Miehen vanhemman vakava sairaus
Miehen isä on sairastunut vakavasti, ja mies matkusti pariksi viikoksi sinne. Nyt hän ilmoitti, että tulee pariksi viikoksi kotiin ja lähtee sitten taas. Miehen työ mahdollistaa hänen olemisensa siellä, kun taas minä en pysty irrottautumaan omastani. Miehen isä asuu niin kaukana, ettei sieltä voi lähteä välissä käymään kotona. Mies ei ole perheensä ainoa lapsi, isä elää parisuhteessa, ja lisäksi samassa kaupungissa asuu muitakin sukulaisia.
Tiedän, että miehen täytyy olla isänsä luona tässä tilanteessa, mutta samalla tunnen itseni kovin yksinäiseksi, ja arjen pyörittämisen yksin kovin raskaaksi. Mies on ulkoistanut oikeastaan kaiken minulle, huolehdin tällä hetkellä jopa hänelle kuuluvien laskujen maksamisesta ajallaan. Muutin tähän kaupunkiin tuntematta täältä ketään, eikä nytkään turvaverkkoja käytännössä ole. Kun kysyn tai ehdotan jotain, mikä voisi mahdollisesti tehdä elämästämme täällä nyt helpompaa, mies loukkaantuu kun kehtaan vaivata häntä asialla nyt, kun hänen isänsä on sairas. Tunnen oloni itsekkääksi kun mietin omia tarpeitani silloin kun vaakakupissa on miehen isän sairaus, mutta minusta tuntuu myös, etten tule jaksamaan tällaista kuukausikaupalla.
Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa, ja miten olette pärjänneet? Vertaistukea kaipailisin kipeästi.
Kommentit (3)
Jos lapsia/maatila/yritys tms, niin muuttaa tilannetta aika oleellisesti. Jos olet palkkatyössäkäyvä aikuinen niin miksi et selviäisi vaikka loppuelämääsi?
Surullinen tilanne. Onneksi miehesi voi olla isänsä tukena ja turvana.
Olen elänyt 19-vuotiaasta lähtien yksin, joten en ymmärrä, miksi et pärjäisi itsenäisesti, kun mies on poissa.
N 51
Mitä tehtäviä sinulla on, joista et selviä yksin? Onko teillä lapsia?