Erään äidin törkeä käytös bussissa
Olin bussilla matkalla kotiin ja oli ruuhka-aika. Bussi oli niin täynnä, että jouduin jäädä seisomaan keskikohtaan bussia, missä on molemmin puolin laskettavat penkit. Noilla penkeillä istui nuoria naisia, varmaan matkalla koulusta kotiin, olivat ehkä 16-19-vuotiaita.
Muutamaa pysäkkiä minun jälkeeni bussiin astui nainen poikansa kanssa, lapsi oli ehkä 6-vuotias - ei siis enää mikään aivan pikkuinen. Äiti tokaisi röyhkeästi tytöille, että "siirtykää siitä" josta tytöt selvästi kiusaantuivat ja jäivät pois bussista ilmeisesti suunniteltua aikaisemmin, ainakin puheesta päätellen.
Mitä liikkuu aikuisen ihmisen päässä, kun marssii täyteen bussiin ja alkaa käskemään muita luovuttamaan paikkansa hänelle, jotta voisi laskea laiskan per**ensä alas ja käyttää lastaan syynä sille että tarvitsee paikan?
Lapsi ei ollut enää aivan taapero, n. esikouluikäisen lapsen luulisi jaksavan seistä 10 minuuttia tai ainakin hänet olisi varmasti hyvä siihen opettaa. Vanhukset ja muuten vain huonokuntoiset ihmiset ymmärrän, heille mielestäni kuuluukin terveemmän ja nuoremman antaa tilaa bussissa.
Tuon äidin käytös kyllä järkytti minua, kaikenlaisia itseään täynnä olevia ihmisiä sitä tuolla liikkuukin...
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on muutenkin jännä ilmiö, että kaikista vittumaisimmin teinejä kohtaan tuntuvat käyttäytyvän pikkulasten äidit. Perustuen siis esimerkiksi paikalliseen FB-ryhmään, jossa profiilistaan päätellen taaperoiden äidit kuvasivat, millaista graavia väkivaltaa haluaisivat mopopoikiin kohdistaa. Eikö ne tajua, että kymmenen vuotta ja niiden lapset ovat teinejä, joiden tappamisella saa ilmeisesit fantasioida ja joilla ei saisi olla paikkaansa yhtään missään muualla kuin ehkä ostarin nuorisotilalla?
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Meidän paikallisessa fb-ryhmässä (haja-asutusaluetta) pikkulasten vanhemmat on pahimpia rähisijöitä, kun kyse mopoilijoista ja mopoautoista. Kaikki mopoautot pitäisi polttaa, koska hidastavat _minun_ autoiluani.... Nämä vanhemmat eivät osaa ennakoida, että kohta oma lapsi on siinä iässä, että jos esim lukiossa/ammattikoulussa aikoo kotoa käsin käydä, on joku kulkupeli hommattava (koska bussivuorot lakkautettu jo aikoja sitten, mutta sitähän nämä itse autoillen joka paikkaan liikkuvat aikuiset eivät tiedä).
Vierailija kirjoitti:
Ihan tuollaista ei ole tullut vastaan, mutta passiivis-aggressiivisesti lapsiaan kovaan ääneen lässyttäen "opettavia" äityleitä ruuhkabussissa kyllä. "Muistathan sitten Vili-Petteri isona AINA antaa lapselle istumapaikan bussissa". Ei se itse asia, mutta tuo tyyli.
Tuli tästä mieleen toinen tarina, tilanne, minkä siskoni kertoi nähneensä bussissa. Joku nainen (nuorempi äiti) oli antanut lastensa riehua bussissa ja roikkua aivan ovien edessä ja hyppiä penkeillä, kuski oli lopulta joutunut pysäyttämään ja käskemään heitä lopettamaan. Millainen äiti ei osaa tuollaisessa tilanteessa pistää lapsiaan ojennukseen?!
Minua hävettää olla suomalainen tämän keskustelun takia ja tunnen samalla suurta myötähäpeää tänne kirjoittaneita kohtaan.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä annan aina paikkani lapselle. Onneksi meitä kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä olemassa. Tämän keskustelun pohjilta tosin näyttää todella surulliselta isoilta osin. Missä myötätunto pieniä lapsia kohtaan?
T. aiemmin kommentoinut

Mitä ihmeen myötähäpeää? Ei minua ainakaan hävetä tippaakaan joten mites minun myötäni häpeät?
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää olla suomalainen tämän keskustelun takia ja tunnen samalla suurta myötähäpeää tänne kirjoittaneita kohtaan.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä annan aina paikkani lapselle. Onneksi meitä kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä olemassa. Tämän keskustelun pohjilta tosin näyttää todella surulliselta isoilta osin. Missä myötätunto pieniä lapsia kohtaan?
T. aiemmin kommentoinut
Ei niitä lapsia pidä opettaa siihen, että kaiken aina saa ja kaikki on mukavaa. Hyvä oppia jo lapsena nuo asiat.
Tuon mutsin pitää hankkia oma auto. Ei tarvi pikkupetterin bussipysäkillä seistä ja värjötellä ja kun istumapaikkakaan ei voi varata etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä toivot meidän tekevän tälle sun kokemukselle?
Kommentoivan sitä.
Ihmettelen vaan, ettet saanut sanaa suustasi, jos niin ärsytti.
Joo, meitä on moneen junaan ja osa jää asemallekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää olla suomalainen tämän keskustelun takia ja tunnen samalla suurta myötähäpeää tänne kirjoittaneita kohtaan.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä annan aina paikkani lapselle. Onneksi meitä kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä olemassa. Tämän keskustelun pohjilta tosin näyttää todella surulliselta isoilta osin. Missä myötätunto pieniä lapsia kohtaan?
T. aiemmin kommentoinut
Ei niitä lapsia pidä opettaa siihen, että kaiken aina saa ja kaikki on mukavaa. Hyvä oppia jo lapsena nuo asiat.
:D
Kyse on liikkuvasta ja suht koht vaarallisissa nopeuksissa etenevästä ajoneuvosta. Ei esim. tikkarista

Minä annan tilaa ihan kaikille jotka sitä osaa nätisti pyytää, mutta jos joku röyhkeästi käskyttää minua siirtymään niin ei siitä kovin mukava matka tule.

Tiuskiko se muksu tässä tapauksessa? Ei käsittääkseni.
Niin minä olen busseissa jo skidinä seissyt ja hienosti osaa mun 4 veekin seistä. Aika moukkaa käytöstä äidiltä. Ei tulis mieleenkään käskyttää saatika antaa paikkaa toiselle. Paikka multa irtoaa vammaiselle, sairaalle, raskaana olevalle ja vanhukselle. Tämän opetan omallekkin lapselle, mutta muutoin opettakaa ne kersat seisomaan ja pitämään kiinni (ja opetelkaa pitämään laukkunne sylissä penkin sijasta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää olla suomalainen tämän keskustelun takia ja tunnen samalla suurta myötähäpeää tänne kirjoittaneita kohtaan.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä annan aina paikkani lapselle. Onneksi meitä kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä olemassa. Tämän keskustelun pohjilta tosin näyttää todella surulliselta isoilta osin. Missä myötätunto pieniä lapsia kohtaan?
T. aiemmin kommentoinut
Ei niitä lapsia pidä opettaa siihen, että kaiken aina saa ja kaikki on mukavaa. Hyvä oppia jo lapsena nuo asiat.
:D
Kyse on liikkuvasta ja suht koht vaarallisissa nopeuksissa etenevästä ajoneuvosta. Ei esim. tikkarista
Niinpä... Pienellä tiivistämisestä tytöt olisivat varmaan saaneet riittävästi tilaa lapsen istua, se on turvallisempaa kuin seisominen. Äiti sen sijaan seisköön. Kun ei ole kärryjä, ei olisi ollut mitään syytä hätistellä ketään pois keskiovilta, ja bussihan oli sitä paitsi täysi muutenkin, eli ensiksi kyytiin otetuilla ei ole väistämisvelvollisuutta ainakaan HSL:n alueella.
Minut on joku kärrymamma yrittänyt häätää keskiväliköstä kun olin siinä isojen koirieni kanssa. Turhaan yritti.

Miksi raahaat niitä isoja hurttiasi bussiin?

Minut on joku kärrymamma yrittänyt häätää keskiväliköstä kun olin siinä isojen koirieni kanssa. Turhaan yritti.[/quote
Minä olisin huolehtinut siitä, että sekä rakkisi että sinä itse lennätte bussista ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää olla suomalainen tämän keskustelun takia ja tunnen samalla suurta myötähäpeää tänne kirjoittaneita kohtaan.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä annan aina paikkani lapselle. Onneksi meitä kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä olemassa. Tämän keskustelun pohjilta tosin näyttää todella surulliselta isoilta osin. Missä myötätunto pieniä lapsia kohtaan?
T. aiemmin kommentoinut
Ei niitä lapsia pidä opettaa siihen, että kaiken aina saa ja kaikki on mukavaa. Hyvä oppia jo lapsena nuo asiat.
:D
Kyse on liikkuvasta ja suht koht vaarallisissa nopeuksissa etenevästä ajoneuvosta. Ei esim. tikkarista
Niinpä... Pienellä tiivistämisestä tytöt olisivat varmaan saaneet riittävästi tilaa lapsen istua, se on turvallisempaa kuin seisominen. Äiti sen sijaan seisköön. Kun ei ole kärryjä, ei olisi ollut mitään syytä hätistellä ketään pois keskiovilta, ja bussihan oli sitä paitsi täysi muutenkin, eli ensiksi kyytiin otetuilla ei ole väistämisvelvollisuutta ainakaan HSL:n alueella.
Minut on joku kärrymamma yrittänyt häätää keskiväliköstä kun olin siinä isojen koirieni kanssa. Turhaan yritti.
Miksi raahaat niitä isoja hurttiasi bussiin?
Tämä on nykyään tätä, hurttia raahataan joka paikkaan. Suomen hurttakantaa saisi karsia reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin järkyttyisin siitä, jos kukaan bussissa ei tekisi elettäkään päästäkseen lasta istumaan. Ihme lapsivihaa taas. :D
Se nainen nyt olisi luonnollisesti saanut seistä.
Miksi terveet ja nuoret jalat omaava lapsi pitäisi päästää bussissa istumaan, eikö sitä lasta todella voi opettaa siihen, että aina ei ole mukavaa ja joskus busseissa joutuu myös seisomaan?
Siksi kun se on puolta lyhyempi muita, ei osaa väistää ihmisiä järkevästi ja saattaa kokea ahdinkoa aikuisjoukon seassa. Voi myös olla joku erityisyys eikä pysy pystyssäkään niin tukevasti.
Äitinä toki olisin itse jäänyt seisomaan, mutta on noiden lasten kanssa sekin että jotkut eivät suostu istumaan vieraiden viereen, tai jos suostuvat niin tuskan kanssa.
Äiti käyttäytyi tosi törkeästi, mutta kyllä lapsille pitäisi bussissa antaa istumapaikka ihan turvallisuussyistä.
Ehdottomasti alle kouluikäiset ja pikkukoululaisetkin istumaan. Isommat osaavat jo ennakoida ja pysytellä paremmin pystyssä. Ainakin meillä päin busseissa saa itsekin roikkua kaksin käsin tangoissa, silti meinaa kaatua.
Tosin täällä aina on pienet päässeet istumaan pyytämättäkin, ei sen ikäiset edes uskalla pyytää istumapaikkaa vierailta. Sama juttu vanhusten kohdalla, joka kerta useampi tarjoaa istumapaikkaa.
Ap:n kohdalla mamma on käyttäytynyt huonosti, mutta ei sen varjolla kannata ruveta syyttämään kaikkia äitejä. Noita törkeitä ihmisiä nyt on kaikissa ikäluokissa, lapsettomissa ja lapsellisissa.
Tuollaisia ihmisiä liikkuu joka päivä, ei tuo niin kummallista ole. Jotkut vain ovat hirveän röyhkeitä.