Miksi en kelpaa ystäväksi enkä parisuhteeseen?

Täällä 33v 169cm hyvätuloinen ja koulutettu mies. Kuukausipalkka on 1200e.

Löytyy kaksio ja vuokrakin on 860e.

Harrastan kitarointia ja rumpusooloja. Kuuntelen metallia ja käytän alkoholia kerran viikossa kunnolla.

Kuitekin siten että olen kävelykunnossa. Käyn säännöllisesti 3x viikossa teatterissa ja kerran kuukaudessa baletissa. Tykkään pukeutua hienommaksi ja teeskennellä porvaria.

Täytyy sanoa että menen täydestä monesti, mutta todellisia ystäviä en ole saanut eikä kovinkaan moni halua tehdä kanssani vauvoja.

Haluaisin jo vauvan.

Kaljumies tässä hei. kirjoitti:

Täällä 33v 169cm hyvätuloinen ja koulutettu mies. Kuukausipalkka on 1200e.

Löytyy kaksio ja vuokrakin on 860e.

Harrastan kitarointia ja rumpusooloja. Kuuntelen metallia ja käytän alkoholia kerran viikossa kunnolla.

Kuitekin siten että olen kävelykunnossa. Käyn säännöllisesti 3x viikossa teatterissa ja kerran kuukaudessa baletissa. Tykkään pukeutua hienommaksi ja teeskennellä porvaria.

Täytyy sanoa että menen täydestä monesti, mutta todellisia ystäviä en ole saanut eikä kovinkaan moni halua tehdä kanssani vauvoja.

Haluaisin jo vauvan.

Vau siinäpä intohimoinen kaveri ja käy heti asiaan. Mies minun makuuni!

Tiedät mitä haluat se on hyvä piirre miehissä.

Vierailija kirjoitti:

Sanon nyt suoraan: Vaikutat vähän lapselliselta, tylsältä ja flegmaattiselta tekstisi perusteella. Ainakaan mulla ei riitä aika ja kiinnostus kaikille kilteille ja tunnolliselle tyypeille, vaan tunnen vetoa persoonallisiin, hauskoihin ja intohimoisiin ihmisiin.

suoraa puhetta kaipaankin. Kysyinhän otsikossa miksi mun ihmissuhteet eivät toimi, ja tottakai haluaisin, jos mahdollista, tehdä jotain että saisin ystäviä ja ehkä jopa parisuhteen. Lapsellinen? Saatat olla osittain oikeassa... En ole sillä tavalla lapsellinen kuin tyypit love islandissa, en tykkää kirkumisestä ja bimboilusta. Mutta saatan olla lapsenomainen jollain tapaa, lapset viihtyvät seurassani ja mulla on paljon mielikuvitusta. Tylsä? Voi olla että olen tylsä, tavis. Välttelen riitoja enkä halua tahallasn aiheuttaa draamaa. Flegmaattinen? Kyllähän se vetää mielen matalaksi, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa päivän tapahtumat, kenen kanssa käydä kahviloissa ja matkustella. No, teen noita em. asioita yksin, mutta silti se ei ole sama, jos siinä olisi joku toinen mukana, ystävä tai puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Oletko "hajuton, mauton ja väritön"? Muille ihmisille lähinnä näkymätön? Sellainen, joita mahtuu kolmetoista tusinaan ja joiden olemassaoloa ei muista viittä minuuttia kauempaa tapaamisen jälkeen? Onko sulla omia mielipiteitä vai kuulutko "kaikki kelpaa" -ihmisiin? Onko sulla mitään intohimoja harrastukseen, yhteiskunnallisiin asioihin, musiikkiin, kirjallisuuteen tms? Mikä omasta mielestäsi tekisi sinusta kiinnostavan jonkun toisen silmissä? 

olen tosiaan vähän tämmöinen joka unohdetaan ja jyrätään. Silti mulla on persoonallisuutta, keikoilla käyn paljon yksinäni, rakas harrastuskin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30v. kiltti tyttö ihmettelee. Jo koulussa olin se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen, vaikka olin hyvä pelaamaan, parempi kuin moni muu luokalla. Ystäviä ei juuri ole ollut, ne vähätkin ovat hiipuneet ajan myötä. Tulen kaikkien kanssa toimeen, mutta siltikin joudun olla yksin. Miehet ovat sanoneet kelpaamattomuuteni syyksi mm. että olen ruma ja jotain puuttuu. En ole mielestäni ruma vaan sellainen luonnollisesti meikkaava naapurin tyttö. Olen kohtelias, tunnollinen, ehkä liian kiltti ja vähän ujo tyttö. Siltikin jopa kiusaajat ja ikeilijät tuntuvat saavuttavan elämässä kaiken, olemalla hyvä poljetaan kynnysmatoksi.

Haisetko pahalle? Oletko näsäviisas? On paljon asioita, jotka vaikuttavat ystävystymiseen ja näitä ovat nimen omaan pääasiassa käytös ja hygienia. Suhteeseen tarvitaan ensin, että ihminen viihtyy seurassasi ja ystävystyy kanssasi ja vasta sitten voi muodostua rakkautta. Suhteen saavuttamiseen täytyy vielä täyttää kumppanin silmissä hänen sisäisiä ehtojaan, kuten juuri vaikkapa ulkonäkö. Kauneuskin on katsojan silmässä ja olet luultavasti toisten mielestä ruma ja toisten mielestä kaunis. Ystävyydessä nyt useimmiten ulkonäöllä hyvin vähän merkitystä, ellei ystäväehdokas ole joku kumma diiva. Vika voi olla myös siinä, että etsit kumppania ja ystäviä väärästä paikasta.

Mun ja nykysen miehen suhteen muodostumiseen riitti se, että mies oli baaritiskillä tilaamassa juotavaa, minä (baarimikko) kumarruin nostamaan tiskit koneesta (selin olin siis mieheen päin).

Että joskus ei kyllä sitä tutustumista tarvi, pelkkä perä riittää ja sillä pääsee alkuu.

Vierailija kirjoitti:

30v. kiltti tyttö ihmettelee. Jo koulussa olin se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen, vaikka olin hyvä pelaamaan, parempi kuin moni muu luokalla. Ystäviä ei juuri ole ollut, ne vähätkin ovat hiipuneet ajan myötä. Tulen kaikkien kanssa toimeen, mutta siltikin joudun olla yksin. Miehet ovat sanoneet kelpaamattomuuteni syyksi mm. että olen ruma ja jotain puuttuu. En ole mielestäni ruma vaan sellainen luonnollisesti meikkaava naapurin tyttö. Olen kohtelias, tunnollinen, ehkä liian kiltti ja vähän ujo tyttö. Siltikin jopa kiusaajat ja ikeilijät tuntuvat saavuttavan elämässä kaiken, olemalla hyvä poljetaan kynnysmatoksi.

Jos miehet on noin sanoneet, sellaiset äijät voi jättää omaan arvoonsa, niiltä itseltä puuttuu selvästi jotain.  Mutta et kai ole kysynyt suoraan, mitä minulta puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko "hajuton, mauton ja väritön"? Muille ihmisille lähinnä näkymätön? Sellainen, joita mahtuu kolmetoista tusinaan ja joiden olemassaoloa ei muista viittä minuuttia kauempaa tapaamisen jälkeen? Onko sulla omia mielipiteitä vai kuulutko "kaikki kelpaa" -ihmisiin? Onko sulla mitään intohimoja harrastukseen, yhteiskunnallisiin asioihin, musiikkiin, kirjallisuuteen tms? Mikä omasta mielestäsi tekisi sinusta kiinnostavan jonkun toisen silmissä? 

olen tosiaan vähän tämmöinen joka unohdetaan ja jyrätään. Silti mulla on persoonallisuutta, keikoilla käyn paljon yksinäni, rakas harrastuskin löytyy.

Suurin osa ihmisistä, joihin elämänsä aikana tutustuu, jää pelkiksi tuttavuuksiksi. Ihmisiksi, joiden nimetkin unohtaa aika pian. Ei heissä ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta he eivät kohtaa sellaisia ihmisiä, jotka olisivat heistä kiinnostuneita, tai kohtaavat heitä väärään aikaan tai väärässä paikassa. Vastarakastunut haluaa viettää kaiken liikenevän aikansa uuden rakkaansa kanssa eikä sen vuoksi kaipaa uusia ystäviä tai uusia kavereita. Jollain voi olla pieniä lapsia ja aika sen vuoksi kortilla. Toisella taas on jo niin paljon ystäviä ja kavereita, että potee huonoa omaatuntoa jo siitä, että ei ehdi pitämään näihinkään niin paljon yhteyttä kuin haluaisi. Joskus voi tutustua oikein kiinnostavaan ihmiseen, mutta tutustuminen tapahtuu paikassa/paikkakunnalla/maassa, jossa on vain lyhyen aikaa käymässä ja maantieteellinen etäisyys estää tuttavuuden syvenemisen ystävyydeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon nyt suoraan: Vaikutat vähän lapselliselta, tylsältä ja flegmaattiselta tekstisi perusteella. Ainakaan mulla ei riitä aika ja kiinnostus kaikille kilteille ja tunnolliselle tyypeille, vaan tunnen vetoa persoonallisiin, hauskoihin ja intohimoisiin ihmisiin.

suoraa puhetta kaipaankin. Kysyinhän otsikossa miksi mun ihmissuhteet eivät toimi, ja tottakai haluaisin, jos mahdollista, tehdä jotain että saisin ystäviä ja ehkä jopa parisuhteen. Lapsellinen? Saatat olla osittain oikeassa... En ole sillä tavalla lapsellinen kuin tyypit love islandissa, en tykkää kirkumisestä ja bimboilusta. Mutta saatan olla lapsenomainen jollain tapaa, lapset viihtyvät seurassani ja mulla on paljon mielikuvitusta. Tylsä? Voi olla että olen tylsä, tavis. Välttelen riitoja enkä halua tahallasn aiheuttaa draamaa. Flegmaattinen? Kyllähän se vetää mielen matalaksi, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa päivän tapahtumat, kenen kanssa käydä kahviloissa ja matkustella. No, teen noita em. asioita yksin, mutta silti se ei ole sama, jos siinä olisi joku toinen mukana, ystävä tai puoliso.

Lapsellisella tarkoitan sitä, että identifioit itsesi tytöksi vielä kolmekymppisenä. Mä itse kolmekymppisenä ihmettelen. Tylsällä tarkoitan tiettyä intohimottomuutta. Mikä tekee susta sut? Löysä oma juttusi ja vaali sitä rohkeasti. Sen ei tarvitse olla ihmeellinen asia, mutta intohimo vaikkapa kokkausta tai lukemista kohtaan on kiinnostavaa. Yleismaailmallinen ihan ok-meininki on hyvinkin hohhoijaa-osastoa. Jos mikään ei oikein kiinnosta tarpeeksi, olet pulassa. Tämä vastaa myös kysymykseen flegmaattinen.

Oletko itse koskaan se innostava ja kekseliäs osapuoli ihmissuhteissasi?

Tapasin kerran juhlissa erään ikäiseni kolmekymppisen naisen joka oli kiva ja fiksu, mutta hän oli jotenkin lyssähtänyt ja hänestä huokui melankolinen pohjavire. Olin jo vartin jutustelun jälkeen aivan uupunut ja nykyään välttelen tätä henkilöä kohteliaisuuden rajoissa. Samoista juhlista löysin naisen, joka oli vähän kummallinen eikä välttämättä erityisen kiltti, mutta hänen kanssaan vaihdoimme yhteystietoja ja kaveruus syntyi.