Onko muita, joilla on tosi alhainen "mukavuudenhalu"? Onko teillä motivaatio-ongelmia elämässä?

Olenkohan vaan patalaiskaksi syntynyt. Sitä epäilen. Kun tosi vähä riittää, niin miksi tavoitella enempää? Tarkoitan siis sitä, ettei edes tarvitse sinänsä "uhrautua", eikä kärsi mitenkään, jos joutuu luopumaan jostain perusmukavuuksiksi laskettavista asioista. Jos olet samanlainen, niin ylläpidätkö jotain mukavuuksiksi laskettuja "turhia" asioita muiden ihmisten takia, vaikka itse olet ainoa, johon asia vaikuttaa?

Kaikilla on tietty juttuja, joita ei vaan siedä (mulla se on kuumuus), mutta mä olen tajunnut ylläpitäväni jotain mukavuuksia kodissani ihan vaan, koska sitä nyt vaan odotetaan ja esim. vanhemmat kauhistuisi liikaa muuten. Nykyisin esim. valehtelen, että mulla on kunnon patja rullattuna kaapissa, vaikka oikeasti nukun ohuella retkipatjalla lattialla. Joskus olen kääriytynyt vain peittoon lattialle yöksi ja sekin oli ok. Tyyny hikoontui kesällä niin, että heitin sen pois, enkä ole kaivannut enää mitään sellaistakaan.

Mulla on tietty aika terve kroppa ja olen suht nuori, eli noin kolmekymppinen. Se selittää jotain, mutta toisaalta taas ei. Vaivaa on ollut sen verran, että tiedän kestäväni fyysistäkin epämukavuutta todella pitkälle. Olen ollut isossa leikkauksessakin.

En tarvitsisi juuri mitään huonekaluja. En tarvitse mitään istuimia, mutta mulla on pari tyynyä ja jakkaraa vieraita varten. Pystyn itse istumaan kyykyssä niin pitkään kuin huvittaa ja laittamaan ruokaa, kirjoittamaan yms. sillä tavalla.

Tykkään hyvästä ruuasta, mutta en mä kärsi tylsästä, yksinkertaisesta, kuivasta, kylmästä tai mauttomasta ruuasta. Töissä mun eväitäni kauhistellaan, mutta ei asialla vaan ole mulle väliä, eikä oloni mitenkään parane tai huonone, jos se on parempaa. Joku kylmä tölkkihernekeitto suoraan purkista lusikoituna on ihan ok. Voin olla syömättäkin. Jos talvella tulee kylmä ulkona, niin yksin liikkuessa panen vaan juoksuksi. Seurassa en välitä, ellen ole oikeasti tekemässä itselleni vahinkoa. En välitä sateesta, eikä kastumisella ole mitään väliä. Suojaan itseäni sateelta joskus lähinnä muiden takia. Oloni ei mitenkään parane juuri minkäänlaisten mukavuuksien ansiosta. Sääolosuhteet on mulle aika samantekevä, ellei ole kuuma (se on mun "akilleen kantapääni").

Olen viettänyt paljon aikaa yksin (kuukausia putkeen joka vuodenaikaan ja usein) talossa, joka on syrjässä, ja jossa ei ole sähköä ja vesi tulee kaivosta. Ei mulla ole mitään tarvetta muuhun. En viitsinyt edes lämmittää vettä peseytyäkseni, ja se oli talvisin juuri ja juuri sulaa. Siihen tottuu. Kaikenlaiset askareet tuntui vain mukavalta kun oli hommaa ja sain liikuntaa. Ei mua kyllä haitannut esim. pakkanen sisälläkään, kun vaatetta ja peittoa oli niin, ettei paleltumia tule.

En vaan saa mitään mistään tuommoisista jutuista. Jos uskoisin olevani turvassa ihmisiltä tuolla ulkona, eikä ihmiset huolehtisi mun puolestani, niin en kai edes viitsisi asua sisällä ja maksaa vuokraa.

Ehkä tämä on vaan laiskuutta parhaimmillaan. On tosi vaikeaa löytää motivaatiota mihinkään sen kummempaan.