Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ÄITIVIHA Äitiä vihaavat pojat
18.10.2018 |
Miten voi elää ja pärjätä, ehkä vielä jopa vaikuttaa asioihin?? aikuisten ikäisten lasten vihatessa äitiä?
Oma jaksamiseni 3 lapsen yksinhuoltajana ja pienyrittäjänä ei ollut paras mahdollinen lasten ollessa pieniä ja kotitilanteemme haasteita lisäsi lisäksi heidän alkoholisti-isänsä, joka teki kaikkensa rikkoakseen minun ja lasten välejä ja häiritäkseen humalassa ja selvinkinpäin estämällä arjen sujumista milloin milläkin tempulla esim kaappamalla lapsia, tehden perättömiä lasuja ja haastelemalla oikeuteen milloin mistäkin syystä yms..
Tilannetta helpotti eroaminen, pääsin pois alistavasta ja väkivaltaisesta suhteesta, kiusanteko jatkui kuitenkin vielä vuosia eron jälkeen.
Olen kaikki vuodet ollut yksin vastuussa perheen toimeentulosta, kaikista kotiaskareista ja kaikesta.
On ihme, että selvisimme kaikki hengissä niistä vuosista.
Olen rakastanut jokaista lastani niin paljon kuin voimavaroiltani olen kyennyt. Usein paineet ovat olleet niin sietämättömät, etten ole pystynyt olemaan niin hyvä äiti kuin olisin halunnut olla. Kadun hermostumisiani syvästi ja olen niitä pyytänyt anteeksi lapsiltani monet kerrat. Olen yrittänyt olla heille sekä isä että äiti, rajojen laittaja ja ymmärtäjä, epäonnistuen usein molemmissa. Yritän antaa itselleni anteeksi etten ole pystynyt parempaan, mutta se on vaikeaa, kun näen, miten etenkin pojat osoittavat vihamielisyyttä eppäonnistumiseni vuoksi.
Itken sydämessäni, kun näen ja koen molempien poikieni vihaavan ja ylenkatsovan minua, aivan kuten heidän isänsä. Tyttären kanssa välit ovat hyvät ja arvostavat.
Miten jaksan elää tämän kanssa?
Kommentit (8)
No yhyy.. se äiti sut tänne kuitenkin synnytti. Ilman sitä sua ei olis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat kuitenkin vielä nuoria aikuisia miehiä? Monestihan miehet "pehmenevät" vasta lapsia saatuaan ja alkavat vasta silloin arvostaa perhearvoja ja omia vanhempiaan.
Tsemppiä, alotus tuntuu traagiselta, kun ollaan väärillä raiteilla, voi olla vaikeaa palata normalisoituneihin suhteisiin. Oletko avoimesti kertonut pojillesi sen mitä kirjoitit tässä?
Ehkä voisi olla sellainen hetki jolloin voit puhua heille kun tunnelma on oikea.
Naisviha taitaa olla isältä opittua
Ehkäpä aika auttaa, jos ovat vielä kovin nuoria? Olet varmasti parhaasi tehnyt ja riittävän hyvä äiti ollut. Pari juttua tulee mieleeni, kirjoitan ne sinulle ihan auttaakseni pohtimaan tilannetta, en kritisoidakseni - vaikka itsekritiikkiähän jokainen vanhempi joutuu kyllä harrastamaan, oli elämässä ollut enemmän tai vähemmän vastoinkäymisiä.
Mieleeni tuli, että oletko ehkä aavistuksen liikaa elänyt "marttyyrina" kertoen lapsille kuinka rankkaa sinulla on ollut ja kuinka heidän isänsä on hankaloittanut elämäänne? Voiko jopa olla, että tilanteissa joissa sinun olisi itse pitänyt kantaa vastuu omista teoista ja sanoista, oletkin syyttänyt enemmän tilannetta ja heidän isäänsä? Tilanteessasi sellaiseen "syyllistyminen" on ymmärrettävää, sillä sinulla on varmasti ollut raskasta. Tämä kuitenkin voisi selittää osittain, miksi tyttäresi (joka on lapsuudessaan samaistunut sinuun) arvostaa sinua, mutta pojat (jotka ovat samaistuneet isäänsä) kokevat halveksuntaa sinua kohtaan, koska isäänsä arvostelemalla ovat tavallaan arvostellut heitä ja heidän poikuutta.
Sanoit, että olet yrittänyt olla isä ja äiti. Toivottavasti ymmärrät, että lasten näkökulmasta et ole heille isä ollut, vaan se ihan heidän "oikea" isä on heille isä, ja pojissa voi varmasti vain aiheuttaa katkeruutta ja vihaa, jos heille esität asian niin, ettei heillä ole isää ollutkaan. Että tavallaan sinä olisit ollut enemmän isä heille kuin heidän oma isä, sillä näinhän ei ole ollut. Kyllä huonokin isä/puoliso on edelleen isä, ja äiti on aina äiti.
Suurin vaikutus lienee kuitenkin sillä, että heidän isänsä on ilmeisesti vaikeuttanut sinun suhdetta lapsiinne. Toisen vanhemman mitätöinti, haukkuminen ja mustamaalaminen
lapselle on aina väärin. Se on varmasti vaikuttanut erityisesti poikiin, joille isäsuhde on merkityksellinen erityisellä tavalla. Mikäli kuitenkin haluat poikiisi hyvät välit, niin tämä näkökulma ei välttämättä ole siihen paras, vaan olisi tärkeää tarkastella omaa suhdetta lapsiisi ilman muita tekijöitä. Lähteä siitä liikkeelle, että teidän suhde on teidän suhde, ja lapsilla on myös oma suhde isäänsä, johon sinulla ei enää tässä vaiheessa ole valtaa, eikä sinulla ole tuota suhdetta oikeutta kritisoida.
Olet kuitenkin puheväleissä poikiisi, joten mitä todennäköisimmin välit vielä muuttuvat kun he vanhentuvat. Ehkä voisit ehdottaa heille perheterapiaa sinun kanssa yhdessä? Olisihan se hyvä, että jos joskus lapsenlapsiakin tulee, niin välit olisivat hyvät ja avoimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitte puhua poikien kanssa, sinun pitää hyväksyä, että pojat/miehet eivät yleensä näytä tunteitaan saman lailla kuin naiset/tytöt, se että poika/mies voi tuntua etäiseltä ei tarkoita että hän olisi kylmä tai vihaisi sinua, kaikki eivät koe tärkeäksi kertoa jatkuvasti kuinka rakas ihminen toinen on tai tarvitse läheisyyttä niin paljon kuin toinen, menneitä eivät kaikki koe hyvänä muistella jatkuvasti, vaa haluavat unohtaa ne ja ajatella enemmän tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Jokaisella meistä on tunteet, jokainen näyttää ne eri tavalla, toisen rajoja pitää kunnioittaa ja hyväksyä hänen tapansa elää, joku terapia voisi auttaa sinua itseäsi.
Miehet on niin vaikeita. Minullakin isä ja kaksi veljeä kauhean negatiivisia ja hankalia. Mun mies ja hänen isänsä ja veljensä, jatkuvaa ärsytystä muita kohtaan. Plus kaikki muut äkäilijät joita tullut vastaan. Miehet on. Hormonitko sen tekee.
Alue: Aihe vapaa
No selvästi sä oot epäonnistunu vanhemmuudessa kun tuohon pisteeseen olet päätynyt.