Lue keskustelun säännöt.
Onko kaksisuuntaista sairastavan OK tehdä lapsia?
23.10.2018 |
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa kun täällä jotkut oikein herrarodun edustajat sanelee kuka saa lisääntyä ja kuka ei :D
Varmaan kaikki tuomitsijat ovat täydellisiä ihmisiä itse.
T.Ahdistuneisuushäiriöinen, lapsienhankintaa miettivä N27
Täällä on jo usea todistus siitä, että kaksisuuntaisen lapsena ei ollut hyvä elää. Näillä kokemuksillako ei ole sinulle mitään merkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei.
Äidilläni oli tuo sairaus. Lääkkeet kyllä oli, mutta ei aina ottanut niitä. Ihan seko muija. Mulla 2 siskoa, kenelläkään meillä ei ole tietoa isästä, kaikki ollaan kuulema yhdenillan tuliaisia. Lapsuus oli sijaisperheitä, lastenkotia ja huostaanottoa, välillä taas oltiin hullun mutsin hoivissa. Ihan kreisiä menoa.
Kennelläkään meistä ei ole ainakaan vielä samaa sairautta, mutta lukematon määrä muita diagnooseja, kiitos hullun mutsin ja lapsuuden.
Meistä kukaan ei ole lapsia tehnyt, mutta ollaan kaikki kolme äitipuolia miehiemne lapsille. Siinä saa nauttia "äitiydestä" ihan riittävästi. Ei lapsen tarvitse aina biologinen olla. Meilläkin siskoilla on ihanat ja läheiset välit yhteen sijaisperheeseen edelleen, siellä ne oikeat vanhemmat olivat.
Mun mielestä on täysin ok, jos tiedostat sairauteesi liittyvät asiat ja haet herkästi apua ja huolehdit itsestäsi. Olen alkoholistisen maanis-depressiivisen isän lapsi ja omaa lapsuuttani en toivoisi kenellekään. MUTTA isäni ei hoitanut sairauttaan muulla kuin viinalla, niin ei voi verrata tilanteeseen, jossa sairaus on "hallinnassa" ja hoidossa.
Vinkkinä sanoisin vielä, että tukijoukot kuntoon ja yhteydet hoitohenkilökuntaan valmiiksi, vaikka kaikki olisi hyvin, niin on hyvä valmistautua valmiiksi jos tulee huonompi olo raskaana tai sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. Ettei sitten tarvitse huonossa hapessa etsiä apua itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kyllä on, jos olet sitoutunut käyttämään lääkitystä ja pitämään huolta itsestäsi. Ei sairaus välttämättä periydy. Jos periytyy, niin sinä varmasti osaat tukea lapsiasi sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei.
Äidilläni oli tuo sairaus. Lääkkeet kyllä oli, mutta ei aina ottanut niitä. Ihan seko muija. Mulla 2 siskoa, kenelläkään meillä ei ole tietoa isästä, kaikki ollaan kuulema yhdenillan tuliaisia. Lapsuus oli sijaisperheitä, lastenkotia ja huostaanottoa, välillä taas oltiin hullun mutsin hoivissa. Ihan kreisiä menoa.
Kennelläkään meistä ei ole ainakaan vielä samaa sairautta, mutta lukematon määrä muita diagnooseja, kiitos hullun mutsin ja lapsuuden.
Meistä kukaan ei ole lapsia tehnyt, mutta ollaan kaikki kolme äitipuolia miehiemne lapsille. Siinä saa nauttia "äitiydestä" ihan riittävästi. Ei lapsen tarvitse aina biologinen olla. Meilläkin siskoilla on ihanat ja läheiset välit yhteen sijaisperheeseen edelleen, siellä ne oikeat vanhemmat olivat.
Jos yhtään pystyt astumaan ulos tosta sun minä-minä-maailmastasi niin kaikilla kaksisuuntaisilla ei ole yhtä huono hoitotasapaino kuin äidilläsi oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hah, minä kysyin muutama kuukausi sitten, onko ok tehdä lasta kun sairastan ahdistuneisuushäiriötä, ja sain aivan hirvittävän määrän haukkuja siitä, miten itsekästä ja edesvastuutonta on edes harkita koko asiaa.
Ihan näin kuriositeettina mainittakoon tämä.
Sinun ei olisi pitänyt kysyä asiasta täällä. Hyvin se vanhemmuus sujuu, kun vain ottaa oman jaksamisen huomioon. - saman diagnoosin saanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monessa suvussa on mielenterveysongelmia, oli niitä diagnosoitu tai ei. Itse nostan hattua jokaiselle, joka aktiivisesti hoitaa mielenterveyttään. Olisivatpa minunkin vanhempani hoitaneet, niin olisi varmasti mukavampia muistoja lapsuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kyllä on, jos olet sitoutunut käyttämään lääkitystä ja pitämään huolta itsestäsi. Ei sairaus välttämättä periydy. Jos periytyy, niin sinä varmasti osaat tukea lapsiasi sen kanssa.
Totta, mutta kaksisuuntainen poikkeaa muista mielenrerveydenhäiriöistä siinä, että normaali hyvä itsestä huoltapito ei riitä, kun lapsi voi valvottaa pari vuotta.
Esim. mä otan läkkeet illalla tasan klo 22 ja se on täysin välttämätöntä (sama kellonaika) ja katkeamaton uni aamuun asti.
Lääkkeet voi olla täysin välttämättömät myös ja 2. suuntaisessa käytettävät lääkkeet ei ole sellaisia, mitä voi syödä raskausaikana. Edes niiden lopettaminen ei ole mikään pikkujuttu.
Lääkkeitten alasajon jälkeen pitää katsoa hyvin pitkään, mitä pelkkä lääkkeettömyys tekee. Sitten raskaus aika, yövalvomiset päälle. Helposti 3 vuotta tosi rankkaa...
T. Vela bipolaari
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään jokainen saa tehdä lapsia, se onko tämä oikeasti järkevää on sitten asia erikseen, jos omat oireet ovat hallinnassa, niin mikä siinä on esteenä lapsia tehdä, kuitenkin pitää tajuta että se tekeminen on se helpoin osuu, lapsia kuitenkin joutuu hoitaa ja kasvattamaan ainakin sen seuraavan 18vuotta, eikä kukaan voi ennakoida millainen lapsi sattuu tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kyllä on, jos olet sitoutunut käyttämään lääkitystä ja pitämään huolta itsestäsi. Ei sairaus välttämättä periydy. Jos periytyy, niin sinä varmasti osaat tukea lapsiasi sen kanssa.
Totta, mutta kaksisuuntainen poikkeaa muista mielenrerveydenhäiriöistä siinä, että normaali hyvä itsestä huoltapito ei riitä, kun lapsi voi valvottaa pari vuotta.
Esim. mä otan läkkeet illalla tasan klo 22 ja se on täysin välttämätöntä (sama kellonaika) ja katkeamaton uni aamuun asti.
Lääkkeet voi olla täysin välttämättömät myös ja 2. suuntaisessa käytettävät lääkkeet ei ole sellaisia, mitä voi syödä raskausaikana. Edes niiden lopettaminen ei ole mikään pikkujuttu.
Lääkkeitten alasajon jälkeen pitää katsoa hyvin pitkään, mitä pelkkä lääkkeettömyys tekee. Sitten raskaus aika, yövalvomiset päälle. Helposti 3 vuotta tosi rankkaa...
T. Vela bipolaari
Harva hankkii lapsen yksin. Kumppani voi varmaan myös hoitaa lasta ja ehkä sukulaisetkin auttavat välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Terveidenkin lapset ovat nykyään totaalisia idiootteja. Sulla sentään päässä häikkää. Tämä maa ei tarvitse enempää penskoja joista tulee tubettajia ja instapyllyjä.
Oletko sinä rodunjalostaja selvittänyt oman geeniperimäsi? Puhumattakaan tunnepuolen haasteista? Miten olet varmistanut että sinä itse tai jälkikasvusi ette ole idiootteja?
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa suvussa on mielenterveysongelmia, oli niitä diagnosoitu tai ei. Itse nostan hattua jokaiselle, joka aktiivisesti hoitaa mielenterveyttään. Olisivatpa minunkin vanhempani hoitaneet, niin olisi varmasti mukavampia muistoja lapsuudesta.
Totta. Meitä on monia joilla on hoitotasapaino kohdillaan. Mun ystävä jonka bipolaarinen sisko kuoli 40- vuotiaana (lääkkeistä johtuneeseen vaivaan), tuhahti mulle "ei ne lääkkeet häntä auttaneet, avohoidosta puhumattakaan" ja vali vali. Totesin yksikantaan, että ei varmaan auttanutkaan, koska lääkkeitten kanssa pitää sitoutua päihteettömyyteen tai lähes täydelliseen päihteettömyyteen. 70-80% tässä sairaudessa on omista valinnoista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että on se aika raskasta kun vanhempi sekoilee maniakausina ympäri kylää.
M30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kyllä on, jos olet sitoutunut käyttämään lääkitystä ja pitämään huolta itsestäsi. Ei sairaus välttämättä periydy. Jos periytyy, niin sinä varmasti osaat tukea lapsiasi sen kanssa.
Totta, mutta kaksisuuntainen poikkeaa muista mielenrerveydenhäiriöistä siinä, että normaali hyvä itsestä huoltapito ei riitä, kun lapsi voi valvottaa pari vuotta.
Esim. mä otan läkkeet illalla tasan klo 22 ja se on täysin välttämätöntä (sama kellonaika) ja katkeamaton uni aamuun asti.
Lääkkeet voi olla täysin välttämättömät myös ja 2. suuntaisessa käytettävät lääkkeet ei ole sellaisia, mitä voi syödä raskausaikana. Edes niiden lopettaminen ei ole mikään pikkujuttu.
Lääkkeitten alasajon jälkeen pitää katsoa hyvin pitkään, mitä pelkkä lääkkeettömyys tekee. Sitten raskaus aika, yövalvomiset päälle. Helposti 3 vuotta tosi rankkaa...
T. Vela bipolaari
Harva hankkii lapsen yksin. Kumppani voi varmaan myös hoitaa lasta ja ehkä sukulaisetkin auttavat välillä.
Idealistista kyllä, mutta kuinkakohan monta ketjua täälläkin on aiheesta kun mies on vauvan syntymän jälkeen muuttunut/etääntynyt ja äidit itkevät väsymystään? Fakta on että loppujen lopuksi jokainen voi luottaa vain itseensä.
En sano etteikö kaksisuuntaista (tai mitä tahansa mielisairautta) sairastavan ihmisen tulisi tehdä lapsia, mutta riskit ovat suuremmat kuin terveillä ja omia voimavaroja pitää pohtia ennen kuin pullat on uunissa. Mitä jos raskaus on haastava, synnytyksestä jää pitkät haavat ja koliikkivauva itkee vielä seuraavat 11kk päälle? Jossittelua, mutta koska kyseessä leikitään niin lapsen kuin pariskunnankin hyvinvoinnilla niin ihan aiheellista.
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että on se aika raskasta kun vanhempi sekoilee maniakausina ympäri kylää.
M30
Varmasti, mutta sairautta on kahta eri muotoa, lievemmässä 2. tyypissä ei ole manioita vaan hypomaniaa, mikä on huomattavasti lievempi kuin mania, jossa mieli pirstoutuu. Maniaa ei tule, jos syö lääkkeet. Esim. mulla on annos merkitty pakkaukseen 200mg-600mg. Eli jos mieliala lähtee kohoamaan, alan heti nostaa annosta. Ja tarvittaessa olen yhteydessä lääkäriini. Jätän aamulla viestin toimistoaikaan polille ja hän soittaa kun kerkiää ja sitten mietitään, mitä tehdään. Kaikki ei havittele manioita todellakaan. Manian sairastaneilla on 75 prosentilla vielä 5 vuoden kuluttuakin alentuneet kognitiiviset kyvyt. Siitä kestää toipua k a u a n, jos haluaa oireettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kuitenkin periytyvästä sairaudesta.
Mitä mieltä olet? Onko minun OK lisääntyä ja mahdollisesti periyttää sairaus jälkipolville, omalle lapselleni?
Olen kohta 30-vuotias ja asia alkaa olla viimeistäänkin ajankohtainen. Lääkityksellä sairauteni pysyy kurissa, joten uskon että minusta tulisi oikein hyvä äiti lapselleni.
Kyllä on, jos olet sitoutunut käyttämään lääkitystä ja pitämään huolta itsestäsi. Ei sairaus välttämättä periydy. Jos periytyy, niin sinä varmasti osaat tukea lapsiasi sen kanssa.
Totta, mutta kaksisuuntainen poikkeaa muista mielenrerveydenhäiriöistä siinä, että normaali hyvä itsestä huoltapito ei riitä, kun lapsi voi valvottaa pari vuotta.
Esim. mä otan läkkeet illalla tasan klo 22 ja se on täysin välttämätöntä (sama kellonaika) ja katkeamaton uni aamuun asti.
Lääkkeet voi olla täysin välttämättömät myös ja 2. suuntaisessa käytettävät lääkkeet ei ole sellaisia, mitä voi syödä raskausaikana. Edes niiden lopettaminen ei ole mikään pikkujuttu.
Lääkkeitten alasajon jälkeen pitää katsoa hyvin pitkään, mitä pelkkä lääkkeettömyys tekee. Sitten raskaus aika, yövalvomiset päälle. Helposti 3 vuotta tosi rankkaa...
T. Vela bipolaari
Harva hankkii lapsen yksin. Kumppani voi varmaan myös hoitaa lasta ja ehkä sukulaisetkin auttavat välillä.
Idealistista kyllä, mutta kuinkakohan monta ketjua täälläkin on aiheesta kun mies on vauvan syntymän jälkeen muuttunut/etääntynyt ja äidit itkevät väsymystään? Fakta on että loppujen lopuksi jokainen voi luottaa vain itseensä.
En sano etteikö kaksisuuntaista (tai mitä tahansa mielisairautta) sairastavan ihmisen tulisi tehdä lapsia, mutta riskit ovat suuremmat kuin terveillä ja omia voimavaroja pitää pohtia ennen kuin pullat on uunissa. Mitä jos raskaus on haastava, synnytyksestä jää pitkät haavat ja koliikkivauva itkee vielä seuraavat 11kk päälle? Jossittelua, mutta koska kyseessä leikitään niin lapsen kuin pariskunnankin hyvinvoinnilla niin ihan aiheellista.
Kaksisuuntainen on kaikista mielenterveydenhäiriöistä vaikein ajatellen lasten hankkimista. No okei skitsofrenia myös.
Ei voi lähteä siitä, että kokeillaan ja todetaan, että nytpä äidin pitääkin olla doupattuna 24/7 seuraavat 5 vuotta ja toipua synnytyksestä seuraavat vuosikymmenet, kun elämä ei koskaan palautunutkaan raskautta edeltävälle tasolle.
Sanomatta selvää, että lapsesta huolehtiminen voi jäädä jonkun toisen/toisten kontolle.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta pärjään nykyään ilman lääkkeitä elämällä rauhallista terveellistä rutiininomaista elämää. Olen korkeasti koulutettu ja ottanut paljon selvää sairaudestani. Olen "vasta" 28-vuotias, mutta toivoisin saavani joku päivä lapsia. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä kaksisuuntainen mielialahäiriö periydy tosiaan suoraan, tietysti alttius sairastua on lapsella suurempi. Ymmärtääkseni monet kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon käytettävät lääkkeet ovat suht turvallisia myös raskauden aikana. Aina pitää punnita lääkkeistä saatava hyöty vs haitat. Tsemppiä ap! Mikäli sairautesi on hallinnassa sinusta tulee varmasti hyvä vanhempi!