Hirveät "ystävät/kaverit"

Huhuu

Esitti vuosien ajan olevansa hyvä ystävä, mutta paljasti yhdessä vaiheessa lähestulkoon inhoavansa minua. 

Toimittajalla taas juttuaiheet vähissä..?

Teki juuri noita, että puhui paskaa selän takana ja meni sänkyyn silloisen poikaystäväni kanssa. Alkoholiongelmaa hänellä myös. Käyttäytyi kuin mikäkin peräreikä, ja sitten uhriutui jos joku ei tykännyt.

Niin teissä ei ole mitään vikaa taas? Huoh, clasic av-mamma.

Levitti hulluja huhuja minusta ja perheestäni, ja kun sai tietää mt-ongelmistani niin tämä oikein testasi saisiko hän minut luulemaan että ollaan käyty keskusteluja joita en vaan muista, ja että olisin kertonut outoja tarinoita. Tämän kyseinen henkilö siis paljasti ihan itse lopulta, hänestä tuo oli vaan hauskaa.

Peruskoulun ekalla kaverikseni päätyi poika nimeltä Aapeli (nimi muutettu). Kun vietin hänen kanssaan aikaa vapaa-ajalla, kävi ilmi että a) äitini oli Aapelin äidin työkaveri ja b) Aapeli oli aika sekopää. Aapeli mm. kantoi mukanaan kotinsa keittiöstä otettua keittiöveistä jolla hän sitten kaiverteli hak arist ejä leikkikenttien puisiin kiipeilytelineisiin. Hän myös puhui usein its e m urhista. Äitini joka oli päivittäin yhteyksissä Aapelin äidin kanssa rohkaisi minua ystävyyteen tämän pojan kanssa, kunnes esimerkin voiman ansiosta kaiversin haakkaristiin myös meidän kesämökkimme oveen.

Kun siirryttiin kolmosluokalle, Aapelia ei yhtäkkiä näkynyt missään: hän ei ollut siirtynyt meidän luokalle tai millekään rinnakkaisluokalle. Tällöin sain kuulla että Aapeli oli sijoitettu toiseen perheeseen koska hänen äitinsä "ei oikein pärjännyt" Aapelin kanssa.

Vasta aikuisena olen ymmärtänyt tämän tarinan traagisuuden. Toivon todella että tämä poika on yhä elossa ja suurinpiirtein kunnossa.

Yritti iskeä jokaista miesystävääni ja kerran onnistuikin. Manipuloi ja kontrolloi. Kertoi asioitani kaikille kavereilleen ja viihdytti kerran ravintolapöytää noloilla salaisuuksillani, vaikka istuin vieressä. Kun laitoin välit poikki lopullisesti, ryhtyi levittelemään minusta huhuja.

Nuorena tyttönä muutin toiselle puolelle Suomea ja aloitin ylä-asteen uudessa kaupungissa. Nopeasti tutustuinkin sitten kivaan porukkaan ja olimme todella tiiviisti yhdessä koulun ulkopuolellakin. Olen hyvävaraisesta perheestä, mutta minut kasvatettiin arvostamaan mitä minulla on ja olin koko ikäni tykännyt pitää matalaa profiilia perheasioista. 9. Luokalla sitten yksi näistä porukan tytöistä sai tietää perheeni ( tai oikeastaan isäni ) rahoista ja haukkui pataluhaksi päin naamaa. Kahden vuoden läheinen ystävyys oli yhtäkkiä pilalla minun "leuhkimiseni" takia, vaikkei tämä tyttö edes kuullut asiasta minulta. Muistan edelleen miten hämilläni olin, ei siis ollut koko kahteen vuoteen ollut mitään ongelmaa muuten kuin yhtäkkiä kun sai moisesta tietää. Lisäksi tämän jälkeen käänsi suuren osan ystävistäni minua vastaan ja juoruili pitkin ja poikin kyliä. Kateus on melkoinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Toimittajalla taas juttuaiheet vähissä..?

juuri näin ja kansa menee halpaan.

Klassinen kateustarina. Olin ollut yläasteella vielä ruma ankanpoikanen, vähän liian laiha meikkaamaton ujo tyttö. Peruskoulun jälkeen aloin kiinnostua meikkaamisesta ja vaatteista ja pojat alkoivat huomata minut. En silti oikein vielä itse halunnut mitään seurustelukuvioita, koska kehityin myöhään myös henkisesti. Mutta kaveriporukastamme muutama tyttö alkoi vihata minua näiden suosittujen poikien lähettämien terveisien ja huomioiden vuoksi. Vuoden aikana alkoi tulla piikittelyä ja pään aukomista ihan kaikesta, jopa minun huoneeni huonekaluista (ihan tavallinen teinihuone). Jos sanoin jotakin, niin matkittiin lässyttävällä äänellä. Koulun jälkeen meille saattoi kotiin tulla pari tyttöä vaan tuijottamaan ja hihittelemään, kun teen läksyjä. Lopulta kaikenlaisten rumien käänteiden jälkeen kyllästyin ja katkaisin välit. Siitäkös se riemu repesi! Minua haukuttiin ihan kaikille ja annettiin kuva, että olisin ihmishirviö. Yksi oli selittänyt joka paikassa, miten olin kahden vuoden tuntemisen aikana pilannut hänen koko elämänsä, koska en ollut antanut hänen tutustua minua yrittäviin poikiin (joihin en itse halunnut tutustua). Vielä kymmenen vuotta jälkeenpäinkin, näistä pari ihmistä pyrskähti nauruun, kun näki minut. On käynyt mielessä joskus Seinäjoen teinimurhaaja, että jotain samaa sairasta vihaa siinä oli. Varsinkin yhden pääkiusaajan toiminta oli sellaista, että ääritilanteessa ei olisi tullut edes väkivalta yllätyksenä.

Hauskinta tässä on, että en ollut mitenkään poikkeuksellisen kaunis verrattuna muihin. Ehkä hieman erikoisen näköinen ja tosi ujo. Naapurintyttömäinen.