Nuorten narsismi some-aikana
Oletteko laittaneet merkillä, kuinka nykynuorten, ennen kaikkea sosiaalisen media kuva, on hyvin narsistinen? Kuvissa poseerataan pääsääntöisesti hyvin tuiman näköisesti ja pyritään tuomaan itseään esille hyvin erikoislaatuisena ihmisenä, ja keskeisessä roolissa on erityisesti myös kaikki materia ja omat saavutukset. Ts. Itseä ja omaa sosiaalisen median kuvaa pyritään ulkokultaamaan keinolla millä hyvänsä. Nuorten keskuudessa on mielestäni siis hyvin näkyvää narsismia, ja tämä some-aika tuo sen esille.
Ja ei, tämä ei missään nimessä ole "lynkataan parikymppiset" -ketju, ja narsismi sanana on jo hirvittävän vahvan kuuloinen, mutta olen aidosti pohtinut asiaa, ja tämä aika on mielestäni aivan äärettömän huolestuttava. Nuorten maailma näyttäytyy somen kautta todella kilpailuhenkisenä, ja itseäni tämä ainakin hirvittää, mikäli omaa ihmisarvoa perustetaan kaikkeen pinnalliseen. Mitä ajatuksia tämä kaikki teissä herättää? Ja mihin suuntaan tulevaisuus onkaan menossa?