Oletko suorittaja vai pärjäilijä?

Pärjäilijä. Suoritin lukion loppuun asti, koin burnoutin ja sitten päätin ottaa iisisti, koska pää ei kestä suorittamista. Olin siis ylisuoriutuja, nykyinen alisuoriutuja. Mutta pärjään.

Olen pärjäilijä. Johtuu yksinkertaisesti kunnianhimottomasta ja mukavuudenhaluisesta luonteestani. Olen myös aika spontaani ja sen vuoksi en halua täyttää kalenteriani kuukausia etukäteen vaan teen mieluummin asioita hetken mielijohteesta kuin etukäteen suunnitellen. Toisaalta spontaaniuden ansiosta olen pärjännyt varsin hyvin elämässäni, koska olen tarttunut tilaisuuksiin silloin, kun niitä on eteen tullut enkä ole jäänyt jahkailemaan.

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En ainakaan suorittaja. Teen vain minimin ja senkin viime tipassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En välttämättä ajattele pärjäämistä menestymisenä, vaan myös ihan selviytymisenä. Yksi ja toinen selviytymisen osa vaatii suorittamista. Ihan vaan jo se, etti huku p*askaan vaatii suorittamista. Joka aamu ja ilta on käytävä pesulla, vessakäynnin jälkeen on harjattava pönttö, roskat on vietävä päivittäin, joka toinen päivä pitää tiskata, kerran viikossa tai pari viikossa pyykätä ja kerran viikossa imuroida. Ja tämä ON suorittamista, ei näistä mitään mukavaa puuhastelua saa millään keinolla.

Mutta on sellaisiakin asioita, jotka ihan itsestään muuttuvat pelkästä suorittamisesta ja pärjäämisestä hyvin tekemiseksi - ei siksi, että välttämättä tavoittelisi mitään ”menestystä”, vaan siksi että asiat on usein kivempi tehdä hyvin kuin huonosti. Ja aika usein helpompikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En välttämättä ajattele pärjäämistä menestymisenä, vaan myös ihan selviytymisenä. Yksi ja toinen selviytymisen osa vaatii suorittamista. Ihan vaan jo se, etti huku p*askaan vaatii suorittamista. Joka aamu ja ilta on käytävä pesulla, vessakäynnin jälkeen on harjattava pönttö, roskat on vietävä päivittäin, joka toinen päivä pitää tiskata, kerran viikossa tai pari viikossa pyykätä ja kerran viikossa imuroida. Ja tämä ON suorittamista, ei näistä mitään mukavaa puuhastelua saa millään keinolla.

Mutta on sellaisiakin asioita, jotka ihan itsestään muuttuvat pelkästä suorittamisesta ja pärjäämisestä hyvin tekemiseksi - ei siksi, että välttämättä tavoittelisi mitään ”menestystä”, vaan siksi että asiat on usein kivempi tehdä hyvin kuin huonosti. Ja aika usein helpompikin.

Sitten sä näet suorittamisen eri tavalla kuin minä. Mun mielestä tavalliset arkihommat kuten peseytyminen, kotihommat yms eivät ole suorittamista. Vähän niinkuin hengittäminenkin eli asioita, jotka eivät vaadi suuria ponnisteluja (paitsi joskus sairaana), mutta jotka on tehtävä. Suorittaminen taas on sitä, että tekee jotain ponnisteluja vaativaa ja ennenkaikkea enemmän kuin olisi edes tarpeellista. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Näinpä. Minä olen suorittaja, joka ei pärjää. Pää ei oikein pysy kasassa traumojen takia. Silti on vain jotenkin yritettävä elää tätä elämää, koska tee-se-itse-kuolemakaan ei houkuttele.

Tuossako on vaihtoehdot ja ei mitään niiden välillä? En ole kumpaakaan, vaan ihan normaali ihminen, joka ei mene aina sieltä missä aita on matalin, mutta ei myöskään pingota tekemisissään, vaan tekee parhaansa, elää onnellisena ja tyytyväisenä.

Olen pärjäilijä. Tyydyn vähään, en mielelläni ota riskejä, voin huonosti stressitilanteissa eikä minua haittaa jos minut nähdään epäonnistujana ja sellaisena joka ei menesty.

Mistä tämä kumpuaa? Ehkä osittain ihan temperamentista. Osittain myös siitä, että minulla on fyysinen pitkäaikaissairaus, joka silloin tällöin aiheuttaa epämukavuutta ja joskus jopa kärsimystä; joudun siis välillä sietämään epämukavuutta ilman omaa valintaani enkä halua tieten tahtoen taakoittaa itseäni lisää suorittamiseen liittyvällä stressillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En välttämättä ajattele pärjäämistä menestymisenä, vaan myös ihan selviytymisenä. Yksi ja toinen selviytymisen osa vaatii suorittamista. Ihan vaan jo se, etti huku p*askaan vaatii suorittamista. Joka aamu ja ilta on käytävä pesulla, vessakäynnin jälkeen on harjattava pönttö, roskat on vietävä päivittäin, joka toinen päivä pitää tiskata, kerran viikossa tai pari viikossa pyykätä ja kerran viikossa imuroida. Ja tämä ON suorittamista, ei näistä mitään mukavaa puuhastelua saa millään keinolla.

Mutta on sellaisiakin asioita, jotka ihan itsestään muuttuvat pelkästä suorittamisesta ja pärjäämisestä hyvin tekemiseksi - ei siksi, että välttämättä tavoittelisi mitään ”menestystä”, vaan siksi että asiat on usein kivempi tehdä hyvin kuin huonosti. Ja aika usein helpompikin.

Tuo onkin suorittamista, koska olet tehnyt tietyistä asioista itsellesi pakon. Mä pärjään vallan mainiosti, vaikka en käykään kahta kertaa päivässä suihkussa, en pese vessanpönttöä jokaisen käynnin jälkeen vaan vain silloin, jos on tarvetta + viikkosiivouksen yhteydessä, roskiakaan en vie joka päivä, laitan tiskikoneen päälle, kun se on tullut täyteen tiskejä, pesen pyykkiä tarpeen mukaan jne. Jos ei huvita laittaa ruokaa, tilaan Pizzaonlinestä tai käyn jossain ravintolassa syömässä. 

Pärjäilijä ja tämä siksi, koska minulla ei ole mitään kunnianhimoa tai "sisua." Tyydyn aina kaikkeen ja olen tosi mukavuudenhaluinen. Minulla on tosi huono itsetunto ja koen itseni tosi huonoksi ja tunnen aina, etten onnistu kuitenkaan ja turha yrittää :( ajattelen aina, etten ansaitse mitään hyvää ja että mun osani vain on olla se pärjääjä, joka roikkuu löyhästi kiinni kaikessa. Mitään en saa koskaan tehtyä ja tuntuu etten ole saavuttanut elämässä mitään. Olen liian kiltti ja ujo ja muille vain kynnysmatto, vaikka olen oikeasti todella kiltti ja ystävällinen kaikille :(

Olen ihan hirveän kateellinen tosi sosiaalisille ihmisille, jotka tekevät töitä jonkun haluamansa asian eteen ja aina saavat sen. Aina sosiaaliset suorittajat saavat työpaikat, opiskelupaikat jne ja minä ujo nössö en käy mihinkään :( anteeksi avautuminen, teki hyvää kylläkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En välttämättä ajattele pärjäämistä menestymisenä, vaan myös ihan selviytymisenä. Yksi ja toinen selviytymisen osa vaatii suorittamista. Ihan vaan jo se, etti huku p*askaan vaatii suorittamista. Joka aamu ja ilta on käytävä pesulla, vessakäynnin jälkeen on harjattava pönttö, roskat on vietävä päivittäin, joka toinen päivä pitää tiskata, kerran viikossa tai pari viikossa pyykätä ja kerran viikossa imuroida. Ja tämä ON suorittamista, ei näistä mitään mukavaa puuhastelua saa millään keinolla.

Mutta on sellaisiakin asioita, jotka ihan itsestään muuttuvat pelkästä suorittamisesta ja pärjäämisestä hyvin tekemiseksi - ei siksi, että välttämättä tavoittelisi mitään ”menestystä”, vaan siksi että asiat on usein kivempi tehdä hyvin kuin huonosti. Ja aika usein helpompikin.

Tuo onkin suorittamista, koska olet tehnyt tietyistä asioista itsellesi pakon. Mä pärjään vallan mainiosti, vaikka en käykään kahta kertaa päivässä suihkussa, en pese vessanpönttöä jokaisen käynnin jälkeen vaan vain silloin, jos on tarvetta + viikkosiivouksen yhteydessä, roskiakaan en vie joka päivä, laitan tiskikoneen päälle, kun se on tullut täyteen tiskejä, pesen pyykkiä tarpeen mukaan jne. Jos ei huvita laittaa ruokaa, tilaan Pizzaonlinestä tai käyn jossain ravintolassa syömässä. 

No mä ihan erityisesti vihaan ja inhoan vessapesua ja siivousta, joten jos alan ajatella, että teen kun on pakko tai kun huvittaa, se jää kokonaan tekemättä. Ja kyllä meillä on tapreen pestä pyykkiä pari kertaa viikossa ja tiskikone täyttyy parin päivän välein ( tai oikeastaan, koska kaikki vihaavat tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä, parin päivän välein täyttyvät keittiön tasot likaisista astioista, joita kukaan ei siirrä puhtaita astioita puolillaan olevaan tiskikoneeseen). En minä TEE näistä pakkoa, kyllä ne ihan oikeasti ovat pakollisia.

Kaikkien on pakko tehdä asioita, joista eivät tykkää. Kaikkien on pakko suorittaa. Teidänkin, uskokaa pois.

Minusta pärjäilijä on myönteisempi ilmaus kuin suorittaja. Itse miellän sen tarkoittavan sitä, että pärjää hyvin. Minä en pärjää. Vaikka miten suorittaisin, niin en pääse traumoista eroon. Olen ollut vuosikymmeniä jumissa pääni sisässä tietyissä tilanteissa. Aina kun muistot aktivoituvat tuntuu siltä, kuin tilanteet eivät olisikaan koskaan päättyneet, vaan vaikea kokemus olisi vain jatkunut ja jatkunut samanlaisena kymmeniä vuosia. Onneksi sentään pystyn tekemään jotakin eli suorittamaan, vaikka pärjäämiseni välillä onkin heikkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua, mitä eroa noissa on?

Ja luulen olevani molempia. Pärjätäkseen pitää suorittaa ja suorittaakseen pitää pärjätä. Eikä aina voi sanoa, kumpaa on edes yrittänyt.

Sä ilmeisesti ajattelet pärjäämisen menestymisenä? Mä taas ajattelen pärjäämisen selviytymisenä. Siis että on vähempään tyytyväinen eikä haikailekaan mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi kauheasti suorittaa. 

En välttämättä ajattele pärjäämistä menestymisenä, vaan myös ihan selviytymisenä. Yksi ja toinen selviytymisen osa vaatii suorittamista. Ihan vaan jo se, etti huku p*askaan vaatii suorittamista. Joka aamu ja ilta on käytävä pesulla, vessakäynnin jälkeen on harjattava pönttö, roskat on vietävä päivittäin, joka toinen päivä pitää tiskata, kerran viikossa tai pari viikossa pyykätä ja kerran viikossa imuroida. Ja tämä ON suorittamista, ei näistä mitään mukavaa puuhastelua saa millään keinolla.

Mutta on sellaisiakin asioita, jotka ihan itsestään muuttuvat pelkästä suorittamisesta ja pärjäämisestä hyvin tekemiseksi - ei siksi, että välttämättä tavoittelisi mitään ”menestystä”, vaan siksi että asiat on usein kivempi tehdä hyvin kuin huonosti. Ja aika usein helpompikin.

Tuo onkin suorittamista, koska olet tehnyt tietyistä asioista itsellesi pakon. Mä pärjään vallan mainiosti, vaikka en käykään kahta kertaa päivässä suihkussa, en pese vessanpönttöä jokaisen käynnin jälkeen vaan vain silloin, jos on tarvetta + viikkosiivouksen yhteydessä, roskiakaan en vie joka päivä, laitan tiskikoneen päälle, kun se on tullut täyteen tiskejä, pesen pyykkiä tarpeen mukaan jne. Jos ei huvita laittaa ruokaa, tilaan Pizzaonlinestä tai käyn jossain ravintolassa syömässä. 

No mä ihan erityisesti vihaan ja inhoan vessapesua ja siivousta, joten jos alan ajatella, että teen kun on pakko tai kun huvittaa, se jää kokonaan tekemättä. Ja kyllä meillä on tapreen pestä pyykkiä pari kertaa viikossa ja tiskikone täyttyy parin päivän välein ( tai oikeastaan, koska kaikki vihaavat tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä, parin päivän välein täyttyvät keittiön tasot likaisista astioista, joita kukaan ei siirrä puhtaita astioita puolillaan olevaan tiskikoneeseen). En minä TEE näistä pakkoa, kyllä ne ihan oikeasti ovat pakollisia.

Kaikkien on pakko tehdä asioita, joista eivät tykkää. Kaikkien on pakko suorittaa. Teidänkin, uskokaa pois.

Tuo juuri onkin suorittamista. Sulla pitää olla tavallaan "säännöt", joita noudatat. Koska muussa tapauksessa tapahtuu jotain kamalaa (homma jää kokonaan tekemättä). Mulla taas ei ole mitään tuollaisia sääntöjä. Jos ei huvita viedä roskia ulos juuri tänään, nakkaan vaan roskapussin parvekkeelle ja vien sitten, kun huvittaa. Ei ole vielä koskaan käynyt niin, että parveke olisi täyttynyt roskista. Olen myös erittäin hyvä delegoimaan ikäviä hommia muille. Mottoni onkin, että älä tee tänään sitä, minkä voit huomenna teettää jollain toisella. Lapseni ovat osallistuneet kotitöihin siitä lähtien, kun oppivat nousemaan seisomaan ja lakkasivat tunkemasta kaikkea suuhunsa. En ole koskaan kokenut tarpeelliseksi olla perheen pää, jonka velvollisuus on huolehtia aivan kaikesta. Vähemmälläkin pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Pärjäilijä. Suoritin lukion loppuun asti, koin burnoutin ja sitten päätin ottaa iisisti, koska pää ei kestä suorittamista. Olin siis ylisuoriutuja, nykyinen alisuoriutuja. Mutta pärjään.

Tismalleen sama. Tai siis mulla kamelin selkä katkes yliopistossa. Siitä lähtien oon kovasti yrittänyt opetella ottamaan iisimmin, mutta tyylini tehdä yhtään mitään, mitättömämpiäkin asioita on joko sata lasissa tai ei ollenkaan. Ennen kolmekymppisiä olin kokenut kaksi burnoutia. Nykyään harmittaa, kun koen, että mulla kuitenkin olis kunnianhimoa ja haluaisin kouluttautua korkeammalle, mutta pelkään, ettei kroppani vain kestä sitä, saati vaativampia töitä. Jatkuva alisuoriutuminen ei tunnu yhtään omalta jutulta, mutta tällä hetkellä terveyden kannalta välttämättömältä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta pärjäilijä on myönteisempi ilmaus kuin suorittaja. Itse miellän sen tarkoittavan sitä, että pärjää hyvin. Minä en pärjää. Vaikka miten suorittaisin, niin en pääse traumoista eroon. Olen ollut vuosikymmeniä jumissa pääni sisässä tietyissä tilanteissa. Aina kun muistot aktivoituvat tuntuu siltä, kuin tilanteet eivät olisikaan koskaan päättyneet, vaan vaikea kokemus olisi vain jatkunut ja jatkunut samanlaisena kymmeniä vuosia. Onneksi sentään pystyn tekemään jotakin eli suorittamaan, vaikka pärjäämiseni välillä onkin heikkoa.

Mä taas ajattelin, että pärjääjä tässä yhteydessä olisi lähempänä alisuorittajaa kuin että pärjää hyvin (= menestyy). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta pärjäilijä on myönteisempi ilmaus kuin suorittaja. Itse miellän sen tarkoittavan sitä, että pärjää hyvin. Minä en pärjää. Vaikka miten suorittaisin, niin en pääse traumoista eroon. Olen ollut vuosikymmeniä jumissa pääni sisässä tietyissä tilanteissa. Aina kun muistot aktivoituvat tuntuu siltä, kuin tilanteet eivät olisikaan koskaan päättyneet, vaan vaikea kokemus olisi vain jatkunut ja jatkunut samanlaisena kymmeniä vuosia. Onneksi sentään pystyn tekemään jotakin eli suorittamaan, vaikka pärjäämiseni välillä onkin heikkoa.

Mä taas ajattelin, että pärjääjä tässä yhteydessä olisi lähempänä alisuorittajaa kuin että pärjää hyvin (= menestyy). 

Nämä käsitteet voi hahmottaa niin monella tavalla. Minusta suorittaminen kuulostaa aika pakkomielteiseltä toiminnalta. Sellaiselta, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin suorittaa, johti se mihin tahansa. Mutta minulle onkin hoettu nuoresta asti, että on pakko pärjätä yksin, ei saa jäädä muiden riesaksi. Ja kun en ole pärjännyt vaikka kuinka yritän suorittaa, niin yksin olen ilman apua joutunut olemaan.

Vanhemmilla on ollut hirveä pelko siitä, että jos minua autetaan, niin lopetan täysin kaikenlaisen yrittämisen ja jättäydyn aivan passiivisena muiden avun varaan. Olen mielestäni aika yritteliäs luontaisesti ja kiinnostunut monista asioista, joten tällainen muiden, elämässäni tärkeiden ihmisten mielikuva minusta tuntuu hyvin loukkaavalta. En tunnista itseäni siitä. Mutta sillä tavoin se minuun silti vaikuttaa, että koen suurta huolta yksin jäämisestä jos joudun jonkun asian kanssa pulaan. En tunne itseäni rakastetuksi enkä pidetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta pärjäilijä on myönteisempi ilmaus kuin suorittaja. Itse miellän sen tarkoittavan sitä, että pärjää hyvin. Minä en pärjää. Vaikka miten suorittaisin, niin en pääse traumoista eroon. Olen ollut vuosikymmeniä jumissa pääni sisässä tietyissä tilanteissa. Aina kun muistot aktivoituvat tuntuu siltä, kuin tilanteet eivät olisikaan koskaan päättyneet, vaan vaikea kokemus olisi vain jatkunut ja jatkunut samanlaisena kymmeniä vuosia. Onneksi sentään pystyn tekemään jotakin eli suorittamaan, vaikka pärjäämiseni välillä onkin heikkoa.

Mä taas ajattelin, että pärjääjä tässä yhteydessä olisi lähempänä alisuorittajaa kuin että pärjää hyvin (= menestyy). 

Nämä käsitteet voi hahmottaa niin monella tavalla. Minusta suorittaminen kuulostaa aika pakkomielteiseltä toiminnalta. Sellaiselta, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin suorittaa, johti se mihin tahansa. Mutta minulle onkin hoettu nuoresta asti, että on pakko pärjätä yksin, ei saa jäädä muiden riesaksi. Ja kun en ole pärjännyt vaikka kuinka yritän suorittaa, niin yksin olen ilman apua joutunut olemaan.

Vanhemmilla on ollut hirveä pelko siitä, että jos minua autetaan, niin lopetan täysin kaikenlaisen yrittämisen ja jättäydyn aivan passiivisena muiden avun varaan. Olen mielestäni aika yritteliäs luontaisesti ja kiinnostunut monista asioista, joten tällainen muiden, elämässäni tärkeiden ihmisten mielikuva minusta tuntuu hyvin loukkaavalta. En tunnista itseäni siitä. Mutta sillä tavoin se minuun silti vaikuttaa, että koen suurta huolta yksin jäämisestä jos joudun jonkun asian kanssa pulaan. En tunne itseäni rakastetuksi enkä pidetyksi.

Ymmärrän. Mä näen taas suorittamisen asiana, joka jostain syystä tehdään, vaikka vähempikin riittäisi. Esimerkkinä vaikka aikoinaan ammattikorkeakoulussa oli ruotsin tentti. Inhoan ruotsia yli kaiken, en ole koskaan pitänyt siitä. Puolessa välissä tenttikysymyksiä arvioin, että vastaukseni riittävät jo siihen, että olen päässyt läpi enkä edes lukenut loppuja kysymyksiä vaan pistin kynän penaaliin, palautin koepaperin ja lähdin kotiin. Tentti meni läpi. Olisin toki voinut vastata loppuihinkin kysymyksiin ja saada paremman arvosanan, mutta pärjäilijänä mulle riitti, että tentti meni läpi. Tiesin, että ei mun ruotsin arvosanaani tulla koskaan kysymään yhtään missään. 

En kumpaakaan. Teen paljon kaikenlaista, mutta en todellakaan pakonomaisesti suorita.