Reilusti ylipainoinen odottaja
Onko teitä? Miten raskauteenne suhtauduttiin neuvolassa, lääkärissä? Ilmenikö vaikeuksia missä/missään vaiheessa? Odotan esikoistani, raskaus on alussa (vko 7) ja ensimmäinen neuvola on lähiaikoina. Olen 114/172 ja tottakai huolettaa kaikki, pää täynnä kysymyksiä. Laihdutusprojekti oli aivan kesken, kun tajusin odottavani vauvaa.
Kommentit (2)
Luulen, että kohtelu neuvolassa voi vaihdella paljonkin. Aloitin odottamaan kolmatta lastani niin, etten ollut palautunut edellisen raskauden kiloista ollenkaan. Olin todella ylipainoinen ja stressasin tilanteesta samalla tavalla kuin sinä. Minulle sattui neuvolassa terveydenhoitaja, joka sanoi, että hänen pitkäaikaisen kokemuksensa mukaan reilusti ylipainoiset eivät useinkaan liho raskauden kuluessa niin kuin alkuraskaudesta laihemmat sisarensa. Näin kävi minullekin eli paino nousi koko raskaudessa vain noin seisemän kiloa. Ainakin minun kohdallani neuvolassa keskityttiin seuraamaan painon muutosta raskauden aikana ja kun se pysyi aisoissa, ongelmia ei ollut. Kävin kyllä sokerirasitustestissä, kuten ylipainoiset odottajat yleensäkin, mutta heikentynyttä sokerin sietoa ei ollut. Sinuna siis keskittyisin syömään terveellisesti ja liikkumaan painon asettamissa rajoissa. Älä laihduta, mutta varo lisälihomista. Synnytyksen jälkeen sitten katsot tilannetta uudelleen. Uskon, että kaikki menee hyvin.
Ei kannata ainakaan alkaa syömään kahden edestä. Neuvolassa ollaan mielestäni vähän liiankin hienotunteisia, että ei sitä tarvi pelätä. Itse olin aikanaan ylipainoinen odottaja. Painoin 80 kg kun tulin raskaaksi ja odotusaikana tuli painoa lisää 4 kg.