Elämäni on sosiaalisessa mielessä umpikujassa

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää se, kun kukaan ei sano rehellisesti, miten mä pystyisin muuttamaan tilanteeni. Mun pitäisi vain "ottaa itseäni niskasta kiinni" ja ryhdistäytyä, mutta en tiedä, miten sen käytännössä tekisin. Maailma on kova ja karu paikka ja sääliä ei saa mistään, pitäisi vain itse jaksaa taistella kovemmin. Ja sitten niitten vahvojen ympärillä ihmiset viihtyvät. :/ Mutta mistä saisin voimaa jaksaa enää yrittää edes?

T. Ap

Tosissasiko meinaat, että me muut ihmiset saamme sääliä jostain. Sinulla taitaa olla vähän epärealistinen käsitys ihmissuhteista. On ihan normaalia käsitellä kurjia asioita vähän itsekseenkin. Harvalla on sellaisia ihmissuhteita, missä kaikki märehtimiset voi kaataa jonkun toisen niskaan. Kyllä omista murheista pitää ottaa vastuu ihan itse.

Minustakin kuulostat masentuneelta. Ei se riitä ei-masentuneen määritelmäksi, että käy töissä ja harrastuksissa ja hoitaa lapset. Ihan hyvä, että saat nuo asiat hoidettua. Kuulostat silti masentuneelta.

Et ole tainnut saada kotoa oikein mitään mallia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ei sitten mikään ihmekään, ettei homma oikein suju.

Vierailija kirjoitti:

Olen todella yksinäinen kahden leikki-ikäisen yh-äiti (erosin exäni väkivaltaisuuden takia). Taloudellinen tilanne on kohtalainen ja käyn töissä. Lasten isä eli ex-mieheni on todella ilkeä, oikukas ja itsekäs sekä vaikeuttaa lasten kasvatusta epäjohdonmukaisella ja törkeällä käytöksellään sekä omat sukulaiseni ovat hyvin passiivisia ja etäisiä. Oma äitini asuu samassa kaupungissa, mutta ei ole kertaakaan käynyt lasteni (ainoiden lastenlastensa) syntymäpäivillä.

Suomessa mulla ei ole lainkaan vapaa-ajan ystäviä ja ulkomaiset chat-kaverini asuvat toisella mantereella sekä toinen niistä on äkäinen exäni ja toinen äkäinen ja oikukas lapsuudenystäväni. Ainoat rauhalliset ja luotettavat ihmiset elämässäni ovat isäni ja yksi työkaverini, mutta sen työkaverin kanssa en vietä aikaa työn ulkopuolella ja hänellä on liuta muita kavereita. Ne mun ulkomailla asuvat chat-kaverini ovat ainoita, joiden kanssa voin keskustella ns. syvällisempiä juttuja ja joiden kanssa keskustelusta nautin eniten, mutta molemmilla on taipumus hermostua melko pienestä ja he hermostuvat minuun.

En harrasta muuta kuin kuntosaliharjoittelua ja sekin on yksinäistä; lasten kanssa käyn heidän harrastuksissaan. Miten ihmeessä voisin tutustua ihmisiin, puhumattakaan jostain puolison löytämisestä jossain vaiheessa?!? Mikä mussa on vikana?!?

Miksi teit väkivaltaisen, oikukkaan, ilkeön ja törkeäkäytöksisen miehen kanssa lapsia?

Ei mulla muuta.