Aloitin laihduttamisen, enkä uskalla enää syödä

Olen 32-vuotias nainen, enkä ole viime vuosina kiinnittänyt kamalasti huomiota syömiseeni tai painooni. Minulla oli teininä ja parikymppisenä hieman taipumusta häiriöiseen syömiseen, jonka vuoksi varmaan koin paremmaksi olla stressaamatta painosta.

Noh, syynä tähän nyt aloittamaani kuuriin ei ole kovin terveestä päästä. Tapailin tovin (3kk) miestä, joka oli nuorempana kärsinyt lihavuudesta. Nyt todella timmissä kunnossa, vaikkei järin terveellinen syömiseltään/juomiseltaan. Suhteemme oli lyhyt, mutta todella intensiivinen. Olin korviani myöten ihastunut. Mies sitten jätti minut tuosta noin vain sen kummempia syitä selittämättä. Aiemmin kuitenkin erään riidan aikaan hän mainitsi, että häntä harmitti, että en ole aktiivisempi kuntoilun saralla (käyn lenkeillä ja hänen kanssaan kävin salilla). Oletan siis, että hän jätti minut, koska olen liian lihava. Painoindeksini onkin lievän ylipainon puolella, mutta tähän asti olen ollut sinut itseni kanssa.

Olen nyt kuukauden ajan (aluksi suunnitelmallisesti) vähentänyt syömisiäni, tarkkaillut kaloreita ja lisännyt liikuntaa. Yritän pitää viikossa ainakin yhden lepopäivän liikunnasta, mutta tuntuu, etten saa nukutuksi jos en käy lenkillä. Lenkit ovat 5-10km luokkaa, joista noita pidempiä teen vähintään kahdesti viikossa. Käyn myös salilla ja pyöräilen. En ole noin viikkoon enää "pystynyt" syömään kuin yhden ruuan päivässä. Aiemmin vielä pystyin, koska perustelin itselleni, että syödä pitää kuitenkin. Käyn puntarilla useita kertoja päivässä, vaikkei siinä ole järjen hiventä. Jos paino ei ole laskenut, en syö. Jos paino on laskenut, mietin, voinko syödä. Ja sitten en todennäköisesti syö.

Tunnistan ja tiedostan, että tämä ei pääty hyvin. Väsyn ja sorrun syömään ennen pitkää. Se olisi varmasti aivan hyvä asia, mutta minua ahdistaa. En oikein tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. En halua lihoa, mutta en myöskään halua toistaa näitä vammaisia käytösmalleja.