Mitä mieltä olette suorasta demokratiasta (Sveitsin malliin)? Pitäisikö Suomen järjestelmää muuttaa siihen suuntaan?
Tällaista muutostahan voisi toteuttaa pikkuhiljaa.
Ainakin omaa äänestysaktiivisuuttani nostaisi, että saisi äänestää itse asioista eikä valita sitä munapäätä, joka vaikuttaa vähiten paskalta.
Kommentit (50)
Minä kannattaisin sellaista sivistynyttä demokratiaa jossa ei nälvitä ja huudeta toisille. Kaikki tekevät kompromisseja. Koulutuksella on merkitystä myös.
Lisäksi pitäisi olla myös vaalitakuu, lupaukset täytyy olla sellaisia jotka ovat mahdollisia totetuttaa ja puolue niitä aktiivisesti edustaa.
Jos on nassepuolue, kai senkin voisi tehdä sivistyneesti.
Sveitsissä voi äänestää aina kolmen kuukauden välein, kerralla 1-5 asiaa.
Osa on ns perusäänestyksiä (parlamentti jne), osa näitä yksittäisestä asiasta äänestyksiä. Pitää esim valita saako paikkakunnan koulu ottaa miljoonien remonttilainan. Tylsiä juttuja jotka kyllä pitäisi jättää ammattilaisille. Menevät kyllä useimmiten läpi.
Nimbyismi iskee varsinkin kun kyse valtateistä ja tuulivoimaloista. Tietysti kukaan ei halua niitä juuri omaan kotikuntaan. Vaikea saada uutta infraa yms läpi.
Menisi liian vaikeaksi jos jokaisesta vähänkin tärkeämmästä asiasta pitäisi järjestää vaalit.
Minusta paras tie oikeaan suuntaan olisi äänikynnys, esimerkiksi 5%, jolloin turhat pikkupuolueet tippuvat pois. Jatkossa tavoitetila olisi kaksipuoluejärjestelmä, joka on kaikkein demokraattisin koska siinä kansa saa aina sitä mitä tilaa. Ei tule sellasiia lehmänkauppoja kuin edellisen eduskunnan aikana, oikeistoenemmistöinen eduskunta, mutta vasemmistohallitus jonka keskusta mahdollisti.
Ensimmäiseksi pitäisi tehdä hallintouudistus kuten Ruotsissa. Lakkautetaan kunnat, maakunnat, kihlakunnat, läänit, maakunnat ja alueet. Otetaan jonkinlainen kihlakuntajako pohjaksi ja perustetaan uudet kunnat/kaupungit niiden pohjalle (Ruotsissa näille alueille annettiin nimeksi län). Ei nykyään tarvita mitään hierarkisia tikapuita kun on nykytekniikka ja kommunikaatiovälineet.
Jos päätöksenteko menee liian alas, se lisää korruptiota ja nepotismia. Joillakin on kummallinen käsitys että kun päättäjä on fyysisesti lähellä kansalaista, se jotenkin lisäisi demokratiaa.
T: Urpo Eduskunnan kautta presidentiksi. Sitten Suomen suurruhtinaaksi (Urpo I)
En kannata. Ei mulla ole osaamista moiseen, eikä aikaakaan perehtyä.
Lisäksi välillä on todella tärkeitä äänestyksiä, nyt tulossa mm uusi yleissopimus EU:n kanssa. Sitä säädetään sillä silmällä että se pitää saada kansalle läpi.
Sveitsillä on sen sata eri sopimusta EU:n kanssa mutta se on sekavaa ja nyt yritetään tuoda iso osa yhden sopimuksen alle.
Äärioikeisto Sveitsissä tottakai vastustaa tätä.
Vierailija kirjoitti:
Menisi liian vaikeaksi jos jokaisesta vähänkin tärkeämmästä asiasta pitäisi järjestää vaalit.
Minusta paras tie oikeaan suuntaan olisi äänikynnys, esimerkiksi 5%, jolloin turhat pikkupuolueet tippuvat pois. Jatkossa tavoitetila olisi kaksipuoluejärjestelmä, joka on kaikkein demokraattisin koska siinä kansa saa aina sitä mitä tilaa. Ei tule sellasiia lehmänkauppoja kuin edellisen eduskunnan aikana, oikeistoenemmistöinen eduskunta, mutta vasemmistohallitus jonka keskusta mahdollisti.
Wtf! Kaksipuoluejärjestelmä on huonoin, katso mitä se UK:ssa ja USA:ssa aiheuttaa!
Kaksi puoluepalikkaa joista kumpikaan ei vastaa suurimman osan mielipiteitä, puolueet vallassa suunnilleen vuorotellen, kippaavat toisen päätökset, oikeistopuolue tuhlaa ja hölmöilee äärinasujuttujaan, vasemmiston pitää sitten tulla ja pelastaa talous kunnes oikeisto taas rällää sen.

Lisäys: UK:ssa ja USA:ssa on siis tarkkaan ottaen äärioikeistopuolueita (republikaanit, toryt, reform), keskustaoikeistopuolue (demokraatit) ja keskustavasemmistolainen puolue (labour).
Vasemmistoäänestäjille turhauttavaa.
Suora demokratia on huono systeemi.
Se on äärimmäisen altis trendeille ja mielipidevaikuttamiselle.
Kerran kun iskee joku kohua aiheuttava juttu, sen turvin runnotaan läpi täysin järjetöntä lainsäädäntöä, jota korjaillaan seuraavat 10 vuotta.
pah, itku ja vinku siitä tulisi palsta persloisille kun niin harvat teitä kannattaa