymmärrä miksi, koska vapautta oli sina, sai aivan mielettömästi lastenhoitoapua aina). Lopetti tyystin seitsemäksi vuodeksi yhteydenpidon, en ollut kyläänkään tervetullut.
No siinähän sitä tunneside viileni kummasti. Nyt yli kolmekymppisenä mulla on lapsiaja äitiäni ei ne lapsetkaan kiinnosta yhtään. Edelleen kylmä ja piittaamaton.
Lopputulema on että inhoan äitiä, en rakasta enkä kunnioita, en aio auttaa vanhana enkä viitsi pitää yhteyttä. En aio kotjailla välejä, ei enää kiinnosta.
Tuo ihminen hylkäsi oman lapsensa liki 15 v ajaksi ja srn jälkeen on turha yrittää takas.
Äidillän meni nyt lapsenlspsetkin sivu suun eikä tiedä mun elämästä mitään.
Onnea ap, sama odottaa sinua, yksinäinen loppuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä 70-80 vuotiaat "äidit" feminismin kulta aallossa kasvaneet naiset. Hylkäsivät lapsena varhain päivähoitoihin oman uransa tähden, samoin vanhempansa laitoksiin, toki hylkäävät ja hylkäsivät varinkin tyttärensä, jos eroon pääsivät 18 vuotta täytettyään. Onhan kivampi matkustella sun muuta kuin kantaa huolta jälkeläsistään, jotka muistuttavat ikävästi omasta kadotetusta nuoruudesta samalla. Eipä ole tullut soittoja eikä kuulumisten kyselyä. Velvollisuudesta vanhempana oleminen ei ole rakkautta.
Ne viiskyppiset äidit ehkä antaa vain samaa takaisin, mitä omat äidit antoivat. Eli välinpitämättömyyttä emotionaalisesti, kunhan perusasiat hoidettiin moitteetta, ettei kukaan pääse sanomaan. Muistetaan ehkä kortilla tai laitetaan rahaa tilille. Mutta ei muuta. Aitoa rakkauden osoituksia ja läsnäoloa. Suomalainen äityishän on sotien jälkeen ollut melko hukassa, sanovat. Tunnekylmyys kotina. Väkivalta. Henkinen, taloudellinen ja fyysinen.
Vierailija kirjoitti:
Nämä 70-80 vuotiaat "äidit" feminismin kulta aallossa kasvaneet naiset. Hylkäsivät lapsena varhain päivähoitoihin oman uransa tähden, samoin vanhempansa laitoksiin, toki hylkäävät ja hylkäsivät varinkin tyttärensä, jos eroon pääsivät 18 vuotta täytettyään. Onhan kivampi matkustella sun muuta kuin kantaa huolta jälkeläsistään, jotka muistuttavat ikävästi omasta kadotetusta nuoruudesta samalla. Eipä ole tullut soittoja eikä kuulumisten kyselyä. Velvollisuudesta vanhempana oleminen ei ole rakkautta.
Hmm, onko nyt ihan varmasti noin?
Millainen suhde äidilläsi oli vanhempiinsa?
Jos se saatu vanhemmuuden malli on lämmin, läheinen ja välittävä, niin on oikeastaan hirmu vaikeaa toimia toisin vaikka joskus sille voisi olla paikkansakin - ja sama toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Ne viiskyppiset äidit ehkä antaa vain samaa takaisin, mitä omat äidit antoivat. Eli välinpitämättömyyttä emotionaalisesti, kunhan perusasiat hoidettiin moitteetta, ettei kukaan pääse sanomaan. Muistetaan ehkä kortilla tai laitetaan rahaa tilille. Mutta ei muuta. Aitoa rakkauden osoituksia ja läsnäoloa. Suomalainen äityishän on sotien jälkeen ollut melko hukassa, sanovat. Tunnekylmyys kotina. Väkivalta. Henkinen, taloudellinen ja fyysinen.
Apua ongelmiinsa voi hakea minkä ikäinen äiti tahansa. Tarjolla on terapiaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä haluta muuttua empaattisemmaksi äidiksi lastaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä 70-80 vuotiaat "äidit" feminismin kulta aallossa kasvaneet naiset. Hylkäsivät lapsena varhain päivähoitoihin oman uransa tähden, samoin vanhempansa laitoksiin, toki hylkäävät ja hylkäsivät varinkin tyttärensä, jos eroon pääsivät 18 vuotta täytettyään. Onhan kivampi matkustella sun muuta kuin kantaa huolta jälkeläsistään, jotka muistuttavat ikävästi omasta kadotetusta nuoruudesta samalla. Eipä ole tullut soittoja eikä kuulumisten kyselyä. Velvollisuudesta vanhempana oleminen ei ole rakkautta.
Hmm, onko nyt ihan varmasti noin?
Millainen suhde äidilläsi oli vanhempiinsa?
Jos se saatu vanhemmuuden malli on lämmin, läheinen ja välittävä, niin on oikeastaan hirmu vaikeaa toimia toisin vaikka joskus sille voisi olla paikkansakin - ja sama toisin päin.
Tietenkin oma äitimalli vaikuttaa tyttären äitiyteen. Siksi monet tyttäretä käyvät terapiassa käsittelemässä traumojaan, jotta pystyisivät olemaan omia lapsiaan kohtaan välittäviä ja rakastavia. Älykkäät katkaisevat lapsihylkäyksen kierteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen vain tyytyväinen, ettei äitini pidä minuun juurikaan yhteyttä. Meidän suhde on mitä on ja molemmille parempi pitää etäisyyttä. Muutamia viestejä viikon välein, se on ihan riittävästi.
Kaikilla ei ole lämmintä äiti-tytär-suhdetta eikä huvita sellaista yrittääkään. Älkää siis viitsikö ulkopuolisina yrittää tilanteeseen puuttua, joillekin se on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä 70-80 vuotiaat "äidit" feminismin kulta aallossa kasvaneet naiset. Hylkäsivät lapsena varhain päivähoitoihin oman uransa tähden, samoin vanhempansa laitoksiin, toki hylkäävät ja hylkäsivät varinkin tyttärensä, jos eroon pääsivät 18 vuotta täytettyään. Onhan kivampi matkustella sun muuta kuin kantaa huolta jälkeläsistään, jotka muistuttavat ikävästi omasta kadotetusta nuoruudesta samalla. Eipä ole tullut soittoja eikä kuulumisten kyselyä. Velvollisuudesta vanhempana oleminen ei ole rakkautta.
Hmm, onko nyt ihan varmasti noin?
Millainen suhde äidilläsi oli vanhempiinsa?
Jos se saatu vanhemmuuden malli on lämmin, läheinen ja välittävä, niin on oikeastaan hirmu vaikeaa toimia toisin vaikka joskus sille voisi olla paikkansakin - ja sama toisin päin.
Tietenkin oma äitimalli vaikuttaa tyttären äitiyteen. Siksi monet tyttäretä käyvät terapiassa käsittelemässä traumojaan, jotta pystyisivät olemaan omia lapsiaan kohtaan välittäviä ja rakastavia. Älykkäät katkaisevat lapsihylkäyksen kierteen.
Joo sinänsä totta, mutta tarvitaan myös resursseja.
Köyhä, verkostoitta aikuistunut, vaikkapa introvertti ja mahdollisesti psyykkisten ongelmiensa vuoksi kouluttamaton ihminen ei hirveän pitkälle pötki vaikka älykäs olisikin. Tosin älykäs voi valita tekeekö lapsia vai ei, mutta toisaalta ei niitä mielenterveyden ongelmia hallita sillä älyllä, ja voi olla että tulee lapsia tehtyä kun se kokonaiskuvan hallinta on vääristynyt, koska mielenterveyden ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän lapset todellisuudessa millään tavalla "kuulu" vanhemmilleen, eivät he omista omia lapsiaan, vaikka kuinka niin haluaisivatkin ja suurin osa luuleekin.
Lapset kuten me kaikki kuulumme itse elämälle; äiti on elämän käyttämä instrumentti, jonka kautta uusi elämä voi taas alkaa. Thats it.
Tehtävänä on kasvattaa lasta parhaansa mukaan, jotta tämä saavuttaisi täyden potentiaalinsa, mutta millään tavalla ei vanhemmat omista tekemiään lapsia. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne viiskyppiset äidit ehkä antaa vain samaa takaisin, mitä omat äidit antoivat. Eli välinpitämättömyyttä emotionaalisesti, kunhan perusasiat hoidettiin moitteetta, ettei kukaan pääse sanomaan. Muistetaan ehkä kortilla tai laitetaan rahaa tilille. Mutta ei muuta. Aitoa rakkauden osoituksia ja läsnäoloa. Suomalainen äityishän on sotien jälkeen ollut melko hukassa, sanovat. Tunnekylmyys kotina. Väkivalta. Henkinen, taloudellinen ja fyysinen.
Apua ongelmiinsa voi hakea minkä ikäinen äiti tahansa. Tarjolla on terapiaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä haluta muuttua empaattisemmaksi äidiksi lastaan kohtaan.
Ensin pitää vain tunnistaa että on hoidettavissa oleva ongelma, hakea sitä hoitoa, vaatia sitä hampaat irvessä, mahdollisesti maksaa se itse etenkin jos on jo eläkkeellä, pitäytyä hoidon piirissä vaikka se olisi tuskallisinta ikinä.
Ja sittenkään ei ole lopputuloksesta takeita. Toki aina kannattaa yrittää, muttaei se mielenterveyden hoitaminen takaa että ihminen muuttuisi yksinkertaisesti paremmaksi versioksi omasta itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne viiskyppiset äidit ehkä antaa vain samaa takaisin, mitä omat äidit antoivat. Eli välinpitämättömyyttä emotionaalisesti, kunhan perusasiat hoidettiin moitteetta, ettei kukaan pääse sanomaan. Muistetaan ehkä kortilla tai laitetaan rahaa tilille. Mutta ei muuta. Aitoa rakkauden osoituksia ja läsnäoloa. Suomalainen äityishän on sotien jälkeen ollut melko hukassa, sanovat. Tunnekylmyys kotina. Väkivalta. Henkinen, taloudellinen ja fyysinen.
Apua ongelmiinsa voi hakea minkä ikäinen äiti tahansa. Tarjolla on terapiaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä haluta muuttua empaattisemmaksi äidiksi lastaan kohtaan.
Ensin pitää vain tunnistaa että on hoidettavissa oleva ongelma, hakea sitä hoitoa, vaatia sitä hampaat irvessä, mahdollisesti maksaa se itse etenkin jos on jo eläkkeellä, pitäytyä hoidon piirissä vaikka se olisi tuskallisinta ikinä.
Ja sittenkään ei ole lopputuloksesta takeita. Toki aina kannattaa yrittää, muttaei se mielenterveyden hoitaminen takaa että ihminen muuttuisi yksinkertaisesti paremmaksi versioksi omasta itsestään.
Kaikkia ongelmia tuskin voi täysin hoitaa, mutta masennukseen saa apua. Tärkeätä on osata tai opetella erottamaan omat ongelmat, ettei projisoi niitä lapseensa.
Ootko hankkinut apua tuohon masennukseen ja ahdistukseen?