Lue keskustelun säännöt.
Miten aloittaa terapia, kun luottamus muihin ihmisiin on 0?
26.10.2018 |
Otsikossa onkin se olennainen. Olen yrittänyt terapiaa vuosien saatossa, mutta koko homma kuivuu kasaan siihen että en vain luota siihen toiseen ihmiseen tarpeeksi. Onko kellään muulla ollut tätä ongelmaa? Suurin osa joka menee terapiaan näyttää ainakin jonkinlaisella alkeellisella tavalla pystyvän kommunikoimaan toisen kanssa tai avautumaan. Pidän päiväkirjaa ja sitä kautta pystyn ymmärtämään jotenkuten itseäni, mutta suhteeni itseeni on aika kaoottinen joten se myös leimaa muita ihmissuhteita. Inhoan itseäni sydänjuuria myöten, mutta se ei ole "tahallista" tai aina tietoista vaan elämänkokemusten myötä opittu asia jonka tahtipuikko on jossain alitajunnan syövereissä. Tästä voikin päätellä että minulla ei ole muutakaan elämää kuten työtä tai parisuhdetta :/ köyhyys pahentaa asiaa. En siis oikeastaan luota mihinkään - en elämään enkä maailmaan jne.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa kyllä oikein auttaa, mulla sama ongelma. Siihenhän tarvittais sitä omaa halua, että haluaisi alkaa luottaa toisiin. Omasta mielestä, jos katson elämää ihan realistisesti niin pahimmat virheet olen aina tehnyt kun olen luottanut muihin. Tottakai luottamus on JOSKUS kannattanut, mutta olen mm. menettänyt terveyteni kun uskoin toisten puheisiin enkä omiin ajatuksiini. En voi unohtaa enkä päästä yli kokemuksista, en voi enkä halua luottaa. Tajuan, että yksinäinen elämä ei sekään ole kovin hieno vaihtoehto, mutta minkä tälle tekee.
Just tämä! Minulla ollut ihan samoin. Menetin myös paljon kun uskoin muihin kuin itseeni. Tavallaan koen että luottaminen on inhimillistä, mutta en vain pääse yli siitä syyllisyydestä mitä seuraa kun kehtaan tehdä niin. Muut ihmiset myös tuntuvat aika heiveröisiltä että heihin ei voi tukeutua. Olen kuin jokin jämäpala jota ei kukaan osaa auttaa vaan ihan toivoton tapaus :/ Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kyllä oikein auttaa, mulla sama ongelma. Siihenhän tarvittais sitä omaa halua, että haluaisi alkaa luottaa toisiin. Omasta mielestä, jos katson elämää ihan realistisesti niin pahimmat virheet olen aina tehnyt kun olen luottanut muihin. Tottakai luottamus on JOSKUS kannattanut, mutta olen mm. menettänyt terveyteni kun uskoin toisten puheisiin enkä omiin ajatuksiini. En voi unohtaa enkä päästä yli kokemuksista, en voi enkä halua luottaa. Tajuan, että yksinäinen elämä ei sekään ole kovin hieno vaihtoehto, mutta minkä tälle tekee.
Just tämä! Minulla ollut ihan samoin. Menetin myös paljon kun uskoin muihin kuin itseeni. Tavallaan koen että luottaminen on inhimillistä, mutta en vain pääse yli siitä syyllisyydestä mitä seuraa kun kehtaan tehdä niin. Muut ihmiset myös tuntuvat aika heiveröisiltä että heihin ei voi tukeutua. Olen kuin jokin jämäpala jota ei kukaan osaa auttaa vaan ihan toivoton tapaus :/ Ap
Mitenhän ihmiset normaalisti ratkaisee tämän asian? Ennen pitkää vaan luottaa taas, ja optimismi palaa kun muistot haalistuu? Minusta se tuntuu siltä, kuin ei olisi oppinut mitään. Joskus meinaan luottaa johonkin mukavan oloiseen ihmiseen ihan vaan kun se tuntuisi hyvältä, mutta ajattelen heti pian että muistapas kuinka viimeksi kävi ja silloinkaan et aavistanut etukäteen mitään.
Ensimmäiset pari kuukautta terapeutti syyllistää sinua siitä, kuinka väärin kohtelet muita kun et luota heihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kyllä oikein auttaa, mulla sama ongelma. Siihenhän tarvittais sitä omaa halua, että haluaisi alkaa luottaa toisiin. Omasta mielestä, jos katson elämää ihan realistisesti niin pahimmat virheet olen aina tehnyt kun olen luottanut muihin. Tottakai luottamus on JOSKUS kannattanut, mutta olen mm. menettänyt terveyteni kun uskoin toisten puheisiin enkä omiin ajatuksiini. En voi unohtaa enkä päästä yli kokemuksista, en voi enkä halua luottaa. Tajuan, että yksinäinen elämä ei sekään ole kovin hieno vaihtoehto, mutta minkä tälle tekee.
Just tämä! Minulla ollut ihan samoin. Menetin myös paljon kun uskoin muihin kuin itseeni. Tavallaan koen että luottaminen on inhimillistä, mutta en vain pääse yli siitä syyllisyydestä mitä seuraa kun kehtaan tehdä niin. Muut ihmiset myös tuntuvat aika heiveröisiltä että heihin ei voi tukeutua. Olen kuin jokin jämäpala jota ei kukaan osaa auttaa vaan ihan toivoton tapaus :/ Ap
Mitenhän ihmiset normaalisti ratkaisee tämän asian? Ennen pitkää vaan luottaa taas, ja optimismi palaa kun muistot haalistuu? Minusta se tuntuu siltä, kuin ei olisi oppinut mitään. Joskus meinaan luottaa johonkin mukavan oloiseen ihmiseen ihan vaan kun se tuntuisi hyvältä, mutta ajattelen heti pian että muistapas kuinka viimeksi kävi ja silloinkaan et aavistanut etukäteen mitään.
Minä olen ratkaissut asian niin että linnoittaudun kotiini ja ihmiskontaktini on minimaalinen. Silloin ei voi tulla niitä huonoja kokemuksia. Ja sitten aika parantaa tai sitten ei. Mutta kurja elämähän tämä on ja monesti toivon että jonain päivänä asiat on joko paremmin tai sitten uskaltaisin päättää päiväni. En vaan enää tiedä mitä tehdä kun tuntuu että on kääntänyt kaikki kortit. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun tuntuu, että on kääntänyt kaikki kortit, niin mitä se tarkoittaa? Jos olet itse miettinyt eri vaihtoehdot ja käynyt ne läpi, niin et todellakaan ole vielä kääntänyt kaikkia kortteja.
Kortteja löytyy paljon lisää, kun pohdit asioita muiden ihmisten kanssa, jotka antavat uusia näkökulmia. Jos et voi jutella muiden ihmisten kanssa, koska et luota heihin, niin olet valinnut seurasi huonosti.
Kun kysyt neuvoja tai apuja muilta ihmisiltä, niin valikoi kohteiksi fiksuja ihmisiä. Tyhmiltä nimittäin saat tyhmiä neuvoja. Fiksuilta ihmisiltäkin voi tulla tyhmiä neuvoja, mutta heiltä voi tulla myös fiksuja neuvoja. Sinun itsesi pitää tietää se mikä neuvo on fiksu ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun tuntuu, että on kääntänyt kaikki kortit, niin mitä se tarkoittaa? Jos olet itse miettinyt eri vaihtoehdot ja käynyt ne läpi, niin et todellakaan ole vielä kääntänyt kaikkia kortteja.
Kortteja löytyy paljon lisää, kun pohdit asioita muiden ihmisten kanssa, jotka antavat uusia näkökulmia. Jos et voi jutella muiden ihmisten kanssa, koska et luota heihin, niin olet valinnut seurasi huonosti.
Kun kysyt neuvoja tai apuja muilta ihmisiltä, niin valikoi kohteiksi fiksuja ihmisiä. Tyhmiltä nimittäin saat tyhmiä neuvoja. Fiksuilta ihmisiltäkin voi tulla tyhmiä neuvoja, mutta heiltä voi tulla myös fiksuja neuvoja. Sinun itsesi pitää tietää se mikä neuvo on fiksu ja mikä ei.
Valitettavasti osa näistä epäluotettaviksi osoittautuneista ovat ihan viranomaisia, vaikka mitään laitonta eivät ole tehneetkään. Mutta se että tällä ihmisellä on ollut luottamusta herättävä titteli on ollut omiaan sekä siihen että olen luottanut enemmän. Ja sitä epäluottamusta voi herättää jo pelkkä ymmärtämättömyys minua kohtaan, vaikka ihmisessä sinänsä ei olisi mitään vikaa. Vaikea ottaa neuvoja vastaan kun niitä ei ole oikeasti ajateltu minun kannaltani. Ja olen siis kääntänyt kaikki kortit mitä minä kykenen yksin ja omilla voimavaroillani tekemään itseni vuoksi. Ap
En osaa kyllä oikein auttaa, mulla sama ongelma. Siihenhän tarvittais sitä omaa halua, että haluaisi alkaa luottaa toisiin. Omasta mielestä, jos katson elämää ihan realistisesti niin pahimmat virheet olen aina tehnyt kun olen luottanut muihin. Tottakai luottamus on JOSKUS kannattanut, mutta olen mm. menettänyt terveyteni kun uskoin toisten puheisiin enkä omiin ajatuksiini. En voi unohtaa enkä päästä yli kokemuksista, en voi enkä halua luottaa. Tajuan, että yksinäinen elämä ei sekään ole kovin hieno vaihtoehto, mutta minkä tälle tekee.